Vaikka perusasiat pysyvät ennallaan, tuo uusi tieliikennelaki mukanaan ison joukon ihan uusia velvoitteita kaikille tiellä liikkujille.

Tarjolla ei ole pelkästään tiukennuksia, vaan moneen lainkohtaan tulee myös lievennyksiä. Uusia liikennemerkkejäkin tulee peräti 50.

Tässä on 13 kysymystä, joihin nyt pitäisi tietää oikea vastaus. Liikennevisa alkaa tästä.

Eikä tässä vielä kaikki!

Nyt sait Liikennevisan tehtyä. Visassa eivät luonnollisestikaan olleet mukana kaikki uuden tieliikennelain mukanaan tuomat muutokset. Maalaisjärjellä pärjää liikenteessä edelleenkin mainiosti, kun vain muistaa olla huolellinen, kohtelias ja tarkkavainen.

Yksi merkittävä uudistus laissa on ennakointivelvollisuus. Se tarkoittaa, että kaikkien tienkäyttäjän on osattava ennakoida, mitä seuraavaksi saattaa tapahtua, ja toimittava sen mukaisesti. Jokainen on nyt velvollinen liikkumaan niin, että vaaranpaikkoja tai vahinkoja ei tulisi ja että kaikille annetaan mahdollisuus sujuvaan ja turvalliseen liikkumiseen.

Tässä lisää luettavaa kaikille meille, niin pyöräilijöille, kävelijöille kuin autoilijoillekin:

Korttelirallin hinnaksi 100 euroa – uusi tieliikennelaki kieltää tarpeettoman ja metelöivän ajon koko Suomessa

Taajamapysäköintiin iso muutos – auton saa pian pysäköidä kaksisuuntaisella kadulla menosuuntaan nähden vasemmalle

Kaksisuuntaisille pyöräteille tarvitaan oma liikennemerkki – uusista kylteistä miljoonien lasku?

Monen autoilijan toive toteutuu – peräkärryn kanssa saa kohta ajaa satasta

Uuteen tieliikennelakiin tuleva tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on kova pykälä – liikenteessä vastuuta on otettava myös muiden tekemisistä

Punainen takavalo on nyt pakollinen kaikille pyöräilijöille

Vuosikymmenien miesvalta on pian ohi – yhdessä Suomen yleisimmistä liikennemerkeistä kävelee kohta sukupuoleton pallopää

Aamuruuhkiin tulossa uusi sakkorysä – kärähtämisestä voi seurata 1 000 euron sakot

Liikennevirhemaksu korvaa rikesakon kesäkuun alusta – Katso tästä, mikä liikennesääntöjen rikkomisessa muuttuu

Katso kaikki uudet liikennemerkit Väyläviraston nettisivuilta

Lue tästä uusi tieliikennelaki kokonaisuudessaan

Hyisen meren tyrskeissä keinuva purjelaiva, katkenneessa mastossa Suomen lippu ja teksti ‘Merimiehen hauta’. Vaikkapa tällaisen tatuoinnin suomalainen merimies on voinut valita tatueerattavaksi kyynärvarteensa Kööpenhaminassa, Nyhavnin satama-alueella viime vuosisadan alkupuolella.

Merimiesten vanha tatuointikuvasto on tuttu tänäkin päivänä. Pääskyt, miekan lävistämät pääkallot ja ruusut voivat nykyään olla kenen tahansa käsivarressa. Ne ovat tatuointien old school -osastoa.

– Tatuoinnin kantaja oli ennen aina ollut merillä tai linnassa, sanoo tatuoinneista väitöskirjankin tehnyt Jari Ruotsalainen.

Hän on maaliskuussa julkaistun tietokirjan toinen kirjoittaja ja kulttuurintutkija Joensuusta.

Merimiestatuoinnit on ollut tänä keväänä kustantamonsa tilatuin teos ja kirjastoissa sen lainausta jonotetaan, vaikka kevät on ollut erikoinen.

Tietoteos esittelee paitsi tatuointeja, myös kertoo merimiesten elämäntavasta ja merenkulusta. Tekstistä löytyy karun merielämän raadollinen puoli, joka ei välittynyt tatuointikuviin saakka.

Merimiehen ammatin vaarallisuutta on liioiteltu. Kulttuurintutkija Jari Ruotsalainen

Tatuoinnin perusteella merimiehen elämä on aaltojen varassa ja sinne hän joskus hukkuu. Mutta tilastojen perusteella näin ei ole. Edes entisaikoina merimiehiä ei hukkunut solkenaan syvyyksiin, vaan tyypillisin hukkuminen tapahtui satamalaiturilla, kun laiva oli ankkurissa ja merimies kekkulissa.

– Merimiehen ammatin vaarallisuutta on liioiteltu. Tottakai joku joskus putosi mastosta kannelle tai huuhtoutui mereen, mutta yleisin oli hukkuminen satamassa, kun palattiin kapakasta, kertoo Jari Ruotsalainen.

Merimiehen hauta on tyypillinen tatuointiaihe, joka antaa meille tietyn kuvan merimiehen ammatista. Se saattoi myös periytyä, eli sellainen otettiin, kun isällä ja isoisälläkin oli. Kaikista kuva-aiheista se oli yleisin nimenomaan suomalaisilla merimiehillä.

Entisaikojen merimiesten elämäntavan romantisointi jatkuu ja sen tekevät osaltaan myös tatuointien tulkitsijat. Kuvasta ei voi päätellä onko sen kantaja albatrossi tai kaphoornari, vaan lähinnä merimiehen lompakon paksuuden.

– Tatuointi hankittiin monesti hetken mielijohteesta jo ensimmäisellä merimatkalla ja juovuksissa. Ei valittu sellaista, jolla oli itselle joku syvä merkitys, vaan otettiin samanlainen kuin kaverilla ja mihin oli varaa, kertoo Jari Ruotsalainen.

Vaikka meillä on tieto rankasta elämäntavasta, jossa yksitoikkoisuus, päihteet ja maakrapujen vieroksumaksi joutuminen vuorottelivat, aavan meren, vapauden ja aina satamassa odottavan naisseikkailun ihanne elää. Se näkyy myös tatuoinneissa.

– Joku merielämässä on kiehtovaa, ehkä vapaus, ehkä irrallisuus, Jari Ruotsalainen myöntää.

Merimiehet tekivät sitä myös itse, näyttelivät maissa muuta kuin olivat merellä kokeneet. Se oli osa yhteisöön liittymistä, johon myös oma kieli, merimiesten puhetapa ja tatuoinnit liittivät.

Ottaessaan tatuoinnin tiesi, että kirjaimellisesti leimautui. Varsinkin sisämaassa merimiesten tatuoinneilla oli stigma ja ehkä siksi niistä on säilynyt todella vähän kuvia. Silti kuva haluttiin ottaa, monesti jo ensimmäisellä merimatkalla Kööpenhaminassa.

Tavatessaan kirjaa varten vanhoja merimiehiä Jari Ruotsalainen huomasi, että näille oli tärkeää auttaa tutkimuksessa. Kyseessä tuntui olevan kunnianpalautus. Enää merimiehen tatuointi ei ole häpeällinen, kun kellä tahansa voi olla kuva ihollaan. Mutta yksi asia vanhoille sjönareille oli tärkeä.

– He korostivat, että nämä eivät ole linnakundien merkkejä.

Merimiesten tatuointien perusteella maailman meriä purjehdittiin uljailla purjelaivoilla vielä pitkään sen jälkeen kun purjeet olivat vaihtuneet höyrykoneisiin ja moottoreihin. Tatuointeihin jäi elämään mystinen ja mennyt.

Merimiehet eivät valinneet tatuointejaan kertomaan jotain heistä itsestään, vaan sen mukaan mitä kuvia oli tarjolla. Kööpenhaminan, Hampurin ja muiden satamakaupunkien tatusopeissa oli valmiit kuvastot, flash-arkit, joista kuva poimittiin.

Merimiestatuoinnit-kirjassa on sen toisen tekijän Mikko Helseniuksen keräämiä kuvia maineikkaiden tatuoijien flash-arkeista. Niissä näkyy, että keskeiset kuva-aiheet säilyivät koko menneen merenkulun aikakauden ajan samoina.

Usko, toivo ja rakkaus, risti, ankkuri ja sydän – nämä ja merimiestatuointien muut kestoaiheet naisfiguureista ruusuihin ja pääskysiin elävät edelleen.

Kuvissa ihanne, ei todellisuus

Tatuointien lisäksi kirja kertoo jo kadonneesta merenkulun kulttuurista ja maailmasta.

Voi perehtyä vaikkapa merimiehen ruokavalioon vuonna 1932. Nelimastoparkki Ponape purjehti 150 vuorokautta Australiasta Lontooseen. Aluksen stuertti Holger Burmansson kuvailee, kuinka kaksi vuotta ennen matkaa alukselle oli Kööpenhaminasta otettu suolattua sianlihaa, joka oli paluumatkalla mädäntynyttä.

Säilykeperunoita tarjottiin silti kahdesti viikossa pilaantuneen säilykelihan kanssa. Muina viikonpäivinä tarjolla oli hernettä eri muodoissaan jopa kolme ateriaa päivässä. Aamiaiseksi hernekeittoa, päivälliseksi joko hernemuhennos tai hernelaatikko ja illalliseksi joko herneohukaisia tai tavallisia vehnäjauhoista valmistettuja ohukaisia.

Ei siis ihme, että satamassa kaivattiin vaihtelua ja huvituksia sekä uusien naamojen näkemistä. Maissa olijat puolestaan paheksuivat ja moralisoivat merimiesten elämää, koska näkivät siitä vain satamassa tapahtuvan.

Jari Ruotsalainen ihmettelee miksi merimiehistä on tehty pahiksia ja kovanaamoja, vaikka joukossa oli paljon hyvin nuoria poikia.

– Heillä ei ollu minkäänlaisia sellaisia omia perhesiteitä, esimerkiksi monillakaan ei ollut lapsia. Yhden merimiehen suuri huoli oli, että mitä äiti sanoo tatuoinnista, kun hän palaa kotiin.

Lue myös:

Tatuointien historia on täynnä itse tehtyjä välineitä ja kokeilunhalua, jopa tatuointi-sanan tarkoitukseen asti

Merimies paljasti tatuoinnilla seksuaalisen suuntautumisensa

Tuhannet nuoret juhlivat koulujen päättäjäisiä lauantaina ympäri Suomen. Aamulla kaupungit heräsivät siivoamaan juhlien jälkiä.

Juhlijat ovat poistuneet kaduilta ja puistoista. Ennen kaupungin kunnossapidon saapumista juhlijoiden jäljet ovat kuitenkin vielä näkyvissä.

Aloitetaan keskustan kävelykatu Rotuaarilta.

Kauppatorilla on tavallisesti vilkas yöelämä, kun ravintola-aitat ovat auki. Nyt korona-aikana on hiljaisempaa, mutta roskaamista näkyy silti.

Oulun teatterin takana on siistiä. Kiinteistöpalveluyrittäjä Jouni Hanhiluoto on juuri putsannut kiinteistön edustat, ja jatkaa kohti muita kohteita.

Hänestä korona on vaikuttanut roskaamiseen niin, että tavallisesti keskustasta löytyvää pikaruokajätettä on nyt myös puistoissa ja parkkialueilla.

– Noin ylipäätään on jätettä kuitenkin tavallista vähemmän.

Katu- ja puistokierros päättyy Pohjois-Pohjanmaan museon taakse, josta löytyykin suorastaan röykkiö roskaa ja tyhjiä pulloja.

Lue lisää: Pussikaljoittelijoiden pizzalaatikot tukkivat roskikset, mutta kaikki roskat eivät edes osu astiaan – millainen näky odottaa puistoissa päättäjäisviikonlopun jälkeen?

Koulujen päätöspäivää on juhlittu eri puolilla Suomea vaihtelevissa merkeissä. Esimerkiksi Helsingissä juhlinta oli ollut rauhallista, kun taas Itä-Suomen poliisille lauantain ja sunnuntain välinen yö oli ollut vuoden vilkkain työvuoro.

Perinteisesti nuoria oli kokoontunut runsain joukoin puistoihin, rannoille ja koulujen pihoille. Poliisin havaintojen mukaan väkeä ei kuitenkaan ollut tänä vuonna aivan yhtä paljon liikenteessä kuin muina vuosina.

Silti turvavälien muistamisessa olisi ollut petrattavaa, ilmeni poliisin tehovalvonnassa.

– Olemme tehneet droonien välityksellä valvontaa ja kuvamateriaalin perusteella näyttäisi siltä, että turvavälit eivät kyllä täyttyneet juhlinnassa, kertoi yöllä komisario Anne Tuomisto Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Itä-Uudellamaalla meno oli äitynyt poliisin näkökulmasta muutenkin turhankin riehakkaaksi. Itä-Uudenmaan poliisin mukaan nuoriin liittyviä häiriötehtäviä oli ollut runsaasti jo alkuillasta asti.

Poliisia oli huolettanut myös useammasta paikasta ammutut ilotulitteet. Itä-Uudenmaan poliisilaitos kertoo Twitterissä, että ilotulitteita oli ammuttu ainakin Klaukkalassa ja Askolassa.

Kuopiossa puolestaan oli tapahtunut ennen puolta yötä riitatilanteessa puukotus, jossa uhri toimitettiin sairaalaan. Uhrilla ei kuitenkaan ole hengenvaaraa. Itä-Suomen poliisin mukaan teosta epäilty 18-vuotias mies on otettu kiinni.

Itä-Suomen poliisille lauantain ja sunnuntain välinen yö oli kuluvan vuoden toistaiseksi vilkkain työvuoro. Tehtäviä oli kertynyt illan ja yön aikana lähes 300.

Poliisin mukaan yleisille paikoille kuten puistoihin ja uimarannoille oli kokoontunut yllättävänkin paljon nuoria aikuisia ja alaikäisiä.

Kokoontumisissa oli runsaasti päihtyneitä ja sammuneita sekä lukuisia, useamman henkilön tappelunnujakoita. Näistä johtuen Kuopiossa poliisi joutui tyhjentämään Väinölänniemen uimaranta-alueen sunnuntaina aamuyöstä.

Myös Pohjanmaalla juhlinta oli lähtenyt paikoin käsistä ja illan kerrotaan olleen Pohjanmaan poliisille vuoden kiireisin.

– Pahin paikka on ollut Pietarsaaren koulupuisto. Sieltä tulee useampia pahoinpitelyitä jälkiselvittelyyn, kertoo Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen yleisjohtaja Pauli Latvanen.

Pirkanmaalla poliisia oli työllistänyt puistojuhlinnan lisäksi satojen autojen kokoontumiset Tampereella, Lempäälässä ja Pirkkalassa. Poliisi arvioi, että autojoukon oli tarkoitus järjestää kiihdytysajoja.

Kesälomaa juhlittiin myös rauhallisesti

Hieman seesteisemmin kesäloman alkamista juhlittiin esimerkiksi Helsingissä. Tämän vahvisti komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista jo kahden aikaan yöllä.

– Nuorisoa on ollut tietenkin runsaasti liikkeellä, mutta ravintoloiden kiinniolemisen vuoksi muuta väkeä on luonnollisesti vähemmän kaupungilla ja katukuva oli perin rauhallinen. Tekemistä poliisilla riitti kuitenkin ihan loppuyölle saakka, Nissinen kertoi.

Helsingin poliisin mukaan se antoi alaikäisille alkoholin hallussapitäjille yhteensä 30 rikesakkoa

Myös Lapissa, Länsi-Uudellamaalla ja Hämeessä viikonloppu työllisti poliisia, mutta suurempia häiriöitä ei ollut ja kokonaisuudessaan päättäjäiset olivat sujuneet poliisin näkökulmasta rauhallisesti.

Lue lisää juhlien sujumisesta eri puolella Suomea:

Kesäloman alkamista juhlittiin erityisen railakkaasti Itä-Uudellamaalla – Klaukkalassa ja Askolassa ammuttiin jopa ilotulitteita, kertoo poliisi

Poikkeusolot eivät hillinneet nuorten juhlintaa Itä-Suomessa – koko viikolta poliisille kertyi tehtäviä selvästi viime vuotta enemmän

Pohjanmaan poliisi: Nuorten juhlinta lähti paikoin käsistä – pahimmat pesäkkeet Pietarsaaressa ja Seinäjoella

Satoja ihmisiä kokoontui juhlimaan kouluvuoden päätöstä Jyväskylän järvien rannoille viikonloppuna

Kesäloman alkua juhlistettiin rauhallisesti - poliisi esti kiihdytysajot

Koulujen loppumista juhlittiin Hämeessä rauhallisesti

Koulujen päätöspäivää juhlittiin rauhallisesti Kaakkois-Suomessa

Jos toinen korona-aalto tulee, Viro ei rajoita yhteiskunnan toimintaa yhtä rankasti kuin tänä keväänä, sanoo Viron pääministeri Jüri Ratas yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa.

Hänen mukaansa seuraavalla kerralla keskitytään tartuntojen jäljittämiseen ja sairastuneiden eristämiseen.

– Periaate on, ettemme sulje Viroa vaan eristämme viruksen, Ratas sanoi ERR:lle loppuviikosta.

