Itsenäisyyspäivän lasten alpakkatapahtuma näyttää todistetusti olleen yhteydessä äärikansallismielisten 612-soihtukulkueen estämiseen. (612-kulkueen taustoista voit lukea tarkemmin tästä jutusta.)

Lastentapahtuman järjestäjän Aleksi Pahkalan salaiseen Facebook-ryhmään lähettämä viesti vahvistaa, että Helsingin Töölöntorille alun perin kaavaillun tilaisuuden tavoitteena oli häiritä 612-soihtukulkuetta.

Tuottaja-dj Heikki Eskola julkaisi perjantai-iltana blogissaan kuvakaappauksen Pahkalan Peli Poikki! -jengi nimiseen ryhmään lähettämästä viestistä. Viesti oli lähetetty 18. marraskuuta.

Asiasta kertoivat muun muassa Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

– Henkilökohtaisesti olen miettinyt, että kaiken huomion keskittäminen pois 612- ja "kohti vapautta" (lol) -miekkareista voisi olla paras keino ignoorata äärioikeiston hommat täysin ja kiinnittää median ja muun jengin huomio ihan muuhun, Pahkala kirjoitti.

– Poliisi tullee ohjaamaan molemmat miekkarit ihan muualle kuin miekkareilla on tarkoitus mennä, hän jatkoi.

Pahkala myös pyysi apua lastentapahtuman ideointiin. Hän myös pyysi, että ryhmän jäsenet eivät vielä kertoisi näistä asioista julkisesti.

– Vahingossa taitaa tosiaan olla samaan aikaan, kun 612-marssi olisi kokoontumassa, mutta mikään vastamielenosoitus tämä ei ole - haluamme Töölöön kivaa lapsille ja alpakoita halittavaksi jengille.

Yle haastatteli Pahkalaa asiasta maanantaina. Silloin Pahkala totesi, ettei kyseessä ole 612-kulkueen vastamielenosoitus.

Ryhmän entinen jäsen paljasti juonen

Heikki Eskola kertoo Ylelle, että hän on aiemmin toiminut vasemmistonuorissa. Hän sanoo olevansa vasemmistoliiton jäsen. Hän päätti paljastaa alpakkatapahtuman taustan, koska häntä ärsytti vasemmiston tapa käyttää tapahtuman siirrosta syntynyttä kohua lyömäaseena.

– Minä tiesin, että se perustuu valheeseen ja sitä alpakkajuttua rummutetaan joka puolella. Siitä tuli ikään kuin voiton symboli, vaikka se ei todellakaan ollut sitä, Eskola sanoo.

Eskola kertoo miettineensä Pahkalan viestin paljastamista usean päivän ajan. Asia häiritsi häntä niin paljon, että lopulta hän päätti kirjoittaa asiasta.

– Se oli vaikea päätös, koska tiesin, että siitä tulee hirveä myllytys tietysti Aleksia kohtaan. Kuitenkin tuntuu, että tein oikean ratkaisun lopulta.

Eskolan mukaan hän on saanut paljon positiivista ja kehuvaa palautetta totuuden kertomisesta. Hän kertoo eronneensa Peli Poikki! -ryhmästä paljastuksensa jälkeen, koska hän koki pettäneensä ryhmän jäsenten luottamuksen.

Eskolan mukaan Pahkala pyysi häntä poistamaan julkaisemansa kuvakaappauksen blogistaan. Hän sanoo kieltäytyneensä.

Eskolan mukaan Peli Poikki! -ryhmään kuuluu vasemmistolaisia, vihreitä ja liberaaleja. Ryhmässä on vajaat sata jäsentä.

Joukossa on Eskolan mukaan tapahtumatuotannon huippuammattilaisia ja monien eri ammattiryhmien edustajia. Valtakunnan poliitikkoihin hän ei ole ryhmässä törmännyt.

– Siellä välillä ihmiset postailee juttuja rasismista ja natseista ja kaikesta tällaisesta. Hyvä ryhmä se on mun mielestä. Ne ihmiset ovat oikeasti tosi aikaansaavia.

Pahkala vastasi Facebookissa

Aleksi Pahkala ei halunnut lauantaina kommentoida asiaa. Hän julkaisi Facebookissa pitkän tekstin, jossa hän perustelee toimintaansa ja sanoo seisovansa yhä Ylelle antamiensa kommenttien takana.

Pahkalan mukaan häneen kohdistuu nyt isoa maalitusta ja uhkailua.

Oikaisu 9.12.2017 kello 14.53: Aiemmin jutussa väitettiin Pahkalan väittäneen, ettei hänellä olisi käynyt mielessä, että Töölöntorilla järjestetään lastentapahtuman aikaan 612-kulkue. Tosiasiassa näin sanoi tapahtuman toinen järjestäjä.

Linkkejä kysymyksiin liittyviin uutisiin:

– Khufun pyramidin arvoituksesta kertoivat ainakin Yle ja Helsingin Sanomat.

– Eri alkoholijuomien vaikutustutkimuksesta uutisoi Kauppalehti.

– Tutkimus lahjoja antavasta urosnisäkkäästä löytyy Tekniikka & Talous -lehdestä.

– Hurrikaanien taltuttamiskeinoista uutisoi Yle.

– Yle tutustui Wihurin rahaston palkitseman tutkijan työhön.