Ainakin koulut pitäisi Rataksen mukaan jatkossa pyrkiä pitämään auki edes osittain. Tänä keväänä kaikki Viron oppilaitokset siirtyivät etäopetukseen. Toukokuun puolestavälistä alkaen koulut ovat saaneet taas järjestää lähiopetusta, mutta ainoastaan pienryhmissä.

– Etäopetus on parempi vaihtoehto kuin ei opetusta lainkaan, mutta selvästi huonompi vaihtoehto kuin lähiopetus. Jos virus pysyy samanlaisena kuin nyt eikä muuntaudu merkittävästi, koulujen sulkemiselle tarvitaan erittäin painavat perusteet, Ratas sanoo.

"Kaikki tekivät virheitä, myös hallitus"

Korona-ajasta ei ole selvitty Virossa ilman erimielisyyksiä.

Pääministeri Ratas on muun muassa arvostellut avoimesti Viron terveyslautakuntaa italialaisen lentopallojoukkueen päästämisestä Saarenmaalle pelaamaan maaliskuun alussa, vaikka viruksen tiedettiin jo tuolloin leviävän Italiassa.

Päätöksen seurauksena Saarenmaasta tuli Viron pahin koronapesäke, jossa tartunta- ja kuolinluvut nousivat moninkertaisiksi muuhun maahan verrattuna.

ERR:n haastattelussa Ratas kuitenkin toteaa, että tietoa oli kriisin alkuvaiheessa tarjolla niukasti, ja kaikki tekivät virheitä – myös hallitus.

Ratas ei silti pidä hallituksen koronatoimia ylireagointina, sillä päätökset tehtiin senhetkisiin tietoihin perustuen. Rajoitusten suhteen Viro on ollut samoilla linjoilla useimpien Euroopan maiden kanssa.

Viron hallitusta on arvosteltu kriisin aikana siitä, että se on pyrkinyt koronan varjolla ajamaan läpi omaa agendaansa.

Esimerkiksi ulkomaisten kausityöntekijöiden maahanpääsyn kieltäminen ja dieselpolttoaineen valmisteveron alennus ovat toimia, joiden on katsottu liittyvän enemmän hallituksen omiin tavoitteisiin kuin koronakriisin ratkaisemiseen.

Ratas kuitenkin vakuuttaa, että kaikki päätökset ovat sidoksissa kriisiin.

"Talous ei pyöri, jos kaikki on suljettu"

Miten Viro on pärjännyt koronakriisin keskellä tavallisten virolaisten näkökulmasta?

Tallinnalaisen Külli Kaarman mielestä hallituksen koronatoimet ovat olleet ylimitoitettuja. Hänestä Ruotsin esimerkki todistaa, että vähempikin yhteiskunnan sulkeminen olisi riittänyt.

– Olen pääministeri Rataksen kanssa samaa mieltä siitä, että toisen aallon tullessa rajoitusten pitää olla lievempiä. Ei ole järkevää, että koko yhteiskunta pysähtyy ja yritykset joutuvat irtisanomaan työntekijöitään, Kaarma sanoo.

Samaa mieltä on Fred-koiraansa Tallinnan keskustassa kävelyttävä Oskar Taimla.

– Talous ei pyöri, jos kaikki paikat on suljettu. Talousromahdus voi aiheuttaa ihmisille pahempia ongelmia kuin koronaan sairastuminen.

Osa Tallinnan kaduilla vastaan tulevista ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä, että rajoitukset olisivat voineet olla nykyistä tiukempiakin.

– Viro reagoi koronavirukseen liian hitaasti. Jos uusi aalto tulee, yhteiskunnan pitäisi sulkeutua kokonaan pariksi kolmeksi viikoksi. Jos kaikki olisivat pysyneet kriisin alussa kaksi viikkoa kotona, olisimme voineet selättää viruksen nopeammin, sanoo Liis Raaga.

Myös Peter Akermanin mielestä Viro olisi voinut toimia kriisin alussa tehokkaammin. Hän kuitenkin uskoo, että virheistä opitaan ja että toisen aallon hoito sujuu ensimmäistä paremmin.

– Virolaiset ovat nyt fiksumpia kuin kriisin alussa. Hygieniasta ja turvaväleistä huolehtimisesta on tullut arkipäivää. Kunhan turvallisuuteen kiinnitetään huomiota, kauppoja, ravintoloita ja vapaa-ajanviettopaikkoja tuskin tarvitsee sulkea kokonaan, vaikka uusi korona-aalto tulisikin, Akerman sanoo.

Koronakevät oli oppitunti Virolle

Pääministeri Rataksen mukaan koronakevät on ollut ennen kaikkea oppitunti Virolle. Yksi opetus oli se, että maa tarvitsee nykyistä suuremmat varastot hengityssuojaimia, kumikäsineitä ja muita suojavarusteita.

– Virolla pitää olla tulevaisuudessa suojavarusteita vähintään kahden kuukauden tarpeisiin. Vielä emme ole saaneet kerrytettyä tällaisia varastoja, mutta teemme sen eteen töitä, Ratas kertoi ERR:lle.

Virossa pohditaan nyt myös sitä, pitäisikö kaikkiin maan sairaaloihin perustaa koronavirusosastot.

Viime viikkoina Viro on alkanut purkaa vauhdilla koronarajoituksia. Yksi suurimmista lievennyksistä on rajojen aukeaminen kesäkuun alusta alkaen Suomen ja viidentoista muun Schengen-maan kansalaisille.

Maanantaista alkaen suomalaiset saavat siis jälleen matkustaa Viroon ilman karanteenia.

Vaikka elämä Virossa on palannut lähes normaaleihin uomiinsa, maa jatkaa varautumista viruksen toiseen aaltoon. Pääministeri Rataksen mukaan koronasta tuskin päästään eroon vielä pitkään aikaan.

– Meidän täytyy oppia elämään viruksen kanssa, kunnes meillä on siihen joko parannuskeino tai rokote.

Lue lisää:

Viron ulkoministeri: Suomalaiset pääsevät Viroon kesäkuun alusta myös lomamatkoille

Vasta koronakriisin aikana muistin, että Viro on todellakin ulkomaa

Viro avasi tällä viikolla koulut, mutta vain osittain – Opettaja: "Koronan uhka on yhä olemassa, miksi kiirehtisimme?"

Kaiken piti olla selvää. Ei hautajaisia. Ei siunausta kirkkomaalla.

Jostain äiti oli keksinyt, että ruumiin voi luovuttaa tieteen käyttöön ja niin äiti halusi, tytär Kaisa-Maria Anttila kertoo.

Ja niin Anttila kuvitteli tapahtuneen, kunnes sai puhelinsoiton kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin.

– – –

Kaisa-Maria Anttila puhuu kuolemasta hyvin luontevasti. Hän on paitsi sairaanhoitaja, niin ehti myös seurata läheltä äitinsä Ulla-Marja Lehtosen viimeisten vuosien ylä- ja alamäet verisyövän kanssa.

Vuonna 1945 syntyneen Ulla-Marja Lehtosen sairaus löytyi sattumalta, ikäkausitarkastuksessa, kuutisen vuotta sitten. Ärhäkän verisyövän ennuste oli huono.

Iäkkyydestään huolimatta Lehtonen pääsi mukaan useisiin lääkekokeiluihin, sai luuydinsiirron ja jopa paranikin hetkeksi, kunnes tauti iski entistä rajumpana takaisin.

– Hän ei valittanut turhasta, ja oli aina valmis mihin vaan mitä lääkärit keksivät ehdottaa, tytär Kaisa-Maria Anttila muistelee.

Viimeisten vuosien aikana Ulla-Marja Lehtonen muuttui yhä kiitollisemmaksi sekä lääketieteelle sekä Meilahdessa sairaalassa saamastaan hyvästä hoidosta.

– Hän alkoi miettiä, että miten voisi korvata tämän kaiken.

Lehtonen päätti luovuttaa ruumiinsa lääketieteelle.

"Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee opettaessaan elämää"

Vielä viitisen vuotta sitten, Ulla-Marja Lehtosen sairastumisen aikaan, Helsingin yliopistolla oli pulaa vainajista.

Lääketietellisen tiedekunnan anatomian osaston johtaja, professori Matti Airaksinen kehuu kyllä nykyisiä 3D-mallinnuksia ja anatomian oppikirjoja, mutta korostaa dissektion eli anatomisen ruumiinavauksen merkitystä lääkärikoulutuksessa.

– On ihan absoluuttisen välttämätöntä oppia anatomia lääkärikoulutuksessa. Jos sitä ei näe konkreettisesti, siitä ei saa tuntumaa.

Muun muassa Yle Uutiset ja Helsingin Sanomat uutisoivat vainajapulasta vuosina 2015-16. Kaisa-Maria Anttila arvelee äitinsä nähneen uutisoinnin aiheesta, sillä lääketieteellisen tiedekunnan äidille lähettämä kiitoskirje ruumiinluovutustestamentista on päivätty tuolle ajanjaksolle.

Uutisointi oli koskettanut ilmeisen monia, sillä lääketieteelle tehtyjen ruumiinluovutustestamenttien määrä kasvoi tuntuvasti Helsingin yliopistolla.

Professori Matti Airaksinen arvioi, että testamentteja tulee tiedekunnalle nyt toista sataa vuosittain. Opetuskäyttöön anatomian osasto voi ottaa viitisentoista vainajaa.

Kyse on resursseista. Anatomian opetuksessa on rajattu määrä opettajia ja dissektion jälkeen yliopisto huolehtii myös vainajan tuhkaus- ja hautauskuluista.

Vaikka lääketieteelle testamentattuja vainajia on tällä hetkellä enemmän kuin mitä Helsingin yliopisto pystyy vastaanottamaan, professori Airaksinen toivoo, että testamentteja tehtäisiin jatkossakin.

Siitä muistuttaa tärkeä latinaksi kirjoitettu teksti dissektiosalin oven yllä, ja se on painettu myös kiitoskirjeeseen.

"Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee opettaessaan elämää.”

Viimeiset hyvästit eivät jääneetkään viimeisiksi

Ulla-Marja Lehtonen kävi säännöllisesti veritankkauksessa Meilahdessa, mutta sairaalan ja kaupunkikaksion hän jätti taakseen aina kun mahdollista.

Mökkipihaltaan Pertunmaalta Lehtonen jaksoi muistuttaa tytärtään, jotta hänen viimeinen tahto ruumiinsa luovutuksesta lääketieteelle toteutuisi.

– Sanoin, että millä minä sinut yliopistolle kuskaan, jos kuolet siellä mökillä? Niin hän vielä vähän naureskeli siinä, että pistä etupenkille turvavyössä ja aja Helsinkiin, että ei sitä kukaan huomaa, tytär muistelee nauraen.

Kaisa-Maria Anttila kertoo pitkään sairastaneen äitinsä suhtautumisen kuolemaan olleen niin luonteva, että se näkyi jopa huumorissa. Äiti lupasi ajoittaa kuolemansa Helsinkiiin, ettei tyttären tarvitsisi autoilla ruumiin kanssa.

– Ja niin hän ajoittikin.

Ulla-Marja Lehtonen kuoli Meilahden sairaalassa massiivisen aivoverenvuodon seurauksena viime helmikuun lopussa.

Tytär oli äitinsä luona kuolinhetkellä. Katsoi kellonajan, irrotti happiviikset, asetteli hänet kauniisti ja käveli hoitajien luokse sanomaan, että äiti kuoli.

– Hoitaja alkoi kertoa, että mitkä ovat [kuolemaa seuraavat] käytännöt. Sanoin, ettei tässä ei tule niitä käytäntöjä, koska ruumis ei tule meille, sillä se on testamentattu yliopistolle.

Koska paikalla oli myös kuoleman virallisesti todennut lääkäri, Anttila ajatteli, että asia on selvä.

Hän kävi vielä isänsä kanssa hyvästelemässä äidin.

Tytär ei kuitenkaan osannut aavistaa, etteivät nämä hyvästit jäisi viimeisiksi.

Hauturit käyvät kylmiössä omilla avaimilla ja vainajaliikenteestä viestitään paperilappusilla

Meilahden sairaalakampuksella, patologian laboratorion kellarikylmiössä lepää toista sataa vainajaa. Pöydällä on vainajakansio, johon on kirjattu olennaiset tiedot ja vainajan kaappipaikan numero.

HUSLABin patologian vastuualue hoitaa vainajasäilytystä pääasiassa silloin, kun vainajalle on tarkoitus tehdä ruumiinavaus eli obduktio, mutta osa vainajista on kylmiössä ainoastaan säilytyksessä.

Patologian kylmiöiden kautta kulkee toista tuhatta vainajaa vuosittain.

Määrä on niin iso, että käytännössä kylmiössä asioivat hautausurakoitsijat tulevat ja menevät oman kulkuavaimensa avulla, jotta vainajaliikenne rullaisi sujuvasti, obduktion vastuupatologi Jonas Kantonen kertoo.

– Hauturit jättävät paperilapun. Ilmoittavat meille kenet he ovat vieneet ja minne - tai kenet he ovat tuoneet ja mille paikalle vainaja on laitettu.

Vastuupatologi Kantonen myöntää, ettei paperilappujen avulla pyöritettävä vainajaliikenne suju aina mallikkaasti.

– Joskus ollut tilanne se, että meille ei vaan koskaan tullut ilmoitusta, että hauturi on käynyt hakemassa vainajan meiltä.

Kantolan kertoman mukaan ongelmia tiedonkulussa on myös sairaalaosastojen ja patologian kylmiöiden välillä, vainajia kuljettavien tahojen kanssa sekä myös omaisten ja muiden osaltaan hautusta edistävien kanssa.

– Näitä papereita kirjoitellaan käsin ja joskus ne ovat vaikeatulkintaisia. Ei ole tietokonetta, mille hauturit voisivat kirjoittaa, jolloin ne olisivat kaikki samoilla merkeillä kirjattu.

Käytännössä A5-kokoiselle lomakkeelle kirjataan vainajan tiedot, kuljettaja ja paikka. Paperit kulkevat preparaattoreille "lähtevät" ja "saapuvat" -korien kautta. Kirjaus vainajasta tehdään myös käsin vainajakansioon. Näistä tiedot näppäillään patologian laboratorion järjestelmään.

Vastuupatologi Kantosen mielestä tilanne paranisi, jos käytössä olisi tietojärjestelmä, johon kylmiössä asioivilla hautureilla olisi rajattu käyttöoikeus vainajan kirjaamiseksi.

– On ollut tilanteita, että esimerkiksi nimi tai henkilötunnus ei täsmää, eli tietojärjestelmistä ei löydy sellaista henkilöä kuin mitä on kirjattu papereihin ja näitä sitten tietysti selvitetään sitä mukaan kun näitä ilmenee.

Ruumiinavauksissa avustajina työskentelevät preparaattorit joutuvat päivittäin selvittelemään vainajan säilytykseen liittyviä merkintöjä tai muita epäselvyyksiä.

Sähköisen tietojärjestelmän puuttuessa kylmiön järjestystä täytyy ylläpitää käsipelillä. Kaappien sisältö käydään läpi noin kerran kuussa.

– Fyysisesti pitää käydä papereita ja toisaalta kaappien sisältöä läpi, joka on aikaa vievää.

HUSin radiologian ja patologian toimialajohtaja Kaisa Salmenkivi myöntää tilanteen, joka on seurausta tietojärjestelmän puuttumisesta.

– Patologian ja tämä koko meidän laboratorion tietojärjestelmä on vime vuodet ollut vaihto-operaation alla.

Toimialajohtaja Salmenkivi kertoo, että keskusteluja vainajansäilytystietojärjestelmistä on käyty. Hänen arvionsa mukaan eri järjestelmien yhteensopivuudessa on kuitenkin ollut ongelmia.

– Hyvä asia, että tämä tuli taas tapetille, niin ilman muuta tässä asiassa täytyy aktivoitua, ja jatkaa selvitystyötä. Ja kun nämä ovat isoja ja kalliita systeemejä, niin siihen liittyy oma hankinta- ja kilpailutusprosessi. Mutta sen ehdin jo käynnistää, että ruvetaan keskustelemaan asiasta.

Toimialajohtaja Kaisa Salmenkivi arvioi, että vainajansäilytystietojärjestelmä saattaisi olla käytössä ensi vuonna.

"Äitinne voisi tulla noutamaan"

Elettiin koronakevättä. Oli kotikoulua ja etätöitä. Kaisa-Maria Anttila vatkasi kotona kakkutaikinaa, sillä 6.5. on paitsi hänen poikansa syntymäpäivä, myös edesmenneen äidin syntymäpäivä.

Kesken leipomisen Anttila sai soiton HUSin neurologiselta osastolta. Puhelimessa ollut lääkäri sanoi, että äidin voisi tulla noutamaan.

– Minä sanoin, että eeeeeen usko, sillä hän on kuollut, Kaisa-Maria Anttila kertaa.

Epäuskoisten puheluiden perusteella selvisi, että Ulla-Marja Lehtosen ruumis oli ollut kolmatta kuukautta Meilahdessa, Haartmaninkadun kylmiössä.

Kaisa-Maria Anttila puhui osastonlääkärin kanssa asiasta puhelimitse vielä toistamiseen. Lääkärin mukaan ruumista ei oltu voitu antaa yliopistolle kuolinsyynä olleen massiivisen aivoverenvuodon vuoksi.