– Turkin poikkeuksellisesta linnalöydöistä kirjoittivat ainakin Helsingin Sanomat ja Tekniikan Maailma.

– Tiedetuubi.fi kertoi Lappiin podonneen meteorin etsintäohjeista.

– Saastuneiden solulinjojen päätymisestä tutkimuskäyttöön uutisoi Yle.

– Aivoimplanteista kerrotaan Tekniikan Maailmassa.

– Iäkkäästä rypäleviinistä kertoivat ainakin Helsingin Sanomat ja Yle.

– Amissien geenimutaatio noteerattiin esimerkiksi Tiede-lehdessä.4

– Tukholmalaisprofessorin ehdotusta Itämeren kalapulan korjaamiseksi kuunneltiin Ylellä.

– Elämänsyntyteorioita pohdittiin Ylellä.

– Pää pois ja toinen tilanne? Italialaislääkärin hanketta on seurattu esimerkiksi MTV:llä.

– Eikö säteily olekaan niin vaarallista kuin sanotaan? Helsingin Sanomat avasi asiaa.

– Erikoisenmuotoinen asteroidi kävi näyttäytymässä. Tähdet ja avaruus noteerasi.

– Syksyn gravitaatioaallot noteerattiin useissa uutisvälineissä, myös Ylellä. Samoin kävi muun muassa Euroopan kohonneiden säteilyarvojen ja Pisa-tulosten kohdalla.

Anu Valtonen oli päivystämässä sijaisena joulupäivänä vuonna 2001. Vastaanotolle tuli nainen kissansa kanssa. Kissanomistajan mielestä muutaman kuukauden ikäinen maatiaiskissa olisi pitänyt lopettaa.

Nainen kertoi kissansa olevan villi ja pureskelleen sähköjohtoja.

– Heti kun näin kissan, minulle tuli siitä sellainen olo, että ei tämä voi näin mennä. Lisäksi kissa muistutti minulla silloin ollutta kissaa. Mietin, että jospa otankin tämän itselleni, kertoo Valtonen nyt.

Valtosen ehdotus kävi lemmikinomistajalle.

Meillä ei ole siitä arviotakaan. Päivi Lahti

Valtonen on nykyään pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri mikkeliläisessä Eläinklinikka Kurjessa. Hänen ottamansa muutaman kuukauden ikäinen Pipo-kissa on nyt 16-vuotias.

Valtonen kertoo tehneensä oikean päätöksen.

– Ei se ole ollut sen villimpi kuin mikään muukaan kissa. Se on tosi ihmisläheinen ja suloinen.

Tulee eteen jokaiselle eläinlääkärille

Lemmikki on ihmisen omaisuutta. Jokainen voi lopettaa lemmikkinsä, vaikka eläin olisi nuori ja terve. Valtosen mielestä käytösongelmissa ja sairaiden eläinten kohdalla omistajalla on oikeus päättää, kuinka pitkään he haluavat yrittää ja kuinka pitkälle eläintä hoidetaan.

Yleensä oma lemmikki lopetetaan lähes aina eläinlääkärissä. Kun vastaanotolle tuodaan virkeä ja hyvinvoiva eläin, osa eläinlääkäreistä kokee tilanteen tukalaksi omantunnon syistä.

– Tällainen tilanne tulee eteen jokaiselle eläinlääkärille uran aikana, toteaa eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksen varadekaani Mirja Ruohoniemi Helsingin yliopistosta.

Ratkaisun pitää olla eläimen kannalta paras. Mirja Ruohoniemi

Alan toimijoilla ei ole tilastoja siitä, miten moni eläinlääkäri ottaa lemmikkejä itselleen lopetusuhan alta.

– Meillä ei ole siitä arviotakaan. Emme ole keskustelleet tästä liitossa, sanoo Suomen eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Päivi Lahti.

Eläinlääkäri Valtonen muistelee, että mieltä askarruttavia tapauksia hänelle on tullut vuodesta 2001 lähtien alle kymmenen.

Näissäkin tapauksissa lopettaminen on usein sittenkin ollut huonoista vaihtoehdoista paras. Valtosen mukaan esimerkiksi yksi hänen asiakkaansa muutti ulkomaille, eikä voinut ottaa kissojaan mukaan. Omistajan mielestä kissat eivät olisi voineet olla onnellisia kenenkään muun kanssa.

– Eläin saa kärsimyksettömän kuoleman eikä huonoa heitteillejättöä, Valtonen miettii.

Yle on kertonut aiemmin, että lemmikin voi lopettaa myös itse. Eläin pitää osata lopettaa lain vaatimalla tavalla mahdollisimman nopeasti, kivuttomasti ja lopetukseen soveltuvalla tavalla.

Aina eläimen kannalta paras ratkaisu

Eläinlääkärikoulutuksessa käydään etiikkaan ja eläimen lopettamiseen liittyviä asioita läpi erityisesti kolmantena opiskeluvuotena sekä harjoitteluvuoden aikana viidentenä opiskeluvuotena. Eläinlääkärin ratkaisuilla on yksi päätavoite.

– Ratkaisun pitää olla eläimen kannalta paras, Ruohoniemi huomauttaa.

Ruohoniemen mukaan pääsääntö on se, että eläinlääkäreitä koulutetaan keskustelemaan lemmikinomistajan kanssa lopetuksen lisäksi muista vaihtoehdoista. Koulutuksessa kiinnitetään huomiota siihenkin, kannattaako lemmikinomistajalle missäkin tilanteessa puhua lopettamisesta, nukuttamisesta vai eutanasiasta. Ne tarkoittavat samaa asiaa.

Yleensä kun omistaja saa miettiä asiaa, hän ymmärtää ratkaisun. Anu Valtonen

Eläinlääkärit kertovat omistajalle yleensä ainakin paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen toiminnasta.

Esimerkiksi Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy otti hoitoonsa 421 avun tarpeessa olevaa lemmikkieläintä vuonna 2016. Helsingin Uutisten mukaan Hesylle tulleista eläimistä kissoja oli 374, kaneja 20 ja koiria 17. Muita eläinlajeja Hesylle tuoduista eläimistä oli kymmenen.

Mikkelissä Valtonen saattaa kysellä sopivaa paikkaa eläimelle myös tuntemiltaan ihmisiltä.

Erityisen vaikea paikka yksinasuville

Vaikka osa hankkiutuu lemmikeistään eroon näennäisen kevyin perustein, osa ei haluaisi millään hyväksyä eläimensä huonoa kuntoa.

Eläinlääkäri joutuu ottamaan asiakkaan kanssa puheeksi eläimen lopettamisen eläinsuojelullisista syistä. Eläinlääkäri Valtonen kohtaa tällaisia tapauksia yleensä pari vuodessa.

Tyypillinen tapaus on vanha kissa tai koira, jolla on monenlaisia vakavia sairauksia. Valtosen mukaan lemmikinomistaja on aina lopulta ollut samaa mieltä siitä, että eutanasia on hänen lemmikilleen paras vaihtoehto.

– Yleensä, kun omistaja saa miettiä asiaa, hän ymmärtää ratkaisun.

Viimeisenä keinonaan eläinlääkäri voi ilmoittaa mahdollisesta eläinsuojelurikoksesta viranomaisille.

Valtosen ja Ruohoniemen mukaan yksinasuvien on usein vaikeinta tehdä päätös.

– Lemmikki on ainut perheenjäsen ja sen kanssa on mennyt monta vuotta. Se on ollut tärkein olento tässä maailmassa. Eläimen kuolema voi olla isompi asia kuin ihmisen kuolema, Valtonen huomauttaa.

Eläin todella nukkuu pois

Eläinlääketieteen kehitys on tuonut lisää mahdollisuuksia. Eläinlääkäreiden on entistä vaikeampi määrittää raja, milloin eutanasia olisi lemmikille paras vaihtoehto.

Suurin osa eläinten lopetuksista tehdään kuitenkin vanhoille ja sairaille eläimille, ja eläinlääkäri ja omistaja ovat asiasta helposti yhtä mieltä.

Eläin voi nuorenakin sairastua niin vakavasti, että lopettaminen on paras vaihtoehto. Valtonen on joutunut saattamaan ikuiseen uneen sokean Repe-kissan, josta Yle on kertonut verkkojutussa sekä videolla.

Repe Sorsan mukaan nimetty tyttökissa syntyi keskosena toukokuussa Martta-emolle Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa. Repe eli sokeudestaan huolimatta normaalia elämää. Repellä todettiin muita vakavia hermostollisia oireita syksyllä. Kissa lopetettiin marraskuussa.

Miten pitkään se on saattanut viedä, että surusta on päässyt yli. Anu Valtonen

Valtonen kertoo, että lopettaminen tehdään kahdessa vaiheessa. Ensin eläimelle annetaan rauhoitusainetta. Noin kymmenen minuutin jälkeen eläimelle annetaan yliannos nukutusainetta, joka pysäyttää aivotoiminnat, hengityksen ja sydämen. Koko toimenpiteeseen menee noin 20 minuuttia.

Valtosen mukaan lääkkeet ovat nykyään niin tehokkaita, että eläin kirjaimellisesti nukkuu pois.

Lopetus hoitoja halvempaa

Eläimen hoito voi maksaa enemmän kuin lopettaminen. Eläinlääkäriliiton puheenjohtajan Päivi Lahden mielestä näitä kahta asiaa ei kannata verrata toisiinsa.

– Lopetukset ovat yleensä melko yksinkertaisia toimenpiteitä. Lopetukset hinnoitellaan yleensä eläinsuojelullisista syistä niin, että omistajilla olisi varaa viedä eläimet lopetettavaksi ajoissa, eivätkä eläimet kärsisi turhaan.

Lemmikkien hoidon kalleutta on käsitellyt muun muassa Kuningaskuluttaja-ohjelma vuonna 2015. Lahti huomauttaa eläinlääkäripalvelujen olevan normaalia yritystoimintaa.

– Eläinlääkäripalvelun tuottamisessa kulut ovat suuret. Klinikkamaksulla katetaan muun muassa vuokrat, sähköt, siivous- ja huoltokulut sekä lääkemyynnistä tulevat tappiot. Henkilöstö-, laite ja tarvikekuluja on paljon. Eläinlääkärin laskussa on noin 20 prosenttia arvonlisäveroa.

Eläinlääkäri hoitaa myös ihmisiä

Vaikka eläimen lopettaminen olisi oikea ratkaisu, se sattuu. Osa lemmikinomistajista saattaa purkaa suruaan psykologille.