Osastonlääkäri oli erittäin pahoillaan, ettei vainaja ollut päätynyt yliopistolle eikä omaisille oltu ilmoitettu.

Anttila puolestaan on hyvillään, jos asiaa on ylipäänsä kysytty yliopistolta. Hän kertoo tosin jääneensä tiedonkulun puutteiden vuoksi ristiriitaiseen tunnelmaan.

Vainaja on toimitettava lääketieteelliselle tiedekunnalle kolmen päivän kuluessa ja jos se, syystä tai toisesta, ei ole ollut mahdollista, omaisten olisi tullut saada tietää siitä välittömästi.

Helsingin yliopiston professori Matti Airaksisen mukaan yleisesti puhuen ainoastaan tartuntataudit, kuten esimerkiksi hiv tai hepatiitti, voivat olla esteenä ruumiinluovutukselle.

"Ei kukkia haudoille vaan kukkia eläville"

Syy sille miksi tieto sairaalasta ei kulkenut Ulla-Marja Lehtosen omaisille on jäänyt epäselväksi.

Myöskään Kaisa-Maria Anttila ei itse ollut yhteydessä sairaalaan äitinsä kuoleman jälkeen, sillä hän uskoi tapahtumien kulkeneen tämän viimeisen tahdon mukaisesti.

Anttila ei ole asiassa syyttävällä mielellä. Hän sanoo ymmärtävänsä, että inhimillisiä erehdyksiä tapahtuu.

Helsingin yliopiston anatomian osaston johtaja, professori Matti Airaksinen ei tunne tapausta, mutta pitää ylipäänsä koskettavana, että ihminen tekee päätöksen auttaa lääketiedettä kuolemansa jälkeen.

Ruumiinluovutustestamentti löytyy yliopiston anatomian laitoksen verkkosivuilta. Tiedon tehdystä testamentista voi lisätä Omakanta-palvelun vapaaseen tekstiosioon kirjoittamalla "Olen tehnyt ruumiinluovutustestamentin Helsingin yliopistolle".

Kaisa-Maria Anttila sanoo, että jos yksikin ihminen tämän jälkeen antaa ruumiinsa lääketieteelle, niin se olisi varmasti äidistä hieno asia.

- Yksi koirapuiston mummo lähetti jo yliopistolle kirjeen, että hän antaa itsensä, koska minun äiti meni nyt sivu suun.

Lopulta Kaisa-Maria Anttila järjesti itse äitinsä tuhkauksen. Hän kertoi äitinsä seurakunnan kirkkoherralle miksei tuhkauksen yhteyteen haluttu siunausta.

– Äiti sairasti kuusi vuotta. Siinä oli monta kertaa pappi ja psykologi paikalla kysymässä, että haluatko keskustella kuolemasta. Hän oli niin sinut sen asian kanssa, tilit olivat selvät.

Ulla-Marja Lehtonen oli myös jo toistakymmentä vuotta sitten täyttänyt hautaustoimistoista saatavan "Näin minä haluan" -vihkosen. Siihen hän oli kirjannut, että haluaa tuhkansa siroteltavan kesämökin kukkamaalle ja näin perhe nyt toukokuussa, helatorstaina, teki.

– Hän aina painotti, että eläessä hoidatte asiat – ei kukkia haudoille, vaan kukkia eläville!

Kukkiin liityy myös äidin kuoleman aikaan tapahtunut sattumus.

Koska hautajaisia ei järjestetty, tytär ja leski saivat valtavasti suruvalittelukukkia kotiinsa. Kaisa-Maria Anttila päätti laittaa hyvän kiertämään ja jakoi kimppuja eteenpäin omille ystävilleen, jotta niistä saatava ilo leviäisi.

Kun hän avasi äidin jäämistöstä löytyneen silmälasikotelon, putosi sieltä pieni lehtileike:

"Ystäväni! Älä suotta osta suurta kukkavihkoa haudalleni, mutta jos muistat hyvällä, vie yksi kukka kulkiessasi. - - - Mutta - ystäväni - ojenna kukka vielä elossaolevalle lähimmäisellesi ja sano hänelle muutama kaunis sana."

Yhdysvalloissa tehtiin eilen illalla Suomen aikaa historiaa kun SpaceX-yhtiön avaruusraketti laukaistiin onnistuneesti kohti avaruutta ja kansainvälistä avaruusasemaa ISS:ää.

Nasa tviittasi hieman ennen kello 17.30 Suomen aikaa, että telakoituminen avaruusasemaan tapahtui onnistuneesti.

Astronauttien Bob Behnkenin ja Douglas Hurleyn matka avaruusasemalle kesti noin 19 tuntia.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun miehitetty yksityisen yrityksen alus kiinnittyi avaruusasemaan.

SpaceX on sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajana tunnetun Elon Muskin yritys, joka on pyrkinyt kaupallistamaan avaruuslennot.

Lue myös:

SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen miehitetty lento Maan kiertoradalle

Yhdysvallat palaa lennättämään ihmisiä avaruusasemalle – Nasan astronauteille on ostettu yhdeksän vuotta kyyti Venäjältä

Kiina ja Yhdysvallat käyvät uutta kilpajuoksua Kuuhun – Miksi Kuu kiinnostaa jälleen?

Olen Aada Honkasalo ja aloitan ensimmäisen luokan pian Aittakorven koulussa Kotkassa.

Perheeseeni kuuluu kaksi koiraa, pikkuveli Eetu, äiti Susanna ja isäpuoli Ville. Lisäksi syksyllä äiti saa lapsen.

Minusta tulee kympin oppilas. Isona haluan olla lääkäri, eläinlääkäri tai MM-jalkapallon pelaaja.

Näin kertoo 8-vuotias Aada Honkasalo, jonka ensimmäinen kouluvuosi oli koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi hyvin erikoinen. Seurasimme hänen arkeaan läpi koko ekan luokan ja haastattelimme häntä useita kertoja vuoden aikana.

Mutta annetaanpa Aadan kertoa ekasta kouluvuodestaan ihan itse.

5. elokuuta – ennen koulun alkua jännittää

Koulu jännittää vähän. En tiedä, mitä siellä tehdään. Kolme kaveria on onneksi samalla luokalla. Koulureitti on minulle tuttu.

Osasin lukea jo päiväkodissa. Minua pyydettiin eskarissa tekemään tehtäviä, jotka osasin jo.

Harrastan jalkapalloa Kotkan Nappuloissa. Eilen voitimme pelin. Tein kymmenen maalia. Meillä on tyttöjoukkue. Pojat ovat kauheita, paitsi jotkut. Harrastin ennen joogaa, mutta se oli tylsää.

Olen ostanut kouluun kyniä, teroittimen ja penaalin, jossa roikkuu hylje sekä Adidaksen koulurepun. Joillakin on prinsessan reppu, mutta Adidaksen reppu on muotia.

Koulu alkaa yhdeksältä ja loppuu kolmen tunnin päästä. Koulussa opetellaan lukemaan ja kirjoittamaan ja siellä on liikuntaa, kuvaamataitoa ja puukäsitöitä. Koulussa on reksin kanslia. Odotan kuvaamataitoa.

12. elokuuta – ensimmäinen koulupäivä

Heräsin viideltä, kun pikkuveljeni Eetu heräsi. Söin muroja ja leipää ja lähdin kouluun.

Koulussa opiskellaan äidinkieltä, matematiikkaa, ympäristöoppia ja uskontoa. Tiistaina koulu alkaa yhdeksältä ja loppuu kahdelta. Maanantaina koulu loppuu yhdeltä.

Saimme Seikkailujen aapisen. Se oli tuttu kirja, koska osaan lukea. Jotkut osaavat lukea vain vähän.

Tänään kävimme koulun rajat läpi ja saimme läksyjä. Meidän pitää keksiä sanoja, jotka alkavat A:lla, kuten apina ja auto.

Koulu oli sellaista kuin ajattelin. Siellä on kavereita ja välitunnilla sai pelata pihalla. Olimme myös kiipeilytelineessä sekä oravanpyörässä. Siinä kaikki muut viivat ovat oransseja, mutta yksi on vihreä ja yksi musta. Kun kaikki pysähtyy, se pyörii.

Syömme koulussa yhdeltätoista. Eilen oli perunamuusia ja lihapullia, tänään perunajauheliha-juttua. Se oli hyvää. Minulle käy kaikki ruoka, paitsi maksalaatikko. Yäk.

24. lokakuuta – pikkuveli on ihana ja söpö, koulukaveria kiusattiin

Äidillä on muutaman viikon ikäinen vauva. Eeli on ihana ja söpö! Olen innoissani tulevasta ja haluan hoitaa ja pitää sylissä pikkuveljeäni.

Koulussa kivoja aineita ovat matematiikka, äidinkieli, liikunta, uskonto ja musiikki. Sain toisesta matematiikan kokeesta täydet pisteet ja toisesta 26/30. Laatikkotehtävät menivät pieleen. Niissä piti ratkaista lukuja.

Minusta tulee kolmen kympin tyttö, kun meillä on kokeita.

Ympäristöopin tunnilla haluaisin käydä läpi ötököitä. Suosikkejani ovat leppäkerttu ja perhonen. Näimme kiipeilytelineillä leppäkertun jumissa ja pelastimme sen.

Koulussa ei ole tapahtunut mitään kummallista, paitsi kerran. Kouluun tuli paras sijainen ikinä. Sijainen pelasi jalkapalloa ja hänellä oli oranssi, hieno tukka, missä oli monta hiusdonitsia. Ne ovat muotia.

Musiikin tunneilla pidän siitä, että kuuntelemme musiikkia ja laulamme. Liikuntatunnilla olemme pelanneet mörköhippaa, kuka pelkää puolustajaa sekä maa-meri-laivaa.

Välitunnit eivät ole aina kivoja, koska siellä pitää välillä töröttää seistä ulkona, kun ei keksi mitään tekemistä.

Kaveriani kiusattiin koulumatkalla. Sitä jahdattiin, potkittiin ja reppu heitettiin ojaan siinä matkalla. Kerroin siitä opettajalle. Kiusaamisesta on puhuttu koulussa ympäristöopin tunnilla. Ketään ei saa kiusata.

31. joulukuuta – "Joulupukki olikin joku näyttelijä"

Meillä oli joulujuhla, mutta en päässyt sinne jalkapalloharjoitusten takia. Koulu oli "idioottaillut." Jos pitää valita, menen harjoituksiin. Ne olivat tylsät, koska yksi joukkuelainen kaatui jalkaani. Nyt jalka on ihan hyvä.

Jouluaatto jännitti. Odotin, mitä saan lahjaksi. Olin toivonut esimerkiksi PETS-juttuja, jalkapallojoukkue KTP:n juttuja sekä Adidaksen verkkareita ja paitaa. Äiti ne lahjat taisi tuoda. Joulupukki olikin joku näyttelijä.

Olen leikkinyt joululomalla Eetun kanssa ja pelannut äidin kanssa jalkapallopeliä. Minua ei harmita, että ei ole lunta, koska laitamme verhot kiinni.

Kivoja asioita tänä vuonna oli Tykkimäen huvipuistossa käyminen, pikkuveljen syntyminen, kavereiden synttärit ja koulu. Toivon, että voitamme ensi vuonna jalkapallopelejä ja saamme uudet KTP-raitapaidat.

3. maaliskuuta – kymmenkertaisesti reilu pelaaja

Kun minulla on tylsää koulussa, napsuttelen sormiani pulpetissa. Kaveritkin tekevät niin, kun heillä on tylsää.

Olen oppinut koulussa, että vaikka linnut osaavatkin lentää, se ei onnistu ihmisiltä. He tippuvat, paitsi laskuvarjolla. Opettaja selitti miksi, mutten muista enää.

Pidän kuvaamataidosta. Viime tunnilla piirsin itseni ja Luna-koiran. En piirtänyt koko perhettä, koska se olisi ollut liian vaikeaa.

Minulla on uudet KTP:n vaatteet. Paita on vihreänvalkoinen. Selässä lukee Aada ja numero 10. Olisin halunnut selkään sukunimeni Honkasalo.

Sain jalkapallossa vihreän kortin, mikä tarkoittaa reilua pelaajaa – sitä, että kunnioittaa joukkuekavereita, vastustajaa ja erotuomaria, yrittää parhaansa, kannustaa muita ja näyttää esimerkkiä, ei kiusaa ketään ja nauttii jalkapallosta. Olen sellainen kymmenkertaisesti.

30. maaliskuuta – etäkoulussa saa olla rauhassa

Etäkoulussa on ollut outoa. Minusta on toisaalta kiva lueskella läksyjä kotona rauhassa, kun luokassa on kauhea meteli.

Pystyn keskittymään koulutehtäviin, jos pikkuveljeni Eetu ei riehu. Kun äiti yritti laittaa vauvaa ja Eetua nukkumaan, Eetu alkoi vänkäämään.

Opettaja antaa läksyt Wilman kautta ja äiti on tarkastanut tehtävät. Olen opetellut "ei saa" -alkuisia lauseita. Ei saa ottaa, ei saa juosta tai ei saa istua.

Miinuslaskut eivät ole olleet kauhean vaikeita. Olen aika hyvä matematiikassa.

Koulusta tulee liikuntaohjeita. Minun pitää tanssia ja venytellä. Kuvaamataito on omituisin aine, mitä opettelen etänä. Olen askarrellut kotona.

En näe koulukavereitani, mutta juttelen niiden kanssa WhatsAppilla ja FaceTimella. Puhumme koulusta ja siitä, mitä olemme tehneet kotona. Kavereilla menee yhtä hyvin kuin minulla.

13. toukokuuta – pulpettien erottaminen erikoista

On hauskaa, että pääsen näkemään taas kavereitani ja opettajia. Minusta on kurjaa, että ei saa olla eri luokilla olevien kanssa, vaan vain oman luokan kanssa. Luokassa pulpetit laitetaan kauaksi toisistaan, mikä tuntuu erikoiselta.

Koulullamme on kaksi pihaa. Meidän pitää olla juuri sillä pihalla, missä on tylsää. Toisella puolella olisi ollut jalkapallokenttä.

Jalkapalloharjoitukset alkavat taas huomenna koulun jälkeen. Se on ihanaa! Saan laittaa uudet vaatteet päälle.

Minun pitää raahata kaikki kirjat kouluun. Odotan liikuntatunteja, kavereita ja käsitöitä. Luokan meteliä en kyllä kaipaa.

29. toukokuuta – miten kouluvuosi meni?

Aika oudolta tuntuu, että kouluvuosi on päätöksessä. Olin paras matematiikassa, sillä sain tehtävistä hyviä numeroita. Kouluvuosi meni hyvin.

Viimeisten kahden viikon aikana koulun pihalla sai olla vain tietyllä alueella. Välitunnit menivät ihan hyvin.

Ruokailu järjestettiin niin, että jotkut söivät luokassa ja jotkut ruokalassa. Meidän luokkamme meni ruokalaan. Ruoka oli yhtä hyvää kuin ennen.

30. toukokuuta – todistusten jako

Tänään jaettiin todistukset. Olin todistukseen tyytyväinen. Odotan jo innolla toista luokkaa. Minulla on kaikin puolin mahtava fiilis.

Odotan jo toista luokkaa. Silloin tulee vaikeampia tehtäviä ja äidinkielen kirja vaihtuu. Sitä ennen aion uida ja olla takapihalla kesälomalla.

Äiti kertoo, miksi Aada pärjäsi koulussa: "Määrätietoinen, mutta lempeä"

Aadan äiti Susanna Honkasalo tiesi Aadan pärjäävän koulussa, koska hän osaa lukea.

– Kun ryhmät jaettiin, hän meni siihen ryhmään, missä osataan lukea ja laskea, kertoo Susanna Honkasalo.

Ensimmäisellä luokalla todistuksissa ei ole numeroarvostelua. Kun Aada syksyllä sanoi, että hänestä tulee kolmen kympin oppilas, hän tarkoitti kokeista saatavia pisteitä. Mutta täyttyikö tavoite?

– Hän lunasti ne lupaukset. Äidinkieli ja matematiikka arvioitiin. Kun Aada ei saanut yhdestä matematiikan kokeesta ihan täysiä pisteitä, se oli hänelle maailmanloppu.

Äidin mielestä koulun alku oli villiä, koska uudet kaverit tulivat mukaan kuvioihin.

– Aika nopeasti muodostui porukoita, joilla oli WhatsApp-keskusteluissa kirosanoja ja muita. Aada ei lähtenyt mukaan siihen hullutteluun.

Äidin mukaan todistusten jako ei jännittänyt tyttöä.

– Aada tietää, mitä haluaa. Hän pitää aina kavereiden puolia ja hoitaa pikkuveljeä. Tyttö on temperamenttinen ja määrätietoinen, mutta hänellä on myös kultainen sydän.

Lue myös:

Kouluterveydenhuollon käynnit romahtivat, kun oppilaat siirtyivät etäopetukseen – "Lapset ja nuoret jätettiin aika yksin"

Etäkoulu opetti myös vanhempia: Moni koki oivalluksia opettajan työstä ja omasta lapsesta oppilaana, omat mokat naurattivat

Ulkoministeriö kertoo kolmen Al-Holin leirillä Syyriassa olleen perheen palanneen iltapäivällä Suomeen. He olivat paenneet leiriltä keväällä eri aikoina.

Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Pekka Puustinen kertoo, että palanneista kolme oli äitejä ja yhdeksän heidän alle 10-vuotiaita lapsiaan.

Ulkoministeriö kertoo avustaneensa lapsia ja heidän huoltajiaan. Heille on Ankaran suurlähetystössä myönnetty matkustusasiakirjat ja heidän paluunsa järjestettiin yhteistyössä Turkin viranomaisten kanssa.

Henkilöt palasivat Suomeen reittilennoilla Turkin pääkaupungista Ankarasta, jossa he olivat viettäneet "hyvin lyhyen aikaa". Lennolla ei ollut mukana Suomen viranomaisia.

Yle sai aiemmin vahvistuksen paluusta erään leirillä olleen naisen omaiselta.

Ulkoministeriön mukaan leirillä on edelleen suomalaisia. Kotiuttamisessa ei UM:n mukaan ole voitu edetä koronan vuoksi. Pekka Puustisen mukaan prioriteetti on nyt saada alaikäiset lapset leiriltä Suomeen mahdollisimman pikaisesti.

Ulkoministeriö sanoo, että viranomaiset noudattavat erityistä varovaisuutta käsiteltäessä alaikäisten lasten asioita yksityisyyden suojasta ja turvallisuudesta johtuen.

Turkin sisäministeriö vahvisti Ylen toimittajalle Turkissa, että 12 suomalaista oli lennätetty Turkista Suomeen sunnuntaina.

UM: Palaajat eivät ole vierastaistelijoita

Ulkoministeriö ei kertonut yksityiskohtia siitä, mitä henkilöille nyt tapahtuu. He ovatPuustisen mukaan sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä turvallisuusviranomaisten toiminnan piirissä.

Suomen valtiojohto sekä asiaan liittyvät viranomaiset ovat olleet tietoisia henkilöiden paluusta.

Ulkoministeriö kumoa Turkin tiedot siitä, että palautettavat henkilöt olisivat Isis-terroristijärjestön vierastaistelijoita.

Puustisen mukaan ulkoministeriö ei ole kannustanut naisia ja lapsia pakenemaan Syyriassa sijaitsevalta leiriltä.

– Tämä on erittäin vaarallista. Emme tiedä, miten he ovat paenneet, hän sanoo.

Puustisen mukaan palanneiden henkilöiden fyysinen kunto on hyvä olosuhteisiin nähden.

Leirillä on kymmeniä suomalaisia

Al-Holin pakolaisleiri sijaitsee Koillis-Syyriassa kurdien nyt hallitsemalla alueella. Siellä asuu noin 20 000 aikuista ja 50 000 lasta, jotka ovat aiemmin eläneet terroristijärjestö Isisin alueella.

Punainen puolikuu -järjestön mukaan leirillä kuoli vuonna 2019 yli 500 ihmistä.

Leirillä on ollut 11 suomalaista naista ja noin 30 lasta. Naisten ja lasten palauttamisesta on käyty Suomessa kiivasta keskustelua.

Joulun alla Suomeen tuotiin leiriltä kaksi lasta. Heidän kerrottiin olevan viranomaisten huostassa, muutoin viranomaiset olivat tapauksesta vaitonaisia. Tuolloin kerrottiin, että työ muiden lastenkin tuomiseksi Suomeen jatkuu.

Yle kertoi tammikuussa, että naiset olivat keväällä paluun suhteen toiveikkaampia kuin aiemmin. Vain yksi toimittaja Antti Kurosen tapaamista leiriläisistä kertoi, ettei halua palata Suomeen.

Al-Holin leirissä olevista suomalaista tuli poliittinen kysymys

Hallitus linjasi joulukuussa, että Suomella on velvollisuus auttaa leirillä olevia lapsia mutta ei heidän vanhempiaan.

Al-Holin leirillä olevista suomalaisista tuli viime vuonna poliittinen kysymys. Ylen tekemän kyselykierroksen mukaan hallituspuolueista ainakin vihreiden ja RKP:n riveistä sanottiin, että käytännössä ainoa mahdollisuus on tuoda leiriltä Suomeen sekä äidit että lapset.

Keskustasta arvioitiin, että leiriltä ei ole välttämättä mahdollista tuoda ketään Suomeen. Siirrosta oli erilaisia näkemyksiä myös eduskuntaryhmien sisällä, esimerkiksi hallituspuolue SDP:ssä.

Aiemmin muun muassa Ruotsi kotiutti viime kesänä leiriltä seitsemän orpolasta.

Palaajista kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lisää aiheesta:

Ulkoministeri Haavisto al-Holista: ”Pyrimme edelleen kotiuttamaan suomalaiset lapset leiriltä”

Ulkolinja: Ylen toimittajan Antti Kurosen dokumentti "Vuosi al-Holissa"

Yle Syyriassa: Al-Holin naisista vain yksi ei halua palata Suomeen

KRP tekee jokaisesta al-Holin leiriltä palaavasta esiselvityksen

Suomen Amnestyn johtaja: Turvallisuuskeskustelu al-Holin suomalaisista käy ylikierroksilla – "Ihmisoikeuksia ei voi nollata turvallisuushuolen takia"

Kemijoen ja Ounasjoen risteyksessä Rovaniemellä tulvavedet on saartaneet taloja, katkoneet teitä ja peittäneet alleen peltoja ja pyöräteitä. Lapin pelastusjohtaja Markus Aarton mukaan kyse on yksittäisistä taloista, eikä laajamittaista vahinkoa vielä ole koitunut.

Veden pinta ei Lapin ELY-keskuksen johtavan vesitalousasiantuntijan Timo Alaraudanjoen mukaan Rovaniemellä enää lähipäivinä nouse vaan pysynee sunnuntaiaamupäivän tasolla. Alaraudanjoen mukaan Kittilässä jäädään näillä näkymin vuoden 2005 suurtulvan lukemista, vaikka lähelle mennään. Kittilän ja Ivalon tilanteeseen vaikuttaa ratkaisevasti se, millä vauhdilla lähipäiviksi ennustettu lämpöaalto sulattaa jäljellä olevat lumet.

Rovaniemellä tukalimpia paikkoja tällä hetkellä on Ounasjoen ja Putaan välissä oleva kapea Vitikanpää. 80-vuotias Kaarina Koski ei pääse pihaltaan mihinkään. Pihapiiri on veden ympäröimä ja tiellä monen kymmenen sentin vesikerros.

– Veneellä yritettiin lähteä, mutta ei se onnistunut kun tie on kuitenkin asfalttia. Saappaanvarret taas eivät ole tarpeeksi pitkät, Koski kertoo puhelimessa.

Kosken pihaan on rakennettu hiekasta tulvavalleja, joista yksi näyttää osittain falskaavan.

– Jos vesi vielä nousee, niin mitä tässä tekee. Maatakaan ei voi tuoda enää lisää, kun tie on poikki.

Mökkiläinen kiertää vesiesteet naapurin kautta

Sähköt ja vesijohdot toimivat, ja ruokaa Koski kertoo varanneensa useaksi päiväksi. Yöllä hän havahtui siirtämään ruohonleikkuria veden valtaamasta autotallista, mutta muuten hän kertoo nukkuvansa yönsä rauhasta.

– Kahluusaappaat jalkaan ja tänne polskimaan, Koski vitsailee hyväntuulisena ja tarkkailee samalla pihalla uivia sorsia.

Ounasjoen vesi on noussut myös nuolemaan helsinkiläisen Markku Lemmetyn kesäasunnon muovilla suojattuja seinustoja.

– Terassin alla on vettä, mutta talo on rakennettu pilareille, joten jos tilanne pysyy tällaisena niin me kyllä selviämme.

Lemmetyn saappaanvarret kestävät kävellä veden vallassa olevaa asfalttitietä, mutta tarkkana pitää olla. Lemmetty tunnusteleekin pitkän muovikepin kanssa tien reunoja, sillä asfaltin reunalta putoaa metriseen veteen. Reitti mökille kulkee nyt naapurin tontin ja tulvavallin suojaaman takapihan kautta.

Vuosikymmeniä suvulla ollut mökki on kokenut monenlaista tulvaa, mutta ihan tällaista ei koskaan. Autotalli on täysin veden vallassa ja polttopuut mennyttä.

– Autotallissa on maapohja, joten se kuivuu aikanaan. Mutta ei vesi ole koskaan näin korkealla ollut.

Vesiskoottereiden aallot lyövät suojattuihin seiniin

Vesimassoja on moni tullut ihmettelemään ja Lemmetty alkaa olla kypsä huviajelijoihin, joiden vuoksi keskeltä katkaistu tie ruuhkautuu. Myös vesiskoottereilla ajelijoista on todellista riesaa.

– Vesiskootterit aiheuttavat sellaista aaltoliikettä tähän rantaan, että se vaikeuttaa meidän toimintaa.

Lemmetty laskeskelee, että mökin kastuminen on ehkä parinkymmenen sentin päässä, sen verran pilareissa on varaa. Ylimääräisiä aaltoja ei todellakaan kaivata.

Myös Lapin pelastuslaitos on muistuttanut vesiskoottereiden aiheuttamista ongelmista. Turvallistakaan ajelu ei ole, koska vedessä kelluu uppotukkeja ja karkuun lähteneitä laitureitakin. Palotarkastaja Tuomas Korhonen kertoo pelastuslaitoksen käyneen poimimassa myös veneitä ajelehtimasta.

– Tosi paljon vesi nostaa myös metsistä muoviroskaa. Pulloja kelluu ja kaikenlaista muutakin menee paljon.

Korhonen aloitti sunnuntain työvuoronsa kiertämällä Rovaniemen pahimpia tulvariskialueita. Vitikinpään lisäksi Vaaralassa on joitain taloja saarroksissa. Lauantaina vesi nousi myös Kuusamontielle, mutta nyt sen suojaksi on rakennettu penkkaa ja tie on käytössä.

Korhonen kertoo, että pelastuslaitoksella ei ole yön tai sunnuntaiaamupäivän aikana ollut tulvaan liittyviä tehtäviä Rovaniemellä. Lauantaina pelastuslaitos kävi auttamassa talojen muovituksessa muutamia, joiden suojavallit olivat pettäneet.

Kiireellä lisää rumpuputkia

Veden nousun hidastumisen on huomannut myös Lainaanrannassa Kemijokea tarkkaileva Tarja Suopajärvi. Hän on hallituksen puheenjohtaja Tukkihaminan taloyhtiössä, joka päätti rakentaa tulvavallit omin rahoin yhdessä naapurikerrostalon kanssa.

Vesi on noussut jo tulvavallille saakka. Ilman vallia vesi olisi sisäpihalla asti.

– Suojaukset ovat hyvin pysyneet ja pumput pumppaavat sadevesiviemäreitä tyhjiksi. Meillä ei ole mitään hätää, Suopajärvi kertoo.

Joku hallituksen jäsenistä käy muutaman tunnin välein tarkastamassa pumput, sadevesiviemärit, sähkökeskuksen ja lämmönjakohuoneen. Kaikki on toistaiseksi hyvin ja Suopajärvellä on aikaa katsella, mitä veden peittämällä pyörätiellä tapahtuu.

– Tiira tuossa nappasi juuri kalan !

Laajamittaisia vahinkoja Rovaniemellä syntyisi pelastusjohtaja Markus Aarron mukaan, jos vesi nousisi vielä 10-20 senttiä. Rovaniemen kaupunki jatkoi sunnuntaina valmisteluja tulvavahinkojen torjumiseksi. Ounasjoen itäpuolentielle asennetaan lisää rumpuputkia, jotta Putaan pintaa saataisiin laskettua.

Keskustelu liikenteestä, liikenneturvallisuudesta ja -politiikasta muuttuu pykälää tylsemmäksi, kun Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen siirtyy sivuun työelämästä. Tarvainen oli tuttu hahmo jo liikenne- ja viestintäministeriöstä ennen kuin hänet valittiin Liikenneturvan johtoon vuonna 2011.

LVM:ssä hallitusneuvoksena toiminut Tarvainen tunsi jokaisen tieliikennelain pykälän läpikotaisin ja osasi ne myös kansantajuisesti selittää. Pykäläviidakosta Tarvainen selvisi myös huumorilla. Hän ei ottanut itseään haastatteluissa liian vakavasti.

Liikenneministeriön lainsäädäntötehtävissä Tarvainen oppi jo 20 vuotta sitten, että liikennesäännöt kuumentavat suomalaisen sielun. Liikenteestä puhuttaessa järki ja tunteet eivät kulje samalla nopeudella.

– Jos ihmiset eivät ymmärrä ihmisten säätämiä lakeja, niin ymmärtäisivät edes fysiikan lakeja, Tarvainen sanoo tutulla huumorillaan.

Nyt kesäkuun alussa Tarvaisen läpikotaisin tuntema nykyinen tieliikennelaki siirtyy historiaan ja Tarvainen itse siirtyy reserviin kesäkuun 12. päivänä.

”Kehityskelpoinen” sai paikan

Oikeustieteen kandidaatti Anna-Liisa Tarvainen työskenteli Valtiokonttorin perintätehtävissä 30 vuotta sitten, kun Liikenneturvaan avautui lakimiehen paikka.

Numeroita siihen saakka töikseen pyöritellyt juristi oli liikenneasioissa täysin kokematon, mutta haki silti. Sopimusjuridiikka kiinnosti.

– Valitsijat tekivät vielä rohkeamman valinnan kuin minä. Vakuuttelin, että uskon olevani kehityskelpoinen.

Silloisessa liikenneministeriössä lakihankkeita valmisteltiin työryhmissä. Näissä työryhmissä vaadittiin sukupuolikiintiöitä. Vähemmän edustettua sukupuolta piti olla vähintään 40 prosenttia. Liikenneturvan Tarvainen kutsuttiin mukaan kiintiönaisena.

– Jännitti jo puheenvuoron pyytäminenkin, että puhunko tässä järkeviä. Mutta minulla oli selvä näyttämisenhalu. Valmistauduin kokouksiin hyvin. Sain asioita menemään läpi sillä, kun olin valmistautunut.

Työryhmän kokouksissa Tarvainen sai pian kannatusta valmiiksi pohdituille ehdotuksilleen. Huolellinen perehtyminen outoihin asioihin kannatti.

– Jo muuten silloin ajattelin, että nämä kiintiöt kääntyvät vielä miesten turvaksi, niin kuin nyt on käynytkin.

Valmisteleva virkamies se liikennesäännöt pilaa

20 vuotta sitten Anna-Liisa Tarvaiselta kysyttiin, kiinnostaisiko häntä viransijaisuus liikenneministeriön liikenneturvallisuusyksikössä. Tarvainen huomasi, että virkakunnasta ulospäin näkyvä kuva on usein kapea-alainen ja tylsä, mutta todellisuudessa virkamiehet olivatkin työhönsä sitoutuneita huippuammattilaisia.

Kun samasta yksiköstä tuli paikka auki, Tarvainen haki.

– Kun tulin liikenneministeriöön valituksi kerroin, että minulla ei ole ajokorttia. Siihen kansliapäällikö sanoi, että me emme ole tässä hakemassa autonkuljettajaa.

Ministeriön lainsäädäntötyössä Tarvainen huomasi, että suuren yleisön mielissä liikenne on jotenkin arvokkaampi kokemus heille, jotka ovat auton kuljettajia. Heille, joilla on ajokortti.

Ja samalla hän huomasi, että ”pieni valmisteleva virkamies” saa ”kuulla huutia”, vaikka päättäjät ministeriä myöten tekevät päätökset.

Tarvainen otti huumorilla senkin, että puhelimet soivat ja valmisteleva virkamies sai puolustella ja rauhoitella milloin ketäkin. Liikennesäännöt eivät ole kaikista kivoja, sen Tarvainen oppi. Samalla hän oppi, että rauhallisena pysymällä ja huolellisesti perustelemalla asiat lopulta asettuvat ja soittajat rauhoittuvat.

Siitä tuli hänen tavaramerkkinsä myös median haastatteluissa. Tarvainen ymmärsi, että hän neuvoo suomalaisia kansalaistaidossa. Kansalaistaidossa nimeltä liikenneoppi.

– Liikenne on tunnekysymys. Ei riitä, että lyödään vain pykälällä päähän. Meidän pitää jatkossa enemmän kertoa, miten ihmiset hallitsevat tunteitaan.

Liikenneturvallisuus vaatii ainakin kahdet silmälasit

Liikenneturvasta liikenneministeriöön siirtynyt Anna-Liisa Tarvainen teki paluun Liikenneturvaan yhdeksän vuotta sitten, kun edellinen toimitusjohtaja jäi eläkkeelle.

Toimitusjohtajana hän toisti tiettyjä teemoja kuten ”turvallisuus on kansalaisten perusoikeus" ja "jokaisella on oikeus turvalliseen liikkumiseen tieliikenteessä”.

Tarvaisen työuralla menossa on ollut pitkä ja hidas kulttuurinmuutos ajasta, jolloin liikennepoliittiset päätökset koskivat tie- ja autoliikennettä tähän päivään, jolloin autoilijat pistetään yhä enemmän etenemään pyöräilijän tai kävelijän ehdoilla.

Tarvainen tietää, kuinka turvavyöt, promillerajat tai vaikka motoristien kypärät ovat kaikki tulleet osaksi normaalia nykyliikennettä valtavan metelin saattelemana.