Moni hankkii lemmikin kuoleman jälkeen uuden lemmikin ja tulee sen kanssa tutun eläinlääkärin luo. Vaikka käynti on aiempaa iloisempi, surutyö jatkuu. Eläinlääkäri hoitaa eläinten lisäksi ihmisiä.

– Näistä asioista puhutaan jälkikäteenkin. Voidaan sitä surua käsitellä. Mitä se on vaatinut, miten koville se on ottanut ja miten pitkään se on saattanut viedä, että surusta on päässyt yli. Miten surun kanssa on oppinut elämään, Valtonen kuvailee.

Ennen kuolemaa on elämää. Eläinlääkäri Valtosen mielessä on vielä monta vuotta yhteistä elämää Pipo-kissan kanssa.

– Se on suhteellisen terve. Toivon, että Pipo elää yli 20-vuotiaaksi.

Tuhannet ihmiset kerääntyivät tänään lauantaina Pariisissa kadunvarsille seuraamaan Ranskan suosituimman rocktähden Johnny Hallydayn hautajaissaattoa.

Hallydayn valkoinen arkku ajettiin Pariisin pääkadun Champs-Élysées'n päästä päähän. Mukana saattueessa oli 700 Harley-Davidson-moottoripyörää. Hallydayn yhtye soitti instrumentaaliversioita hänen suurimmista hiteistään, ja väkijoukko lauloi mukana.

Monet paikalle tulleista olivat pukeutuneet motoristihenkisiin nahkatakkeihin, sillä Hallyday tunnettiin Harley-Davidson-intoilijana.

74-vuotias Hallyday kuoli keuhkosyöpään keskiviikkona. Ranskaa puhuvien maiden ulkopuolella hän on suhteellisen vähän tunnettu nimi, mutta kotimaassaan "Ranskan Elvikseksi" kutsuttu laulaja oli kansallisaarteen asemassa. Hallyday myi vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana yli sata miljoonaa levyä.

Uutistoimisto AFP arvioi, että Ranskassa ei ole nähty vastaavaa maansurua sitten laulaja Edith Piafin kuoleman.

Presidentti Emmanuel Macronin päätöksellä Hallydaylle järjestettiin valtiolliset hautajaiset, ja Macron piti itse muistopuheen hautajaiskirkon portailla. Entiset presidentit Francois Hollande ja Nicolas Sarkozy osallistuivat niin ikään hautajaisseremoniaan.

Hallydayn muistoksi Eiffel-tornin kyljessä lukee viikonlopun ajan "Kiitos Johnny", ja esimerkiksi jalkapallo-otteluiden alussa soitetaan Hallydayn hittejä.

Lisää aiheesta:

"Ranskan Elvis" on poissa - Johnny Hallyday on kuollut

Hannele Vahantilalle on kertynyt muutaman viime vuoden aikana kiloja. Kymmenen, jos tarkkoja ollaan.

Hollolalaislääkärin verenpaine on noussut ja osaksi arkea ovat tulleet verenpainelääkkeet.

– Sinne sohvalle tottuu työpäivän jälkeen. Siellä on niin mukava napostella. Sitten kertyy se kymppi painoa, niin kuin minullekin. Sitten liikkuminen käy entistä työläämmäksi.

Vielä reilu kaksi vuotta sitten Vahantila liikkui kolme tuntia päivässä ja juoksi maratoneja.

Kuusikymppinen yksityislääkäri on aina liikkunut paljon. Ennen töihin lähtöä hänellä oli tapana juosta kymmenen kilometrin lenkki, ja työmatkat Hollolasta Lahteen ja Nastolaan taittuivat polkupyörällä.

Kaksi vuotta sitten hän innostui punttisalitreenistä, hankki personal trainerin ja ryhtyi nostamaan rautaa. Painonnoston seurauksena Vahantilan kaularankaan tuli välilevynpullistuma. Edessä oli kuuden viikon sairasloma.

Vahantila lysähti sohvalle potemaan hermokipuja, eikä noussut sen koommin.

– Töitä kävin hoitamassa sen verran, mitä pystyin. Muuta en voinut tehdä. Sitten lössähti kaikki.

Sohvan pohjalla Vahantila löysi uusia piirteitä itsestään.

– En tiennyt, että olen herkkusuu. Sohvalla on mahtavaa olla ja napsia. Olen huomannut, että olenkin aika heikko tyyppi luonteeltani.

Painoindeksi näytti 27,5. Hälyttävämpi muutos oli kuitenkin mielialassa ja omassa jaksamisessa.

– Painon tuoma ongelma on, ettei jaksa. Laittaa sukat jalkaan, niin maha ottaa vastaan. Arki muuttuu epämukavaksi. Minähän kuolen tätä menoa sydän- ja verisuonisairauksiin ja kohta on diabetes.

Lokakuussa Vahantila täytti 60. Lääkäri päätti tehdän käännöksen elämässään ja kertoi siitä julkisesti. Hän koki, ettei ole oikeutettu saarnaamaan asiakkailleen liikakiloista, jos omalle vyötärölle on kertynyt kiloja.

Vahantila teki julkisen laihdutuslupauksen Facebookissa.