– Liikenneturvaakin syytettiin alkuaikoina yliholhoavasta hössötyksestä. Kaikki, mihin liittyy tiukennuksia, vaativat vähä vähältä kypsyttelyn.

Tarvainen on aina halunnut olla kaikkien liikenteessä liikkuvien asialla. Hän on oppinut, että keskustelu on kuitenkin usein keskustelijan oman navan ja omien tarpeiden ympärillä pyörivää. Politikoinnista liikenneturvallisuudella hän ei pidä.

– Asiat pitäisi nähdään vähintään kaksilla silmälaseilla. Aina kun yhteisiä asioita ajetaan, niin ei voi olla esimerkiksi niin, että ne joilla on pieniä lapsia, ajavat vain pienten lasten asiaa. Päätöksentekijöiltä toivoisin, että turvallisuus otettaisiin päätöksenteossa tietoisemmin huomioon kuin nykyään. Se jää sinne juhlapuheisiin.

Kaahari ilman ajokorttia

Anna-Liisa Tarvainen muistelee, että välillä on tullut sanomista myös liikenneturvallisuuden toimijoilta. Esimerkiksi vuonna 2013 toimitusjohtajalta pyydettiin kannanottoa poliitikkojen toiveisiin muuttaa nopeusrajoituksia.

Tuolloin Tarvainen painotti, että tieliikenteen nopeustasoa ei voi nostaa, jos onnettomuuksien ja liikennekuolemien määrää halutaan vähentää. Kuumaa palautetta tuli kuitenkin ainoastaan Tarvaisen pohditusta heitosta, jonka mukaan Suomessakin on joitakin tieosuuksia, joihin turvallisuuden puolesta voisivat soveltua Tanskan mallin mukaisesti myös 130 kilometrin moottoritienopeudet.

”Ei varmasti olisi mikään suuri liikenneturvallisuusongelma, että siellä ajettaisiin 130. Ajetaanhan siellä nytkin”, Tarvainen sanoi tuolloin Ylen uutishaastattelussa.

– Silloin tuli huutia liikenneturvallisuusväeltä, että kuinka kovaa itse kaahailen.

”Bemaristiksikin” tuossa yhteydessä haukuttu Anna-Liisa Tarvainen istuu mielellään apukuskin paikalla ja tekee liikenteestä tarkkoja havaintoja. Kyydissä istuessaan häneltä saa analyysin minkä tahansa liikenneympyrän, rampin, risteyksen tai liikennemerkin toteutuksen onnistumisesta.

Mutta ajokorttia hänellä ei ole koskaan ollut.

– Olen heikkonäköinen. Siksi en aja autoa.

Anna-Liisa Tarvainen jätti erokirjeen jo tämän vuoden alussa. Hän haluaa jäädä pois työelämästä ja viettää aikaa eläkkeellä olevan puolisonsa kanssa.

– Menen kohti eläkettä, kukaan ei ole häätämässä.

Lue myös:

Liikennekuolemien piti puolittua 10 vuodessa, mutta tavoitteeseen ei päästä – Liikennekuolema johtuu enää harvoin liikenteestä

Inhimillinen tekijä: Miksi suomalainen raivoaa ratissa?

"Häväistyskirja. Täyttä humpuukia." Kalevi Sorsa.

"Herää kysymys, miksi suomalaiset kustantajat moista moskaa julkaisevat!" Aimo Massinen, Turun Sanomat.

"Entisten neuvostoagenttien skandaalikirjat alkavat jo haukotuttaa jopa iltapäivälehtimiestä." Iltalehden Ylänurkka.

Brittihistorioitsija Ben Macintyren Vakooja ja petturi on ollut kuluneen kevään kiinnostavimpia tietokirjauutuuksia.

Teosta on suitsutettu "parhaana tositarinana vakoojista", "häikäisevän hyvänä tietotrillerinä" ja "ohittamattomana teoksena kylmän sodan agenttipelistä".

Myös lukijat ovat löytäneet kirjan niin sen alkuperäisessä ilmestymismaassa Britanniassa kuin meillä Suomessakin.

Alun arviot eivät koske Macintyren kirjaa, vaan aiempaa kirjaa, jossa on sama päähenkilö: hän on entinen KGB-eversti ja kaksoisagentti Oleg Gordijevski.

Myös vuonna 1997 ilmestynyt, suomalaisen WSOY:n kustantama Sokea peili on kirja Oleg Gordijevskista. Hän on myös sen toinen kirjoittaja.

Molemmat kirjat kertovat, kuinka Gordijevskista tuli KGB-agentti, kuinka hän pettyi Neuvostojärjestelmään, värvättiin Britannian tiedustelupalveluun ja kuinka hän lopulta, dramaattisessa operaatiossa, loikkasi Neuvostoliitosta Suomen kautta länteen.

Molemmat kirjat ovat myös sisäpiiriläisen kertomus KGB:n toimintatavoista ja vaikutusvallasta.

Miksi Gordijevskin tarina 23 vuotta sitten murjottiin maan rakoon, kun se nyt avaa näkymän vakoilun maailmaan sekä Neuvostojohdon vainoharhaiseen ajatteluun?

"Helsinki on entiselle KGB-miehelle sensitiivinen paikka"

Historioitsija Kimmo Rentola oli paikalla, kun Sokea peili -kirja julkistettiin Helsingissä elokuussa 1997.

Rentola muistaa pienen tilan, jossa tunnelma oli jännitteinen.

Julkistustilaisuuteen oli saapunut myös kaksoisagentti Oleg Gordijevski.

Entinen Neuvostoliitto oli langettanut Gordijevskille kuolemantuomion ja hän eli Englannissa turvallisuuspalvelun suojaamaa elämää.

Nyt hän oli taas maassa, jonka kautta dramaattinen loikkaus oli suoritettu 12 vuotta aiemmin.

– Helsinki on entiselle KGB-miehelle sensitiivinen paikka. KGB oli kylmän sodan aikana vahva toimija kaupungissa, ja loikkari joutuu ottamaan sen huomioon, Rentola sanoo.

Varsinaisessa vaarassa Gordijevski tuskin Helsingissä oli.

Neuvostoliitto oli hajonnut. Samoin KGB oli pilkottu osiin. Organisaatio oli koko 1990-luvun alamaissa. Vahvistuminen alkoi vasta entisen KGB-miehen Vladimir Putinin noustua valtaan vuonna 2000.

Toisen Englannin laskuun vakoilleen, myrkytetyksi tulleen kaksoisgentin Sergei Skripalin kohtalo ei ollut todennäköinen Helsingissä vuonna 1997.

Nykyisin poliittisen historian professorina toimiva Kimmo Rentola on hyvin perehtynyt Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin, myös tiedustelutoimintaan.

Hänelle Sokea peili toi uutta tietoa KGB:n menettelytavoista ja ulkomaantiedustelun käytännön toteutuksesta.

Rentolan mukaan kirjan ongelma oli sen hatara Suomi-kuva. Se loi kuvan maasta, joka oli täysin KGB:n hallussa.

– Näki, että Gordijevski ei ollut palvellut Suomessa. Hänellä ei selvästikään ollut syvällistä käsitystä siitä, miten täällä toimittiin.

Sama näköharha näyttää olleen myös Britannian tiedustelupalvelussa niillä, joilla ei ollut omakohtaista kokemusta Suomesta.

Ben Macintyren Vakooja ja petturi -kirjan mukaan Lontoossa uskottiin, että Suomi on sitoutunut palauttamaan loikkarit ja KGB valvoo kaikkea, lentokentistä lähtien. Siksi Gordijevskin uskottiin olevan turvassa vasta, kun Norjan raja olisi ylitetty.

Rentolan mukaan Macintyre joko dramatisoi tekstiä tai sitten maatuntemus todellakin oli heikolla tasolla.

Sopimusta rajaloikkareiden palauttamisesta ei Rentolan mukaan tiedetä olleen olemassa. Länsidiplomaattien seurueeseen ei myöskään olisi kajottu., eikä KGB olisi voinut jahdata heitä Suomessa, Rentola sanoo.

Kalevi Sorsa hermostuu

Sokea peili -kirjan nostattama kohu ei kuitenkaan suoraan liittynyt kirjan tekijöiden hataraan Suomen tuntemukseen.

Kirjassa listattiin joukko suomalaisia huippupoliitikkoja ja annettiin ymmärtää, että heillä oli tiiviit, usein sopimattoman läheiset suhteet KGB:hen.

Uutisointi keskittyi erityisesti Kalevi Sorsaan.

Kirjan mukaan Sorsa kuului "ensimmäiseen yhteysluokkaan" eli hänellä olisi ollut erittäin läheinen suhde KGB:hen.

Sorsa pillastui väitteistä ja vaati Julkisen sanan neuvostoa tutkimaan tapaa, jolla kirjaa oli suomalaismediassa käsitelty.

Historioitsija Kimmo Rentolan mukaan Sorsalla oli perusteita tuohtumukseen.

– Kirjan heikkoudet antoivat tilaisuuden jyrkkään reaktioon.

Sokea peili -kirjassa ei esitetty pitäviä todisteita Sorsan eikä muidenkaan suomalaispoliitikkojen sopimattomasta toiminnasta.

Sorsa itse kertoi, että neuvostoliittolaisten kanssa oli sama keskusteluyhteys kuin muiden maiden diplomaattien kanssa. Ainoa ero oli se, että Neuvostoliitto hoiti yhteyden paitsi diplomaattien, myös turvallisuuspalvelunsa kautta.

"Salaisuuksia ei pyritty kysymään, eikä niitä olisi tietysti annettukaan", Sorsa sanoi Kaleva-lehden haastattelussa loppukesästä 1997.

Rentolan mukaan Sorsa oli KGB:lle tärkeä henkilö. Hän oli vaikutusvaltainen poliitikko, joka oli vienyt SDP:n Kekkosen linjalle suhteessa Neuvostoliittoon - Sorsa siis kannatti läheistä suhdetta.

– Näytöt siitä, että jotain sopimatonta olisi tapahtunut, eivät ole kovin hyviä, Rentola kuitenkin muistuttaa.

Minne käsikirjoitus katosi?

Sokea peili -kirjaan liittyy vielä jälkipyykki, jossa itsessään on agenttitarinan piirteitä.

Kirjan kirjoittajat, Gordijevski ja toimittaja-kirjailija Inna Rogatchi, haastoivat kustantaja WSOY:n oikeuteen, koska se oli hävittänyt kirjan alkuperäisen venäjänkielisen käsikirjoituksen. Gordijevski ja Rogatchi vaativat WSOY:ltä 750 000 markan korvausta.

Paperinen versio sisälsi Oleg Gordijevskin käsin kirjoittamia lisäyksiä ja huomioita. Niitä ei ollut tekstin sähköisessä versiossa.

WSOY:n kustannuspäällikön mukaan hän oli heittänyt tulosteen roskakoriin, koska ei pitänyt sitä arvokkaana. Kirja oli tuolloin ollut kauppojen hyllyllä jo muutaman kuukauden.

Oikeudenkäynnissä kuultujen kustannusalan asiantuntijoiden mukaan paperisten tulosteiden säilyttäminen ei enää 1990-luvulla ollut käytäntö kustantamoissa, koska teoksista oli olemassa sähköinen versio.

WSOY vapautettiin syytteistä.

Epäselväksi kuitenkin jää, miksi WSOY oli tuhonnut paperinipun sen jälkeen, kun Inna Rogatchi oli sitä kahteen otteeseen pyytänyt itselleen.

Oikeudenkäyntipöytäkirjoista myös selviää, että käsikirjoitus Gordijevskin lisäyksineen oli käynyt Moskovassa. Todistajan mukaan kirjaa oli yritetty myydä venäläiskustantajille.

Oikeudenkäyntiin Helsinkiin syksyllä 2000 saapunut Oleg Gordijevski piti loukkaavimpana juuri sitä, että käsikirjoitus päätyi Moskovaan.

"Käsin tekemistäni kymmenistä tai sadoista lisäyksistä voidaan päätellä mahdollisia heikkouksiani ja niiden avulla minut voidaan tappaa" Gordijevski sanoi Ilta-Sanomille.

Oleg Gordijevski, 81, asuu yhä Lontoossa salaisessa osoitteessa. Sergei Skripalin murhayrityksen jälkeen hänen suojeluaan on tehostettu. Gordijevski uskoo, että hänet on ainakin kerran yritetty myrkyttää.

Lue myös:

Venäläisvakoilijan myrkytysmysteeri tuo mieleen Litvinenkon murhan

Kumpulan maauimalassa Helsingissä oli viikonloppuna täysi tohina päällä, kun uimalaa valmisteltiin uimareiden sisääntuloa varten.

Maauimalat saavat uimahallien tavoin avata ovensa samalla, kun moni muukin koronarajoitus höllenee.

Katso jutun lopusta kattava lista, mikä kaikki maanantaina muuttuu.

Kumpulassa seinille ripustettiin ripeällä tahdilla uusia turvallisuusohjeita. Tiimiesimies Maritta Harjapää nosti paikoilleen muun muassa uudesta uloskäynnistä kertovan taulun.

Se on muutos aiempaan: sisään ja ulos käydään tänä kesänä ehdottomasti eri ovista. Niin varmistetaan, että eri aikoina uimassa käyvät asiakkaat eivät kohtaa.

Pandemiakesänä sääntöjä piisaa. Vierailu uimalassa saa kestää enintään kaksi tuntia. Saunat pysyvät kiinni.

Suihkuun pääsee, mutta pukuhuoneissa joka toinen koppi on suljettu, ettei vaatteita vaihdettaisi kylki kyljessä. Vesijuoksuvöitä ei lainata.

Uima-altaissa kullakin radalla saa olla kymmenen uimaria kerrallaan. Myös lastenallas on jaettu kolmeen osaan, joista jokaisella saa polskia kymmenen.

Uimareiden laskeminen on uimavalvojien tehtävä. Harjapää ei vielä osaa arvioida, millä tarkkudella he vaikkapa lasten altaan reunalla työhönsä ryhtyvät.

– Sitten kun siellä on se yhdestoista, niin enpä osaa vielä sanoa, mitä sitten tapahtuu. Toivon, että myös vanhemmat ottavat vastuuta.

Myös Uimastadion avaa ovensa maanantaina. Sekä Uimastadionilla ja Kumpulassa kävijämäärä rajoitetaan 500 henkilöön.

Sitä varten suoritetaan tarkkaa laskutoimitusta. Kun sisällä on maksimimäärä ihmisiä, kuulutus ilmoittaa jonottajille, että uimala on täynnä.

Sen jälkeen poistuvien laskenta alkaa uloskäynnillä.

Rajoitus venyttänee jonoja roimasti. Sitä varten Harjapää on maalannut asfalttiin tasaisin välein hymynaamaisia tikku-ukkoja.

– Tämä on Kumpulan versio, en halunnut perustekstiä turvavälistä. Lapsillekin kiva, kun voi näitä katsoa.

Maanantai jännitti koko uimalassa viikonlopun töitä paiskinutta tiimiä.

– Jännittää hirveästi. Tämä on uusi tilanne. Huomenna nähdään, miten kaikki saadaan toimimaan, uimavalvoja Radamed Samaniego Castillo sanoo.

Kahvilat ja ravintolat auki: "Vapaus koittaa, kiitos elämälle"

Myös ravintolat saavat avata sisätilansa maanataina liki kahden kuukauden tauon jälkeen. Oulunkyläläisessä Café Amoressa oli sunnuntaina vastassa kaksi iloista omistajaa.

– Vapaus koittaa, Kaspar Vahe hehkuttaa.

Hallitus on edellyttänyt, että asiakaspaikkoja täytyy sisällä rajoittaa puoleen normaalista. Myös turvallisuudesta täytyy huolehtia.

Vahelta avaaminen ei vaadi juurikaan erityisjärjestelyjä, sillä pienessä kahvilassa on normaalistikin vain muutama pöytä sisällä.

– Olen harkinnut seinälle kylttiä, että järjenkäyttö sallittu, Vahe naurahtaa.

Asiakaspaikkojen rajaaminen ei koske terasseja. Vahe sanookin huomanneensa, että monet ravintolat ovat kasvattaneet niiden kokoa. Hän ei itse aio selvittää, saisiko parinkymmenen asiakkaan terassia laajennettua.

Vahe ja hänen puolisonsa Sisly Lehiste ovat pyörittäneet kahvilaa koko poikkeusajan.

Vahe kertoo, että osa naapuruston asukkaista on käynyt hakemassa lounaskeittoa päivittäin vain pitääkseen kahvilan pystyssä.

Myynti ei siksi ole täysin romahtanut. Kolmesta työntekijästä kaksi lomautettiin, mutta yhdelle on pystytty maksamaan palkkaa. Vahe ja Lehiste itse ovat painaneet töitä palkatta.

– Mutta meillä ei ole valittamista, kiitos elämälle, Vahe sanoo hymyillen.

Kirjastoautot kiertävät koko kesän

Kirjastot ovat saaneet olla auki jo kolmisen viikkoa, mutta nyt vapautta on luvassa lisää.

Sisään saa jälleen jäädä lukemaan, opiskelemaan ja käyttämään tietokonetta. Kallion kirjastossa Helsingissä lauantaina asioinut Kyllikki Niemi odotti jo, mitä tauolla olleen lukupiirin kohtalosta päätetään.

– Se on vielä auki. Yksi vaihtoehto ovat digitapaamiset. Mutta kyllä olisi hyvä, että se olisi kirjastossa, että ihan fyysisesti näkisi ihmiset.

Helsingissä kirjastoautot kiertävät poikkeukselliseti koko kesän.

Kirjastoauto-osaston päällikkö Mari Luolamaa kertoo, että perinteisen leikkipuistokiertueen lisäksi nyt mennään moneen muuhunkin paikkaan.

– Ei vieläkään tiedetä, missä kaikkialla kirjastoauton voi ensi kesänä bongata. Saatamme mennä toreille, puistoihin ja rannoille.

Sisään autoon ei ahtaisen tilojen vuoksi pääse, mutta kirjoja saa ovelta. Lisäksi kirjahyllyjä, tuoleja ja pöytiä saatetaan kantaa ulos, Luolamaa kertoo.

Myös museot aukeavat ja urheilukilpailuja järjestetään – katso lista, mikä kaikki muuttuu

1. Museot

Museot avaavat ovensa maanantaina. Helsingin isot museot kuten Kiasma, HAM ja Ateneum aukeavat tiistaina, sillä ne ovat tavallisesti kiinni maanantaisin. Liput suositellaan ostamaan ennakkoon tai kortilla: käteinen ei käy maksuvälineenä lainkaan.

Kävijämäärien rajoitukset eivät virallisesti koske jatkuvaluonteista toimintaa, kuten museoita. Ne koskevat sen sijaan yleisötilaisuuksia ja tapahtumia.

2. Huvipuistot

Huvipuistot valmistautuvat avaamaan ovensa vasta kesäkuun toisella viikolla. Linnanmäki aukeaa 12., Särkänniemi 13. ja Tykkimäki 6. kesäkuuta. Linnanmäki on kertonut rajoittavansa kävijämäärää neljäsosaan normaalista.

Turvatoimia on lukuisia: tiloja puhdistetaan usein, jonoja jaetaan plekseillä ja joissain laitteissa, esimerkiksi vuoristoradassa, jätetään yksi vaunu tyhjäksi seurueiden väliin, jotta turvavälit säilyvät.

3. Ravintolat ja kahvilat

Ravintolat ja kahvilat saavat avata sisätilansa lähes kahden kuukauden tauon jälkeen. Asiakkaiden määrää sisällä pitää vähentää puoleen normaalista. Rajoitus ei koske terasseja. Ravintolat saavat olla auki kello 6–23. Alkoholin myynti on sallittua kello 22 saakka.

4. Uimahallit, maauimalat ja yleiset saunat

Uimarannat, maauimalat ja uimahallit saavat luvan avata. Helsingissä Kumpulan maauimala, Uimastadion ja Allas Sea Pool aukeavat.

Uimahalleista vain osa avaa ovensa, ja esimerkiksi Helsingissä moni aukeaa vasta elokuussa. Yleisömäärän rajoitukset eivät koske uimahalleja, mutta Kumpulan maauimala ja Uimastadion rajoittavat kävijämäärän 500:aan.

Yleiset saunat saavat avata ovensa, vaikka uimaloissa ja -halleissa saunat pidetään pääosin kiinni.

5. Harrastustilat ja kesäleirit

Nuoriso- ja kerhotilat aukeavat. Myös lasten ja nuorten kesäleirit ja liikuntakurssit saavat alkaa maanantaina. Koululaisten kesäleirit ja muu toiminta Helsingin leikkipuistoissa pyörähtää käyntiin. Esimerkiksi alle 16-vuotiaiden leikkipuistoruokailu järjestetään normaalisti.

6. Urheilukilpailut

Urheilukilpailut ja esimerkiksi palloilusarjat voidaan aloittaa erityisjärjestelyin. Urheilutapahtumissa kokoontumisrajoitus 500 henkeä. Tähän lasketaan sekä urheilijat että yleisö.

7. Teatterit

Teatterit saavat jatkaa toimintaansa, mutta käytännössä ainakin isoimmat tekevät niin vasta kesän jälkeen. Esimerkiksi Kansallisteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa näytökset alkavat pyöriä uudelleen syksyllä.

Osa isommista kesäteattereistakin on siirtänyt esityksensä kesään 2021. Tähän on päädytty esimerkiksi Suomenlinnassa. Pienempi Mustikkamaan kesäteatteri taas toimii yleisörajoitusten puitteissa.

8. Kirjastot ja kulttuuritalot aukeavat

Kirjastot ovat olleet auki jo kolmisen viikkoa, mutta maanantaista lähtien tiloissa saa jälleen oleilla tietokoneita käyttäen, sanomalehtiä ja kirjoja lukien sekä opiskellen. Osa kirjastoista laajentaa aukioloaikojaan.

Helsingissä kirjastoautot eivät pidä taukoa, vaan kiertävät koko kesän ympäri kaupunkia esimerkiksi rannoilla ja toreilla.

9. Kokoontumisrajoitus nousee 50 henkilöön

Suositus enintään 10 hengen kokoontumisrajoituksesta nousee maanantaista alkaen 50 henkeen. Rajoitus koskee sisä- ja ulkotiloissa järjestettyjä julkisia tilaisuuksia. Näissä rajoissa saa siis järjestää esimerkiksi mielenosoituksia.

Rajoitus ei koske yksityisiä tilaisuuksia, mutta suositeltavaa on, ettei niitäkään järjestettäisi yli 50 hengelle. Enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia on mahdollista järjestää erityisjärjestelyin.

10. Matkustaminen

Kotimaassa voi matkailla, kun noudattaa koronavirukseen liittyviä terveys- ja turvallisuusohjeita.

Ulkomaille matkustamista ei edelleenkään suositella. Muut maat ovat sen sijaan höllentäneet suosituksia. Esimerkiksi Viro päätti viime viikolla, että suomalaiset saavat kesäkuussa matkustaa maahan ilman karanteenia. Sen sijaan Suomeen palaajien pitäisi edelleen pysytellä kahden viikon karanteenissa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoo toivovansa, että hallitus saisi sovittua ulkomaille matkustamisen rajoituksista viimeistään keskiviikkona.

Aiheesta voi keskustella maanantaihin 1.6. klo 23.00 saakka.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Näin oluthanat, terassit ja ravintolat avataan kesäkuun alussa – katso hallituksen päätökset tiivistetysti tästä

Baarinpitäjä Tuomas Sara pettyi koronatukiin: “Olen ollut raivoissani, tämä homma on mokattu perusteellisesti”

Euroopan komission ehdotettua 750 miljardin euron jälleenrakennusrahastoa on julkinen keskustelu Suomessa seurannut vanhaa ja ennalta-arvattavaa kaavaa.

Etelän maat, etupäässä Italia, esitetään siivelläeläjinä ja laiskoina avunsaajina, joita hyvin taloutensa hoitavat ja säästeliäät Pohjois-Euroopan maat pakotetaan tukemaan.

Ihmisten mieliin palautuvat finanssikriisin aikaiset tapahtumat, jolloin muut EU-maat joutuivat kolmesti pelastamaan maksukyvyttömyyden partaalle ajautuneen Kreikan.

Tässä keskustelussa Välimeren maat kuten Espanja, Italia ja Kreikka niputetaan helposti samaan sarjaan, vaikka ne ovat elinkeinorakenteeltaan ja talouspolitiikaltaan varsin erilaisia.

Viimeksi tänään Italian ulkoministeri Luigi di Maio ärsyyntyi keskustelun sävystä ja kirjoitti, etteivät muut maat voi kohdella Italiaa "kuin lasarettia", ja että "Italia vaatii kunnioitusta".

Italia on merkittävä talousmahti ja teollisuusmaa

Aloitetaan koosta. Italia on Euroopan unionin kolmanneksi suurin talous ja maailman johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmän jäsen.

Sen bruttokansantuote on kymmenkertainen Kreikkaan verrattuna. Jos tarkastellaan teollisuuden tuottamaa arvonlisää, on se Italiassa yli 13 kertaa Kreikkaa suurempi.

Talouden koko ei ole yhdentekevää, kun mietitään kansantalouden kriisinkestävyyttä. Kun valtio velkaantuu, painaa velkojien vaakakupissa se, miten paljon arvoa velan maksaja vuositasolla tuottaa.

Jos lainaan satasen koululaiselle ja tonnin yritysjohtajalle, luotan todennäköisesti enemmän yritysjohtajan kykyyn hoitaa velkaansa kuin koululaisen, vaikka molemmat olisivat talousvaikeuksissa juuri nyt.

Italian talous on myös elinkeinorakenteeltaan Kreikkaa monipuolisempi. Se on sekoitus miljoonia pk-yrityksiä sekä suurempia teollisuusyrityksiä, joista monet toimivat Euroopan talousveturin Saksan tärkeinä alihankkijoina.

Myös työttömyyslukujen valossa Italian tilanne on selvästi Kreikan kriisivuosia vahvempi. Italian työttömyys oli ennen koronakriisiä kymmenen prosentin luokkaa. Se on huolestuttava luku, mutta matala verrattuna Kreikan laman aikaiseen lähes 30 prosentin työttömyyteen.

Italian taloutta vaivaavat tietenkin monet ongelmat, kuten joustamattomat työmarkkinat, sääntely ja byrokratia, jotka yhdistettynä ovat johtaneet heikkoon työvoiman tuottavuuteen esimerkiksi Saksaan verrattuna.

Sen talous ei ole pystynyt merkittävään kasvuun pitkään aikaan, mutta samaa voi sanoa koko Euroopasta.

Italia on hoitanut talouttaan selvästi Kreikkaa vastuullisemmin

Italia on EU:ssa nettomaksaja. Vuonna 2018 se maksoi EU:lle viisi miljardia euroa enemmän kuin mitä se EU:lta sai. Vaikka lukuja tarkasteltaisiin suhteessa asukaslukuun, on Italia siltikin selvästi Suomea suurempi nettomaksaja EU:ssa.

Mielikuva "etelän elätettävästä" on tässäkin kohtaa väärä.

Italian taloudenhoidossa on paljon moitittavaa alkaen veronkierrosta ja harmaan talouden ylisuuresta roolista, sekä valtavasta velkataakasta, johon palaan myöhemmin.

Italian taloudesta kirjoittaessa ei voi jättää mainitsematta mafiaa, jonka liiketoiminta on niin laajaa, että mafiaa voidaan pitää Italian suurimpana yrityksenä.

Jos tarkastellaan kymmenen vuotta sitten maksukyvyttömäksi ajautunutta Kreikkaa, on Italian taloudenhoito aivan eri tasolla.

Kreikan budjetin alijäämä painui pahimmillaan 15 prosenttiin, kun se EU:n sääntöjen mukaan ei olisi saanut olla kolmea prosenttia enempää. Italia puolestaan on pysynyt kolmen prosentin säännön sisällä lähes joka vuosi finanssikriisin jälkeen.

Tämä taas on saanut aikaan sen, että Italian kauppatase on pysynyt ylijäämäisenä, ja riski maksukyvyttömyydestä on pienempi kuin Kreikassa, jossa kauppatase oli vahvasti alijäämäinen maan ajautuessa kriisiin.

Italian velanhoitokulut eivät eroa merkittävästi Isosta-Britanniasta...

Italian suurin taloudellinen ongelma on valtava velkataakka. Valtiolla on velkaa huimat yli 2 000 miljardia euroa.

Valtion velkaa on tapana mitata suhteessa bruttokansantuotteeseen, ja silläkin mittarilla mitattuna Italian luku, 130 prosenttia, on Euroopan korkeimpia, toki Kreikalla velkaa on vielä selvästi enemmän, yli 180 prosenttia suhteessa bkt:hen.

Kreikka jouduttiin pelastamaan juuri sen velkaantumisen takia, kun markkinat menettivät luottamuksensa maan kykyyn hoitaa paisuvaa valtionvelkaansa.

Pitääkö Italian velkataakasta sitten olla huolissaan? Kyllä ja ei.

Italian suurimman pankin Unicreditin pääekonomisti Erik F. Nielsen kirjoittaa tuoreessa talouskatsauksessaan, että valtion velkaa tarkastellessa pitäisi huomioida velkamäärän lisäksi korkotaso.

Hänen mukaansa 100 prosentin velkasuhde viiden prosentin koroilla on pahempi kuin Italian nykyinen 130 prosentin velkasuhde nykyisillä noin parin prosentin koroilla.

Italian koronhoitokustannukset ovat huimat, mutta Nielsenin mukaan vain prosenttiyksikön enemmän kuin Espanjassa ja Isossa-Britanniassa.

...ja suurin osa velasta on kotimaisten velkojien käsissä

Vielä tärkeämpää on Nielsenin mukaan se, miten velka on jakautunut. Italian valtionvelasta puolet on Italian kansalaisten ostamaa ja 17 prosenttia maan keskuspankin Banca d'Italian ostamaa.

Kansantalouden kannalta siis yli kaksi kolmasosaa Italian velasta on rahaa, joka kiertää maan talouden sisällä.

Kun Italian valtio maksaa velkansa korkoja tai lyhentää velkaansa, päätyy suuri osa rahasta Nielsenin mukaan takaisin maan kansalaisille tai maan keskuspankille, joka puolestaan tilittää voittonsa valtion kassaan.

Velkataakan kestävyyteen vaikuttaa se, luottavatko finanssimarkkinat Italian maksukykyyn. Kreikan tapauksessa luottamus mureni ja tiedämme seuraukset.

Toistaiseksi Italian valtionvelan korot ovat pysyneet verrattain matalina hieman alle puolessatoista prosentissa, kun ne vuonna 2011 kävivät lähes seitsemässä prosentissa. Kreikassa vastaavan valtionvelat koron nousivat samaan aikaan reilusti yli 30 prosentin.

Kansalaisten halu ostaa Italian valtion velkakirjoja on koronakriisin myötä jopa kasvanut. Viikko sitten Italia myi 22,3 miljardin euron edestä valtionvelkakirjoja kotimaisille sijoittajille ja säästäjille.

Kyseessä on kaikkien aikojen ennätys. Nielsen vetää tästä seuraavan johtopäätöksen.

– Italian velkataakka on täysin kestävällä pohjalla. Jos ulkomaiset sijoittajat lähtevät, Italian kotimainen yksityinen sektori astuu apuun säästöineen, hän kirjoittaa.

Eikö Italiasta sitten pidä olla huolissaan?

Tarkoittaako kaikki tämä sitä, että Italian talous ei ole huolenaihe ja koko EU:n tukipaketti on turha?

Ei missään nimessä.

Koronakriisi iski Italiaan kovaa. Siinä missä muulla Euroopalla oli aikaa reagoida ja valmistautua, Italia toimi koko maanosan koekaniinina.

Tähän päivään mennessä 33 340 ihmistä on kuollut ja yli 230 000 ihmistä saanut tartunnan. Italian koronarajoitukset olivat kovimpia koko länsimaiden mittakaavassa ja maan taloudellinen toiminta lakkasi lähes täysin.

Arvostetun London School of Economicsin taloustieteen professorin Lorenzo Codognon arvion mukaan Italian talous supistuu tänä vuonna jopa 14 prosenttia.

Italialla on niin suuri määrä velkaa, että sen taloudellinen liikkumavara on pienempi kuin monella muulla maalla, eivätkä sen omat tukitoimet riitä.

Vielä suurempi huolenaihe ovat maan pankit. Koronakriisi on tehnyt monesta italialaisyrityksestä maksukyvyttömän, tämä on lisännyt jo ennestään korkeaa ongelmaluottojen määrää maan pankeissa.

Markkinoiden luottamusta Italian pankkeihin mittaava FTSE Italia All-Share Banks -indeksi romahti koronakriisin myötä, mikä ei lupaa hyvää.

Italian talous on kiistatta koko Euroopan murheenkryyni, mutta tilannetta eivät edesauta ennakkoluulot ja harhakuvitelmat. Italia ei ole uusi Kreikka.

Toimittaja asui Roomassa vuosina 2012–2016.

Lue myös:

Italian talousennusteet synkkenevät: Onko edessä uusi eurokriisi?

Saako Suomi ilmaista rahaa vai joutuuko se maksajaksi? 8 kysymystä ja vastausta EU-komission uudesta miljardipaketista

Italialaiset pettyivät EU:n kriisinhoitokykyyn – Tutkija: Nyt ei ole aika pohjoisen ja etelän poteroille

EU:n elvytysrahastosta kertyisi jokaiselle suomalaiselle 2 200 euroa vastuita – yhteissumma on hävittäjäkaupan luokkaa

Lehtori ja rumpali Tommi Rautiainen on ottanut koronakeväästä ammatillisesti irti lähes kaiken mahdollisen. Hän ei jäänyt katselemaan sivusta, kun hallitus rummutti rajoituksista ja poikkeusoloista.

Sen sijaan Helsingin Metropolia-ammattikorkeakoulussa opettava Rautiainen sopi ensialkuun oppilaidensa kanssa joka-aamuisista etäpalavereista. Niiden aikana opettaja piti yllä motivaatiota ja yhteishenkeä.

Sitten oli aika viedä idea seuraavalle tasolle.