– Tein sellaisen kuntotestin, että katsoin peiliin ja totesin, että herraisä, mitkä makkarat vyötäröllä. Olen tehnyt kotikäyntejä kohta 30 vuotta ja yhdeksänkin kerrosta olen juossut laukut kainalossa. Nyt menen yhden tai kerrosta, loput hissillä. Kun ei jaksa. Henki loppuu ja jalat ovat hapoilla.

Vahantila tarttui käsipainoihin muutama viikko sitten, eikä oikeastaan tiennyt mihin ryhtyi. Hän kun oli aina ollut hyvässä kunnossa.

– En ole ennen tämmöistä kokenut. En olisi voinut ikinä ymmärtää, kuinka vaikeata se on.

Vahantila on viimeisen kahden vuoden aikana yrittänyt elämäntaparemonttia muutamaan otteeseen. Täysillä, hieman veren maku suussa. Kun tuloksia ei ole tullut nopeasti, myös treenaaminen on jäänyt.

– Alitajunnassa jyskyttää, että olisi pakko tehdä. Ja kuitenkaan ei saa tehtyä.

Entinen maratoonari ei nauttinutkaan juoksemista enää.

– Ennen sain endorfiinipaukkuja, kun juoksin. Nyt, kun kunto on romahtanut ja lähtee liikkumaan, niin eihän niitä tule. Tulee vain tuska, että tämä on inhottavaa. Ettei voi, eikä halua.

Julkisen punkeroksi tunnustautumisen jälkeen vastaanotolle on tullut asiakkaita, jotka ovat myöntäneet olevansa samassa tilanteessa Vahantilan kanssa.

– On toisaalta hyvä, että on itsellä samanlainen ongelma. Voin ottaa esille, että olen nyt itse tekemässä tällaista remonttia, koska sairastun, kun olen tässä kunnossa.

Vahantilan mukaan moni tarvitsee lääkärin, jolle voi sanoa suoraan, että auta, olen ylipainoinen. Ja että on lääkäri, joka vastaa: niin minäkin.

– On mahtavaa näyttää, että on niitä läskejä täälläkin, mutta kyllä ne lähtee!

Liian moni kärsii ylipainon takia häpeästä, Vahantila sanoo. Hän toivookin, että myös julkisuudessa käytäisiin enemmän keskustelua ylipainosta.

Kilot saattavat yllättää kenet tahansa.

– Sehän se olisikin, että se kymmenen kiloa tulisi kerralla. Mutta kun se tulee pikku hiljaa, niin että siihen tottuu, hän huokaa.

Nyt Vahantila on päättänyt tehdä remontin toisin. Hän käy reippaalla kävelyllä kahdesti viikossa, ja kaksi kertaa viikossa ohjelmassa on lihaskuntotreeniä.

Herraisä, mitkä makkarat vyötäröllä. Hannele Vahantila

Vahantilan poika on tehnyt ohjelman, jota äiti orjallisesti noudattaa. Treenit on merkattu kalenteriin, ja Vahantila suhtautuu ohjelmaan kuin työhönsä.

Ei liian raskaasti, mutta kurinalaisesti.

– Se on sillä tavalla, että kaikki elokuvat, ystävät ja muu tulee sen jälkeen, kun mä olen ensin tehnyt kävelyt ja treenit. Se on vähän kuin työ.

Kahdessa viikossa on kadonnut 1,3 kiloa.

Himoliikkujaksi Vahantila ei enää halaja. Hän haluaisi olla terve.

Tavoitteena on pudottaa kymmenen kiloa kesään mennessä. Sen jälkeen vyötärö alkaa olla siinä kunnossa, että intohimoinen juoksija pystyy taas nauttimaan lenkkipoluista, Vahantila sanoo.

– Entisestä elämästä tiedän, että se palkitsee. Että sitä oikein odottaa ja siitä nauttii.

Ensihoitajana Rovaniemen Finnhems-tukikohdassa työskentelevä Ilkka Pulkkinen on osa-aikainen tutkija, joka parhaillaan selvittää sitä, mikä vaikutus jäänpoistolaitteilla olisi potilaiden kannalta. Tukikohtaan on tänä vuonna tehty noin 1800 hälytystä ja matkaan on päästy 1100 kertaa. Sää on pakottanut pysymään maassa 700 kertaa ja noin puolessa tapauksista kyse on jäätävästä kelistä.

– Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että jäänpoistokopterille olisi tarvetta. Jos potilas ei esimerkiksi aivoverenkiertohäiriötapauksessa pääse sairaalaan nopeasti niin se on yhteiskunnallisesti kallista ja myös epäinhimillistä, toteaa Pulkkinen.

Jäänpoistolaitteilla varustettuja koptereita on Rajavartiolaitoksellla ja Puolustusvoimilla, mutta ei Lapissa vaan eteläisemmässä Suomessa. Lapissa ainoaksi vaihtoehdoksi erityisesti marras-joulukuussa jää usein ambulanssikyyti ja se voi kestää tunteja.

"Jokainen minuutti maksaa"

Jos kopteri ei pääse ilmaan, Finnhemsin maayksikkö lähtee ajamaan potilasta kuljettavaa paikallista ambulanssia vastaan laitteiden ja henkilökunnan kanssa. Tien päällä tavataan ja matka jatkuu yhdessä kohti Lapin keskussairaalaa Rovaniemellä. Pulkkinen muistaa eräänkin matkan sydänoireisen potilaan kanssa.

– Potilas oli Enontekiöllä ja sieltä kun lähdettiin erittäin huonossa kelissä kuljettamaan niin sairaalaan pääsy kesti neljä, viisi tuntia. Me tapasimme potilaan tuolla Kittillän kohdalla. Jos olisimme päässeet helikopterilla vaikka Kittilän lentosemalle vastaan niin olisi saatu tunnin, puolentoista aikahyöty. Puhumattakaan että olisi päästy potilaan luokse, tuhansia kilometrejä Lapin teillä ajanut Pulkkinen sanoo.

Erityisen tärkeää nopea sairaalaanpääsy on esimerkiksi silloin, kun on tarve liuotushoidolle.

– Helikopteri on aivoverenkiertohäiriöpotilaan ainoa järkevä mahdollisuus selvitä sairaalaan niin, että vauriot ovat mahdollisimman pienet. Jokainen minuutti maksaa tällaisessa tilanteessa. Jos potilas jää pysyvään laitoshoitoon tilanteen jälkeen, niin se on yhteiskunnallisestikin kallista verrattuna siihen, että hänet saataisiin aiemmin hoitoon ja hän voisi säilyttää toimintakykynsä.

Pikkukentät auki etäohjauksella

Alkutalvesta kilpistyvät jäätävyysongelmat helpottuvat kun Perämeri jäätyy. Lentämisen voi estää myös sumun tai rankan vesi- tai lumisateen aiheuttama heikko näkyvyys. Kun näkyvyys heikkenee, on siirryttävä mittarilentoon, mutta se taas vaatii lennonjohtopalveluita. Lapin pienemmillä kentillä niitä on tarjolla vain osapäiväisesti, jos silloinkaan.

– Tulevaisuudessa on mahdollista, että kentän mittarilentolaitteistoja voitaisiin käyttää etänä, Pulkkinen kertoo. Ivalon lentokentän valot voitaisiin napsauttaa päälle vaikkapa Tampereelta ja hoitaa sieltä myös lennonjohto etänä pohjoisen tyhjälle kentälle.

Toinen helikopterin käytettävyyttä lisäävä seikka olisi helikopterin suunnistusjärjestelmään lisättävät GPS-karttapisteet, joiden avulla kone voisi laskeutua kun näkyvyys on huono.

– Lapin keskussairaalan laskupaikalle tällaista ollaan luomassa, Pulkkkinen kertoo. Hänen mukaansa karttapisteiden luonti maksaa kymmeniä tuhansia euroja.

"Vuosi vuodelta enemmän harmia"

Lapin pelastuslaitoksella on käytössä Finnhemsin lääkintäkoptereiden lisäksi Rajavartiolaitoksen koptereita sekä Sodankylästä lentävä Aslak-pelastuskopteri. Koptereita käytetään niin liikenneonnettomuuksissa kuin maastopelastustehtävissä tiettömissä erämaissa.

- Ja kun niillä onnettomuuksillakin on tapana sattua huonon sään ja huonon kelin aikaan. Jäätävät olosuhteet ja toisaalta näkyväisyys on ollut suurin haitta tämän syksyn tehtävissä ja tuntuu, että ne vuosi vuodelta aiheuttavat enemmän harmia, toteaa Lapin pelastusjohtaja Martti Soudunsaari.

Hän sanoo että kopterit ovat tärkeässä roolissa etenkin Itä- ja Pohjois-Lapin selkosilla. Lappi on maa-alaltaan kolmasosa Suomesta, parannusta kalustoon toivova pelastusjohtaja muistuttaa.

Luotsauksesta huolehtivan valtionyhtiö Finnpilotin luotsivanhin Olli Taipale kertoo, että luotsiveneellä työskentelevät ovat tottuneet toimimaan hankalissakin sääolosuhteissa. Sää ei ollut perjantaina Porvoon edustalla sattuneen luotsiveneturman aikaan hänen mielestään poikkeuksellinen, vaikka se huono olikin.

– Ihan normaali syyskeli luotsaustoiminnan kannalta. Tietysti pelastusoperaation kannalta asia on täysin toinen, eli ilman muuta sää on haastava, mutta keli on tuollainen meidän toiminnassamme monesti syksyn aikana ulkomerellä, hän sanoo.

Taipale on pahoillaan turmassa menehtyneiden työtoverien puolesta. Vakavat onnettomuudet ovat hänen mukaansa harvinaisia, joten Taipaleen oli aluksi vaikea ymmärtää tapahtunutta todeksi.

Edellinen luotsaukseen liittyvä vakava tilanne tapahtui Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan vuonna 2000. Tuolloin luotsivene oli vähällä kaatua Helsingin edustalla Harmajan eteläpuolella, kun se ei päässyt irti luotsattavana olleen Aurora-nimisen norjalaislaivan kyljestä.

– Hiukan on sellainen olo, että ei voi olla totta, ei voisi kuvitella, että jotain tällaista sattuu. Kyseinen venetyyppi on ollut pitkään käytössä yhtiössämme. Se tuntuu turvalliselta ja hyvältä veneeltä, Taipale pohtii Porvoon onnettomuutta.