Rautiainen on pitkän linjan muusikko, joka opiskeli 1990-luvulla Manhattan School of Musicissa New Yorkissa. Neljässä vuodessa hän loi mittavat kontaktiverkostot legendaarisiin amerikkalaisiin rumpaleihin. Monen kanssa yhteydenpito on jatkunut kolmekymmentä vuotta.

Rautiainen päätti kysäistä parilta tutulta, tulisivatko he etäyhteyden päähän pitämään oppituntia.

– Sanoin oppilaille, että nähdään Zoomissa kello 21. Vinkkasin vielä, että kannattaa tulla paikalle, koska mulla on yhteyksiä maailman huippurumpaleihin, Rautiainen hymähtää.

Opiskelijat eivät olleet uskoa silmiään, kun he tulivat paikalle. Etäyhteyden päässä odotti Rautiaisen opettaja New Yorkin ajoilta, muun muassa Miles Davisin kanssa soittanut John Riley.

– Sen jälkeen osallistumisprosentti on pysytellyt lähellä sataa. Oppilaat ovat olleet innoissaan ja aina odottaneet seuraavaa kertaa.

Jaco Pastorius -dokumentista tuttu Peter Erskine piti tuntia Zoomissa

Seuraavia kertoja on riittänyt.

Videoyhteyden päässä ovat olleet muun muassa Bob Dylanin rumpalina soittanut Jim Keltner, Manhattan Transferista tuttu Cliff Almond sekä Quincy Jonesin, Aretha Franklinin, James Brownin ja Miles Davisin sessiorumpali Chris Parker.

Suomesta mukana ovat olleet muun muassa Rautiaisen opettaja Jukkis Uotila ja entinen oppilas Teppo Mäkynen.

Tämän viikonlopun mentoreita ovat muun muassa Eric Claptonin ja Bee Geesin sessiomuusikkona soittanut Steve Gadd sekä hiljattain Areenassa julkaistussa Jaco Pastorius -dokumentissakin nähtävä Peter Erskine.

– Tapasin Erskinen New Yorkissa, kun hän oli pitämässä meille mestarikursseja ja soittamassa koulun big bandissa. Hän on loistava esimerkki monipuolisesta muusikosta, joka paitsi soittaa rumpuja myös säveltää, soittaa ja tuottaa musiikkia ja lisäksi opettaa ja luennoi. Se on sitä, mitä tänä päivänä kaikilta muusikoilta vaaditaan.

Erskine oli ensitapaamisesta saakka Rautiaiselle helposti lähestyttävä ihminen.

– Hänellä oli aikaa mulle, täysin tuntemattomalle tyypille. Hän jutteli ja oli kiinnostunut asioistani.

Suora linkki Michael Jacksonin ja Madonnan hitteihin

Lauantai oli Rautiaisen oppilaille yhtä juhlaa. Zoomin päässä oli John JR Robinson, jota kutsutaan maailman eniten levyttäneeksi rumpaliksi. Hänen ansioluettelossaan on muun muassa Madonnan ja Michael Jacksonin hittejä.

– Saimme esimerkiksi kuulla, miten menevät Michael Jacksonin Rock with You ja Steve Winwoodin Higher Love. Ne ovat molemmat listaykkösiä.

Rautiainen ei ole kuullut, että Suomessa olisi järjestetty vastaavia etätunteja soitonopiskelijoille. Itse asiassa sana on kiirinyt Amerikassa, ja nyt toimettomiksi koronatilanteen takia jääneet rumpalilegendat ottavat jopa yhteyttä suomalaislehtoriin ja pyytävät päästä mukaan.

– Toivon tietysti, että tilanne palautuu mahdollisimman nopeasti niin sanotusti normaaliksi, mutta näitä etätunteja aion järjestää myös tulevaisuudessa. Ehkä ei ihan tällaista, että viikossa on kahdesta neljään vierasta, mutta kuitenkin.

Sessiot rumpalilegendojen kanssa alleviivaavat Rautiaisen mukaan sitä, mistä musiikissa lopulta on kyse.

– Risto Skrikberg ja Jukkis Uotila näyttivät minulle mallia, että musiikissa kaikki oppi jaetaan kaikille. Se on vain hyvästä.

Tärkeintä on pitää kiinni siitä, mistä tykkää

Sessioiden aikana vierailevat tähdet paitsi näyttävät esimerkkejä rumpusetillä tai harjoitusalustalla myös kertovat uristaan ja tärkeiksi kokemistaan asioista. Monien kanssa ollaan perusasioiden äärellä, siinä, miten pidetään fyysistä kuntoa ja soittimen hallintaa yllä sekä huolehditaan näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa.

– Oppilaat ovat saaneet kullan arvoisia vinkkejä omaan tekemiseensä ja samalla huomanneet, että maailman huippurumpaleilla on monia yhdistäviä tekijöitä keskenään.

Opiskelijoille tärkein kontakti on Rautiainen itse. Häneltä löytyy paljon annettavaa, kun kysymys on rumpujen soitosta tai sen oppimisesta.

– Perustekniikan lisäksi tärkeintä on soittaa sellaisia komppeja ja musiikkityylejä, mistä itse tykkää, ja samalla opiskella rumpusetin historiaa: kuka on soittanut mitäkin, ja miten? Niiden kanssa pääsee pitkälle.

Kesällä 2018 ohjaaja Jyri Kähösen puhelin soi. Linjan toisessa päässä oli Kähösen brittiläinen agentti, joka kysyi kiinnostaisiko keikka Etelä-Afrikassa?

Kyllähän se kiinnosti, etenkin kun tarjolla oli toimintatrillerisarja, jossa on palapelin lailla toisiinsa loksahtelevia tarinoita, mustia virtahepoja, timanttien salakuljetusta, salaisia agentteja ja kansainvälistä terrorismia.

Ja suuren luokan budjetti.

Kuusiosaisen Trackersin hintalappua ei paljasteta, mutta iso se on.

Saksalaisen yleisradioyhtiö ZDF:n, eteläafrikkalaisen maksukanava M-Netin ja suoratoistojättiyhtiö HBO:n tuottama sarja on suurin Afrikassa koskaan televisiolle tehty alkuperäisdraama.

Trackersin tekijäksi riitti halukkaita, mutta hommaan haluttiin juuri Kähönen. Tuotantoporras oli katsellut hänen ohjaamiaan Sorjosen – eli Bordertownin – jaksoja Netflixistä ja pitänyt näkemästään.

Nordic noir -henkistä rikossarja Sorjosta on kuvattu muun muassa lumisessa Lieksassa, Saimaalla ja kesäisessä Lappeenrannassa. Äkkiä ajatellen yhteys Etelä-Afrikan paahtavaan aurinkoon on kaukaa haettu, mutta Kähönen on eri mieltä.

– Näissä molemmissa sarjoissa maisemalla ja maantieteellä on todella suuri rooli kerronnassa. Luulen, että he halusivat ohjaajaksi jonkun, joka osaa katsoa eteläafrikkalaista maisemaa uusin silmin.

Ne maisemat ovatkin aivan omaa luokkaansa.

Kuvaajalegendan kanssa halki Etelä-Afrikan

Kähönen lensi Etelä-Afrikkaan joulukuussa 2018. Ennen kuvausten alkua hän kiersi lähes kolmen kuukauden ajan ympäri maata etsimässä lokaatioita.

– Ainoa, missä en juuri ollut, oli itärannikko. Asuin ensin Johannesburgissa, sitten menimme Limpopoon pohjoisrajalle, Karoon aavikkomaiselle arolle ja lopulta Kapkaupunkiin, jonne sarjan tapahtumat huipentuvat.

Maan luonnon monimuotoisuus vertautuu Kähösen mielestä Uuteen-Seelantiin. Sekin on kauan ollut kansainvälisten kuvausryhmien suosiossa.

– Lumihuippuiset vuoret puuttuvat, mutta muuten on kaikkea kuusimetsästä viidakkoon ja aavikosta rantaan. Kaikki on kompaktilla alueella, mikä helpottaa kuvauksia.

Etelä-Afrikan kiertämisestä teki erityisen hienon kokemuksen se, että Kähösen kanssa reissasi sarjan kuvaaja, legendaariseksi mainittu Ivan Strasburg.

Strasburgin ansioluettolosta löytyy muun muassa kaksi Bafta-palkintoa, kilometreittäin dokumenttielokuvia ja tv-sarjat Fitz ratkaisee, Treme, Generation Kill, Happy Valley ja 13 Reasons Why.

– Hän on uskomaton ihminen, ja tuntuu tietävän Etelä-Afrikasta aivan kaiken. Strasburg on ollut nuorena linnassa ANC-aktiivisuutensa takia, ollut poliittinen pakolainen ja on Britannian ja Etelä-Afrikan kaksoiskansalainen. Arvostan häntä ja hänen kokemustaan valtavasti. Yhteinen näkemys siitä, miltä Trackers näyttää, löytyi todella helposti.

Kähöseen teki lähtemättömän vaikutuksen maiseman ja Starsburgin lisäksi ihmisten tapa suhtautua uusiin tuttavuuksiin.

– Kaikki, joita kohtasin, olivat uskomattoman rentoja ja avoimia, ihmiset kutsuivat koteihinsa ja olivat todella vieraanvaraisia. Etelä-Afrikka on kymmenien kulttuurien sulatusuuni. Kaikki tulevat eri taustoista, puhuvat ehkä eri kieliäkin, ja ovat ylpeitä identiteetistää. Silti tai siksi he osaavat kunnioittaa myös muita.

Isot tuotannot tuovat lisää isoja tuotantoja

Tavattoman mukavat ihmiset eivät ole ainoa syy siihen, miksi Etelä-Afrikka on muutamassa vuodessa noussut suurtuotantojen suosikkikohteeksi.

Mitä enemmän ison rahan sarjoja maassa on tehty, sitä kovemmaksi ammattitaito on kasvanut, Jyri Kähönen kuvailee. Esimerkiksi Trackersin stunttiryhmä on sama kuin viimeisimmässä Mission Impossible -elokuvassa.

– Elokuvatuotannoista Etelä-Afrikassa on tullut itseään ruokkiva positiivinen kehä. Fakta on, että siellä saa samalla rahalla paljon enemmän kuin monessa muussa paikassa. Hinta-laatu -suhde on järjettömän hyvä.

Trackersin lisäksi Etelä-Afrikassa on hiljattain kuvattu HBO:lle muun muassa Bruce Leen konseptiin perustuvaa Warrior-toimintasarjaa ja Ridley Scottin Raised by Wolves -draamasarjaa.

Aarresaari-romaaniin löyhästi pohjautuvan historiaseikkailusarjan, Black Sailsin, laivat ovat edelleen pystyssä maan jättimäisen elokuvastudion halleissa.

Suomalaisten tv-sarjojen nousukiito yltyy: “Meidät tullaan hakemaan kotoa, meille soitetaan, että olisiko mitään, näyttäkää”

Rikosdraama Sorjosen seuraava kausi kuvataan talvisessa Pohjois-Karjalassa – Venäjän raja ei vetoa ulkomailla samalla tavalla kuin taikametsät

Rahalla saa hienoja stuntteja ja aikaa

Etelä-Afrikkalaisen Deon Meyerin suosittuihin dekkariromaaneihin perustuva Trackers on paitsi Afrikan suurin alkuperäisdraamatuotanto, niin myös Kähösen.

Kähönen on ohjannut ennen Sorjosta mainoksia, muutaman dokumenttielokuvan, Sydänjäätä, Osasto 5 -komediasarjaa ja Uudisraivaajaa. Lisäksi hän on tehnyt yhden pitkän draamaelokuvan, trillerin Ja saapuu oikea yö (2012).

Ohjaajantyön kannalta iso raha ei muuta juuri mitään, Kähönen väittää.

– Puitteet ovat toki toista luokkaa kuin Suomessa, ja kuvauspaikalla rompetta enemmän. Setissä ohjatessa keskittyy silti ihan samoihin asioihin kuin muulloinkin: näyttelijöiden kanssa työskentelyyn ja kuvaamiseen.

Kunnollisella rahoituksella saa kuitenkin jotain, mitä kengännauhabudjetilla ei. Toimintatrillerissä on paljon stuntteja ja actionia, ne vaativat resursseja näyttääkseen hyvältä.

– Ennen kaikkea rahalla voi ostaa aikaa. Sitä kaikki ohjaajat haluavat.

Trackersin käsikirjoitusta kuvattiin vain muutama sivu päivässä. Suomalaistuotannoissa tahkotaan Kähösen mukaan pahimmillaan jopa 15 sivua päivässä.

– Kun kuvattavaa on vähemmän, voi tehdä pieteetillä, ja keskittyä kohtauksiin. Jos joutuu tekemään kauhean määrän sivuja päivässä, tulee kova kiire. Sen takia monet sarjat näyttävät siltä miltä näyttävät.

Toiselle kaudelle kiitos ei

Trackersista tuli Etelä-Afrikassa valtava hitti. Se sai parhaimmillaan 36 prosentin katsojaosuuden. Saavutus on kova liki 60 miljoonan ihmisen maassa.

Toisesta kaudesta on jo ollut puhetta. Suosiosta huolimatta Jyri Kähönen ei ole ainakaan vielä pakkaamassa matkalaukkujaan.

Työ maailmalla houkuttelee kyllä jatkossakin, mutta yhtä raskasta pestiä Kähönen ei tahdo. Trackersia kuvattiin 12 tuntia päivässä ensin viisi päivää viikossa, sitten kuusi, eikä sekään lopulta riittänyt. Vielä kovemmille pienen lapsen isällä otti seitsemän kuukauden poissaolo kotoa.

Uuden kauden muutaman ensimmäisen jakson hän voisi kuvitella ohjaavansa. Sitten olisi mukava tehdä jotain aivan muuta.

– Nyt olisi kiva tehdä elokuva, koska sen kuvaukset vievät maailmalle vain kuukaudeksi tai kahdeksi.

Olennaista Kähöselle on kuitenkin tarina ja sisältö, ei niinkään muoto. Sitä paitsi televisiotuotannoissa on nykyisin usein paremmat resurssit.

– Ennen saatettiin ajatella, että elokuva on se ykkösjuttu, ja televisiosarjat huonoilla resursseilla kuvattuja lähikuvia puhuvista päistä. Se ei ole enää aikoihin ollut niin. Isot televisiosarjat ovat paljon kunnianhimoisempia kuin keskinkertaiset elokuvat. Ja samoilta ruuduilta ne enimmäkseen katsotaan.

Trackersin ensimmäinen jakso nähdään HBO Nordicilla 6.6.2020.

Joanton on entisen hevilaulajan, tenorin ja nykyisen poppari Jouni Nikulan taiteilijanimi.

Nikulan matka oman sisäisen äänensä löytämiseen on ollut pitkä. Se on vaatinut muodonmuutoksen, jossa entinen sisäinen ajatusmaailma, vanha laulutekniikka, laulujen melodiat ja tuotanto laitettiin uusiksi.

– Olen kyllä miettinyt, että minkä takia. Mutta se, että tekee hienon biisin, on uskomatonta polttoainetta, kertoo Joanton.

Suomen musiikkimarkkinat ovat kovan kilpailun alla. Yrittäjiä on paljon.

Esimerkiksi Teoston rekisteriin tulee sata uutta biisiä joka päivä.

– Vuonna 2019 niitä merkittiin 35 000 kappaletta, kertoo Teosto ry:n viestintä-, markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura.

Musabisneksen terävin kärki on kapea.

Suurimmat levy-yhtiöt allekirjoittavat yhteistyösopimuksen vuosittain yhteensä arviolta noin 40 - 60 uuden esiintyjän kanssa. Lisäksi ne julkaisevat 1500 - 2000 uutta kappaletta kotimaan markkinoille.

Kun tähän lisätään vielä kaikki pienet toimijat, tuotetun tarjonnan määrä kasvaa vielä merkittävästi.

– Warner on viime vuosina solminut yhteistyösopimuksen noin 15 uuden artistin kanssa vuositasolla. Julkaistuja kappaleita oli viime tilikaudella 647, kertoo Warner Music Finlandin A&R Pekka “Pequ” Nieminen

Artistilla ja biisillä pitää olla tarina

Kova kilpailu pakottaa artistit miettimään omaa henkilöbrändiään vakavasti.

Pekka Nieminen on toiminut musiikkibisneksessä pääkallopaikalla1990-luvulta lähtien. Hän on nähnyt uransa aikana, että tarvitaan tarinoita ja niiden tulee olla uskottavia.

– Tänä päivänä sekä artistilla että biisillä tulee olla tarina. Se ei saa olla päälle liimattu, vaan sen pitää olla uskottava ja totta, sanoo Nieminen.

Brändäämisestä väitöskirjan kirjoittaneen Oulun yliopiston professori Saila Saraniemen mukaan henkilön brändääminen lähtee parhaimmillaan siitä, mitä ihminen aidoimmillaan on.

– Kyse on luottamuksesta. Vastaanottajan pitää voida samaistua esiintyjään. Se puolestaan vaatii sen, että ihmisen oma persoona pitää osata tuoda esiin kiinnostavalla tavalla, Saraniemi sanoo.

Joanton on hakenut uskottavuutta omaan muodonmuutokseensa niin, että kaikissa hänen kappaleissaan on tarina. Niin kuin artistilla itselläänkin.

Joanton-nimellä julkaistu ensimmäinen Sudet-kappale kätkee taakseen tarinan Pride-tapahtuman vastustajista. Lisäksi Joantonilla itsellään on pitkä musiikillinen jatkumo hevin ja oopperan kautta indiepoppiin ennen pop-vaikutteiseen iskelmään siirtymistä.

– Genrestä toiseen siirtyminen on mahdollista, mutta muutos pitää perustella itselle ja yleisölle, Nieminen sanoo.

Genrestä toiseen siirtyminen on mahdollista, mutta muutos pitää perustella itselle ja yleisölle. Pekka "Pegu" Nieminen

Joanton oli ennen tunnettu kovaa ja korkealta laulamisesta. Nyt ensimmäisen julkaisun täyteen tuotetussa äänikuvassa myös laulun nyanssit erottuvat. Nyansseja etsittiin jo tekstejä sävellettäessä.

– Etsittiin oikeaa lauluääntä niin, että laulettiin hiljempaa ja hiljempaa kunnes kaikki äänensävyt tulivat esiin. Haettiin sellaista radioääntä, jolla voi leikkiä, kertoo Sudet-kappaleen säveltäjä Heidi-Maria Paalanen.

– Uuden laulutyylin opettelu oli iso muutos, kertoo Joanton.

Uudella Sudet-sinkulla on kuultavissa tietty “Eroma-soundi” joka tarkoittaa sitä, että ihmisäänellä on korvattu soittimia ja ääniraidalla on ikään kuin hymiöitä ja laulukoruja. Perinteinen synamattokin on korvattu Joantonin laulun äänillä.

Tuottaja Topi Kilpisen miksauspöydällä Kalasataman studiolla oli miksattavana kymmeniä lauluraitoja

– Eniten töitä Joantonin kanssa aiheutti se, miten heviäijä taipuu tekstin laulamiseen ja tunteiden tulkintaan, kertoo toinen tuottaja Virpi Eroma.

Julkisuuden tavoitteleminen ja halu laulaa ei riitä

Artistiksi aikovalle ei riitä, että on hyvä laulaja ja haluaa laulaa. Julkisuus ja raha eivät myöskään riitä tavoitteiksi.

– Yleisö aistii onko artisti aito. Pitää olla joku syvällisempi syy, joka pistää haluamaan artistin uraa enemmän kuin mitään muuta. Monesti taustalta löytyy joku traumaattinen kokemus, kertoo Pekka Nieminen.

Joanton on samoilla linjoilla.

– Nyt korona-aikana olen huomannut olevani introvertti ihminen. Sisäinen maailma on iso ja ne ajatukset on kiva saada kirjoittamalla ulos. Ehkä se painolasti on haava sielussa, kertoo Joanton.

Sitten mies vakavoituu.

– Kyllä mua kiusattiin koulussa käkkäristä hiuksista koulussa.

Artistin arvot

Artistin arvomaailman välittyminen kuulijalla on tärkeää. Sen kautta yleisön on mahdollista löytää kosketuspintaa artistin tulkitsemaan tarinaan.

Joanton kertoo olevan arvomaailmaltaan hyvin liberaali ja humaani. Myös laulujen keskiössä on ihmisyys.

– Olen ihmisenä herkkä. Sisäinen maailma on täynnä ajatuksia, joita jalostan ensin teksteiksi ja sitten lauluiksi.

Pekka Niemisen mukaan artistin ihmisyys rakennetaan arvojen päälle. Taide puolestaan tekee ne näkyväksi.

– Valistunut kuluttaja pystyy aistimaan, ovatko arvot kunnossa ja onko artistilla annettavanaan joku suurempi lahja ihmiskunnalle, Nieminen sanoo.

Joanton on tehnyt pitkän matkan tähän pisteeseen ja odottaa paljon tulevasta.

– Olisi ollut sata syytä lopettaa musiikin tekeminen jossain vaiheessa. Nyt näen edessäni äärimmäisen tärkeän askeleen, että pääsen eteenpäin biisin kanssa. Pitää olla sitkeä, että saisi tehdä vielä EP:n ja pääsisi keikoille.

Katso täältä Ylen musiikki-aiheisia artikkeleita.

Muun muassa tv-tuottajana työskentelevän Henry Aflechtin 860-neliön huvilaa on usein kutsuttu Suomen kalleimmaksi vuokra-asunnoksi.

Villa Grandeksi nimetty omakotitalo Vantaan Martinlaaksossa on parhaillaankin vuokraussivustolla tarjolla 25 000 euron kuukausihintaan.

Talo on kuitenkin ollut jo hetken tyhjillään.

Kyse ei ole siitä, etteikö Vantaan huvilalle olisi ollut kysyntää. Aflecht kertoo, että asunnon kysyjien määrä on itse asiassa kasvanut nyt korona-aikana.

Moni nimittäin haluaisi vuokrata valtavan asunnon salajuhlille.

Tai näin Aflecht epäilee, sillä moni kysyjistä on ollut yksityinen taho, joka ei ole kertonut asuntoon saapuvien henkilömäärää.

Asiaa kysytään Aflechtin mukaan lomakkeessa, jonka potentiaalinen asunnon vuokraaja täyttää.

– Olen huomannut nyt paljon sitä, että osallistujamäärä jätetään tahallaan kertomatta. Eli taloa on yritetty vuokrata yksityisiin juhliin, hän toteaa.

Normaalisti asunto kiinnostaa erityisesti yrityksiä. Nämä varaukset ovat nyt kaikki peruttu – joko yritysten tai Aflechtin toimesta. Hän sanoo, ettei halua omalla toiminnallaan edistää koronaviruksen leviämistä, joten vuokraustoiminta on tällä hetkellä täysin jäissä.

– Asun Espanjassa ja olen täällä nähnyt taudin seuraukset pahimmillaan, esimerkiksi kun ruumiita kuljetetaan jäähalliin säilöön. Siksi olen ottanut vapaaehtoisesti tämän linjan, Aflecht perustelee.

Hän sanoo kokemuksesta tietävänsä, että vaikka henkilömäärä olisi ilmoitettu, ei se loppujen lopuksi pitäisi paikkaansa, kun on juhlista kyse.

Alakerta on kelvannut Ruotsin–laivan lavasteiksi

Aflecht kertoo ostaneensa järkälemäisen talonsa vuonna 2010. Hän oli alun perin etsinyt muutaman sadan neliön asuntoa meren rannalta.

– Näin asunnon myynti-ilmoituksen moneen kertaan ja jopa naureskelin kaverilleni sitä, että kuka hullu tämän ostaisi.

Kun mieleistä asuntoa ei tuntunut löytyvän, Aflecht ajautui pohtimaan Vantaalla sijaitsevaa omakotitaloa uudelleen. Asunto oli vielä tuolloin surkeassa kunnossa, ja Aflecht joutuikin laittamaan kaiken uusiksi lattiasta kattoon.

Aflecht sanoo, että osti ja remontoi asunnon omaksi kodikseen. Pian hän kuitenkin hoksasi, että lukaali palveli myös muunlaista tarkoitusta.

– Kun talo oli juuri valmistunut remontin jäljiltä, Idolsin porukka asui täällä kaksi ja puoli kuukautta. Huomasin, että asunto toimii todella hyvin erilaisissa tv-tuotannoissa, alan töitä tekevä Aflecht kertoo.

Tämän jälkeen huvilassa onkin kuvattu monenlaista: esimerkiksi Salatut Elämät -sarjaa ja viimeisimpänä viihdeohjelma Possen temppuilua.

Kun mielikuvitusta käyttää, asunnosta saa lavastettua yllättäviäkin tapahtumapaikkoja.

– Esimerkiksi alakerrasta on tehty Ruotsin–laiva kahdesta tai kolmesti eri tuotantoihin, Aflecht sanoo.

Hänen mukaansa asunto ei kuitenkaan ole pelkästään yritysten ja tv-tuotantojen käytössä, vaan siellä myös ihan asutaan.

– Tämän tyyppinen ja hintainen talohan kiinnostaa esimerkiksi suurlähetystöjä. Heille tulee usein pätkätöihin ihmisiä kuukaudeksi tai pariksi, ja tällöin halutaan hulppeammat olosuhteet.

Hintalappukin tuntuu olevan kohdillaan – ainakin Aflechtin omien sanojen mukaan vuokralaisia on riittänyt. Asunto on myös myynnissä reiluun 2,6 miljoonan euron hintaan.

– Asian kanssa ei kuitenkaan ole kiire, ja ilmoituksessakin taitaa lukea, että en tingi hinnasta, Aflecht toteaa.

Opiskelijat ja matkailijat jättivät vuokra-asuntoja tyhjäksi

Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvioi, että koronatilanne ei toistaiseksi ole vaikuttanut vuokramarkkinoihin kovinkaan paljoa. Näin ilmeni myös yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien järjestön toukokuisessa kyselyssä vuokranantajille.

– Yleensä kun taloudessa on epävarmuutta, ihmiset asuvat mieluummin vuokralla, mikä on turvallisempaa ja joustavampaa, Rokkanen toteaa.

Vuokra-asunnon etsijöitä vaikuttaisikin olevan runsaasti liikkeellä. Esimerkiksi vuokraussivusto Vuokraovi.com on rikkonut keväällä kävijäennätyksiään.

Rokkanen sanoo, että selkeimmät koronan vaikutukset näkyvät muutamissa kaupungeissa: niissä vuokra-asuntoja on tällä hetkellä aiempaa enemmän tarjolla. Näin on käynyt esimerkiksi Helsingissä ja Rovaniemellä, joissa asuntoja vuokrataan paljon opiskelijoiden ja lyhytaikaisesti matkailijoiden käyttöön.

• Korona myllersi vuokramarkkinat – yrittäjä: "Välitettäväksi tuli huhtikuussa 60 prosenttia enemmän asuntoja kuin aiempina vuosina"

Nyt monet opiskelijat, niin suomalaiset kuin vaihto-opiskelijat, ovat jättäneet vuokra-asuntonsa normaalia aiemmin. Lisäksi matkailu on tyrehtynyt täysin, minkä seurauksena esimerkiksi Airbnb-tyyppisiä vuokra-asuntoja on laitettu tarjolle pidemmäksi vuokra-ajaksi.

Rokkasen mukaan tarjonnan kasvusta on voinut paikoittain seurata se, että vuokralaista on joutunut etsimään aiempaa kauemmin.

Tänä keväänä yleiset, monen hengen asuntonäytöt ovat jääneet pois ja etäyhteyksien merkitys on kasvanut. Tämä ei kuitenkaan ole hidastanut markkinoita.

– Tällaisesta ei ole merkkejä. Oikeastaan kriisin hopeareunus on se, että tämäkin ala on nyt digitalisoitunut, Rokkanen toteaa.

Suomen vuokranantajien tietoon ei ole myöskään tullut, että koronasta aiheutuneen vaikean taloustilanteen takia vuokria olisi jäänyt normaalia enemmän maksamatta.

Viime päivien uutiskuvat ovat näyttäneet Yhdysvaltain rujon puolen. Vihaa ja raivoa kaduilla, kauppojen ryöstelyä, palaneita rakennuksia ja poliisiautoja.

Minneapolisista alkaneet poliisiväkivallan nostattamat mellakat ovat levinneet kymmeniin kaupunkeihin. Pitkin viikkoa on julistettu ulkonaliikkumiskieltoja, joita mielenosoittajat ovat uhmanneet.

Kansalliskaartilaisia partioi kaduilla ja presidentti Donald Trump on harkinnut sotilaiden lähettämistä taltuttamaan mielenosoituksia ja mellakoita.

– Yhdysvaltain tilanne on tulenarempi kuin se on ollut vuosiin, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoo.

Hän arvioi, että mellakat ovat leviävää sorttia ja ne saattavat siten kestää hyvinkin vielä viikkoja ellei jopa kuukausia. Siksi syksyn presidentinvaaleihin voidaan mennä mellakkatunnelmissa.

Työttömyys, rasismi ja levottomuus

Tilanteen tulenarkuus johtuu nyt siitä, että Yhdysvalloissa on meneillään monta erilaista kriisiä päällekkäin.

Koronapandemian ja sen tuomien rajoitusten pysäyttämä talous on sysännyt kymmenet miljoonat yhdysvaltalaiset työttömyyteen. Yhdysvaltain turvaverkot ovat tunnetusti olemattomat ja köyhien asema on muuttunut sietämättömäksi.

Mustaihoisen George Floydin kuolema poliisin kaltoinkohtelemana Minneapolisissa maanantaina näytti toisen todellisuuden.

Tilanteesta on kännykkävideo, josta selvästi näkee, että valkoihoinen poliisi painaa polvellaan Floydia niskasta minuuttien ajan ja käytännössä tukehduttaa hänet. Video läpivalaisi poliisivoimissa pesivän rakenteellisen rasismin.

– Ihmiset ovat entistä levottomampia ja kokevat epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksia, UPI:n johtaja Mika Aaltola arvioi.

Ilmassa myrskyn merkit

Jos asiaa katsoo Yhdysvaltain historian näkövinkkelistä, niin tässä hetkessä on tavallaan päällekkäin vuoden 1929 laman ja vuoden 1968 kansalaisoikeusliikehdinnän syvät yhteiskunnalliset teemat.

Juuri nämä ajanjaksot ovat määrittäneet Yhdysvaltain poliittista todellisuutta kenties voimakkaimmin.

– Tässä on paljon tällaisen täydellisen myrskyn piirteitä, koska samaan aikaan moni kriisitunnelma yhdistyy hyvin dramaattisesti.

Meneillään olevassa kriittisessä tilanteessa on olennaista se, miten presidentti Donald Trump toimii ja viestii kansalle.

– Yleensä Yhdysvalloissa on presidentti pyrkinyt näissä hetkissä rauhoittamaan tilannetta riippumatta siitä, minkä puolueen presidentti hän on. Kenenkään etu ei ole asioiden kärjistyminen.

Siksi UPI:n johtajan Mika Aaltolan mukaan on silmiinpistävää se, että presidentti Trump on toistaiseksi korostanut lainrikkojien saamista kuriin ja sotilaiden tuomista kaduille.

– Tämä on kieltä, jonka voi nähdä lietsovan mellakointia.

Taistelu sieluista ja tulkinnoista

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola muistuttaa, että myös vuosina 2014–2016 Yhdysvalloissa oli paljon poliisiväkivaltaan ja vähemmistöjen kohteluun liittyvää liikehdintää kaduilla.

Tuolloin republikaanien ehdokas Donald Trump pystyi käyttämään tunnelmaa hyväkseen ja saamaan kannatusta.

– Tämä identitettiturvallisuus on yksi vaalien ajuri, jossa joko pelätään valkoista enemmistöä tai vähemmistöjä. Tässä konservatiivisen ja liberaalin väestönosan identiteetit joutuvat napit vastakkain, Mika Aaltola analysoi.

Olennaista tässä on se, mistä kulmasta ja kuka asiaa katsoo. Aaltola sanoo, että konservatiivisen Fox News -kanavan katsojat ja kuluttajat katsovat hyvinkin niin, että nyt vähemmistöt riehuvat kaupungeissa ja valkoisen väestönosan täytyy varoa.

– Toinen puoli Yhdysvaltoja, siis rannikoiden liberaaleilla alueilla, näkee mielenosoitukset oikeutettuna purkauksena, joka jatkaa kansalaisoikeusliikkeen traditiota.

Aaltolan mukaan nämä kaksi tulkintaa kamppailevat nyt poliittisesta tilasta.

Toimiiko hajota ja hallitse vielä tänään?

Siksi hänen mukaansa saattaa olla, ettei presidentti Donald Trump nyt vaalien ollessa ovella pyrikään rakentamaan siltoja ja parantamaan haavoja, vaan mieluummin kärjistää tilannetta.

– Hän saattaa kokea, että tilanteen kärjistäminen voi olla hänen etunsa.

Mika Aaltola näkee Donald Trumpin tulkinnan tilanteesta hajota ja hallitse -politiikkana - ja valitettavana, että tällainen politiikkaa saattaa nykymaailmassakin vielä toimia.

Syksyn presidentinvaaleihin meno mellakkatunnelmissa saattaa lopultakin hyödyttää lyhyellä tähtäimellä Trumpin linjaa.

– Hän on halunnut näyttää, että Yhdysvallat on kansallismielinen, valkoinen ja kristillinen maa, jossa valkoinen eurooppalaisperäinen väestönosa on kantavana voimana. Sieltä hänen ydinkannatuksensa tulee.

Ulkopoliittisen instituuti johtaja Mika Aaltola kuitenkin muistuttaa, että pitkällä tähtäimellä ihmiset, syntyperästä ja etnisyydestä riippumatta, tahtovat elää rauhanomaisessa yhteiskunnassa.

– Poliitikot, jotka kykenevät yhdistämään kansaa, saavat lopulta kannatusta enemmän kuin kansan erottajat.

Lue myös:

Ainakin nelja kuollut väkivaltaisuuksissa Yhdysvalloissa (31.5.2020)

Trump kutsuu Minneapolisin mellakoijia rikollisiksi ja pormestaria heikoksi (29.5.2020)

Tästä Minneapolisin mielenosoituksissa on kyse: "Meistä tuntuu kuin polvi olisi meidän kaikkien niskalla" (29.5.2020)