– Huonoin puoli omassa luotsin ammatissani on alukselle kiipeäminen, se on tavallaan se luotsin työmatka. Luotsin varsinainen työhän alkaa vasta aluksessa, mutta yritämme tehdä sen niin turvallisesti kuin mahdollista yhteistyössä laivan miehistön kanssa, hän sanoo.

Aallokko estää luotsiveneen noston viikonloppuna

Rajavartiolaitoksen pelastussukeltajat löysivät kaksi kadoksissa ollutta kutterinhoitajaa menehtyneinä veneen sisätiloista myöhään perjantaina ja kahdeksan tuntia kestänyt pelastusoperaatio Suomenlahdella päättyi puolilta öin.

Kaatunut luotsivene vajosi nostotoimenpiteiden aikana, sen uppoamista ei oltu voitu estää.

Uponneen luotsiveneen nosto voidaan aloittaa aikaisintaan ensi viikolla, kerrotaan Onnettomuustutkintakeskuksesta.

– Viikonloppuna voimakas aallokko estää nosto-operaation, sanoo onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Uponneen aluksen omistajan Finnpilotin viestintäpäällikön Sari Turkkilan mukaan nosto-operaatio on valmistelussa ja parhaillaan etsitään Otkesin kanssa parasta tapaa sen toteuttamiseksi.

Turkkila ei halua ottaa kantaa turmassa kuolleiden ikään tai sukupuoleen, mutta sanoo, että käytännössä kaikki Finnpilotin luotsikutterinhoitajat ovat miehiä.

Luotsikutterinhoitajilla laivurintutkinto sekä koneenhoitajan pätevyys

Turkkilan mukaan kutterinhoitajien on oltava kotimaan kolmosalueen laivurintutkinnon suorittaneita eli heillä on pätevyys rannikkoalueella liikkumiseen.

– Lisäksi heillä on koneenhoitajan pätevyys eli osaaminen veneen moottorin pienempiin huoltotoimiin. Tehtäviä vaihdellaan, toinen kuljettaa vuoroin venettä ja toinen vastaa luotsin turvallisesta laivaan noususta ja sieltä pois tulosta.

Poliisi on aloittanut kuolemansyyntutkinnan ja Onnettomuustutkintakeskus puolestaan on aloittanut turvallisuustutkintalain mukaisen tutkinnan.

Onnettomuustutkintakeskus odottaa vielä turmaan liittyviä tallennetietoja, joiden perusteella alusten tarkka sijainti ja nopeus turmahetkellä selviävät.

Lue myös:

Luotsiyhtiö valmistelee turmaveneen nostamista – "Tämä on järkyttänyt syvästi kaikkia"

Kumpikin kaatuneen luotsiveneen kadoksissa olleista löytyi kuolleena Emäsalossa

Luotsivene kaatui Suomenlahdella – kaksi kateissa, venettä yritetään kääntää

Luotsit saattavat tulevaisuudessa pysytellä kuivalla maalla – "Köysitikkailla tuntee oman pienuutensa"

Yksi rajapyykki terroristijärjestö Isisin vastaisessa taistelussa saavutettiin lauantaina, kun Irak julisti maan vapautetuksi Isisistä.

Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Irak-asiantuntija Hussein al-Taee luonnehtii tilannetta irakilaisjoukkojen maasodan voitoksi. Irakin armeija voitti Isisin saartamalla järjestön monelta suunnalta ja ilmatuen avulla.

– Irakin maaperällä Isis ei enää hallinnoi alueita. Se on myös heikentynyt valtavasti Syyriassa, hän määrittelee.

Al-Taee kuitenkin sanoo, että olisi virhe julistaa Isis kokonaan voitetuksi.

Isis kykenee yhä toimimaan Irakissa maan alta ja verkostojensa kautta. Äärijärjestöllä on vielä yksittäisiä leirejä aavikolla, vaikka se ei enää hallinnoi strategisesti merkittäviä öljylähteitä, kyliä tai teitä.

– Järjestön johtohahmot ovat edelleen olemassa ja he ovat aktiivisia. Isisillä on edelleen kytkökset korruption kautta järjestelmiin Irakin sisällä, esimerkiksi sisäministeriön kautta poliiseihin, Al-Taee toteaa.

"Kunniaa kurdeille"

Isisin tiedustelu toimii edelleen Etelä-Irakissa ja maan kurdialueilla. Järjestö kykenee Al-Taeen mukaan edelleen suunnittelemaan iskuja salassa ja uhkaamaan Yhdysvaltain johtamaa liittoumaa.

Isis myös muodostaa uhkan pääkaupunki Bagdadin turvallisuudelle, jonka Al-Taee arvioi viime aikoina parantuneen huomattavasti.

Kurdien peshmerga-sotilaat ovat taistelleet Isisiä vastaan Irakin puolustusvoimien ja turvallisuusjoukkojen ohella. Yhdysvaltain liittouma on tukenut sekä kurdeja että Irakin joukkoja.

– Irakin hallinnon on annettava Isisin voittamisesta kunniaa urheasti taistelleille kurdeille samalla tavoin kuin muillekin osapuolille, Al-Taee sanoo.

Isisistä pelinappula Syyriassa

Isis pitää edelleen hallussaan laajoja alueita Syyriassa. Venäjän tällä viikolla antama lausunto siitä, että sen tehtävä Syyriassa olisi täytetty, on Al-Taeen mukaan politiikkaa.

Isisin asema valtioiden retoriikassa on muuttumassa sitä mukaa, kun äärijärjestöä ajetaan pois sen hallitsemilta maa-alueilta ja se ei ole enää minkään maan merkittävin vihollinen.

Isisistä on Al-Taeen mielestä tulossa entistä enemmän poliittinen pelinappula Syyriassa.

– Venäjän lausunto liittyy Syyrian neuvotteluihin ja Venäjän mahdollisuuksiin irtautua Syyrian konfliktista sellaisella tavalla, joka antaa presidentti Vladimir Putinille mahdollisuuden pelata kansainvälistä poliittista peliä Syyrian korteillaan, Al-Taee arvioi.

"Isis palaa juurilleen"

CMI:n asiantuntija sanoo Isisin olevan yhä vaarallinen Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa.

– Isis palaa nyt juurilleen, joilla se oli ennen kuin se alkoi valloittaa alueita. Järjestö on hyvin verrattavissa siihen, mitä se oli vuonna 2010.

Isisin kalifaatin haikailu Irakin ja Syyrian alueille on nyt päättynyt. Al-Taeen mukaan Isis toimii jatkossa entistä enemmän globaalisti.

– Kutsua kalifaattiin ei enää ole, vaan he rohkaisevat ihmisiä tekemään iskuja omilla paikkakunnalla.

Al-Taee toteaa, että Isisin propagandan innoittamia terrori-iskuja maailmalla on yhä vaikeaa ehkäistä.

– Pienestä määrästään huolimatta he haluavat näyttää, että kykenevät kylvämään pelkoa ja muuttamaan yhteiskuntien toimintatapoja, sanoo Al-Taee.

Lisää aiheesta:

Terrorismin trendit: Isis päätekijä Euroopassa, terrorismi pahinta Lähi-Idässä, Aasiassa ja Afrikassa

Aiheesta muualla:

Suomen Kuvalehti (vain tilaajille): Tuhannen ja sadan yön painajainen

Aamulehti: Pääministeri julisti sodan äärijärjestö Isisiä vastaan päättyneeksi Irakissa

Juttua korjattu klo 17.43: Tarkennettu kohtaa, joka kertoo Isisin merkityksestä Syyriassa.

Jami-koira on jo konkari näissä hommissa. 14-vuotiaalle mittelspitzille puetaan villapaita ylle, se poseeraa tottuneesti emäntänsä Janica Raudasojan kanssa ja palkaksi se saa pari herkkunapsua. Kaikki leikki ja yhdessä tekeminen on sille kivaa ja siihen uskoo myös Janica Raudasoja, joka on Musti ja Mirri -eläintarvikekaupan myymäläpäällikkö Seinäjoella ja myös eläinten kouluttaja.

– Näistä voi tehdä hauskoja tilanteita eläimen kanssa. Koira saa huomiota ja se nauttii siitä. Kun se oikein tehdään, se on molemmille nautinnollista, vakuuttaa Raudasoja.

Jami-koira todistaa tämän näyttämällä varsin tyytyväiseltä, kun pääsi takahuoneesta ihmisten pariin ja esittelemään taitojaan. Ja tietysti saamaan herkkupaloja.

Joulun hitit: neuleet ja valokuvat

Tänä jouluna koiralle tai kissalle voi hankkia vaikka joulukalenterin, joka sisältää jokaiselle päivälle oman pikkuherkun. Kauppojen hyllyistä löytyy tonttulakkeja, poronsarvia ja vaatteita. Nyt on mahdollista pukea itsensä ja lemmikkinsä samanlaiseen jouluneuleeseen. Se on selvästi tämän joulun hitti, sillä paidat on lähes myyty loppuun.

– Näitä on mennyt tosi paljon. Tässä on kaikki, mitä on jäljellä, sanoo Janica Raudasoja ja näyttää matalaa neulepinoa.

Yksi hittituotteista on virikematto, jonka kangassuikaleiden sekaan voi piilottaa napsuja ja eläin saa puuhaa etsiessään niitä.

Myös lemmikin kuvauttaminen joulukorttiin on viime vuosina yleistynyt. Seinäjoella kuvattiin tänään useita kissoja kissanäyttelyn yhteydessä. Nea Luomala meni kuvaan yhdessä puolitoistavuotiaan Albusin kanssa. Albus on rauhallinen ragdoll, jonka kuvaaminen ei ole lainkaan hankalaa.

Albus saa myös muuten osuutensa joulun vietosta.

– Ei ole joulukalenteria, mutta joululahjoja varmasti saa. Herkkuja ja leluja. Se tykkää palloista ja kaikesta mikä rapisee, kertoo Nea Luomala.

– Albus oli viime vuonna mukana mummolassa jouluna. Aina joku kissoista pääsee mukaan, jos vietetään joulu muualla kuin omassa kodissa, selittää Petra Witick.

Kaupallistuminen

Eläintarvikekaupassa on tapahtunut valtavan iso muutos tällä vuosituhannella. Lemmikkiliiton puheenjohtaja Juha Strengell sanoo, että esimerkiksi messuilla tai näyttelyissä oli mukana vielä 10-15 vuotta sitten pääasiassa eläinruokien maahantuojia. Nyt valtaosa esiteltävistä tuotteista on erilaisia tarvikkeita. Sama suuntaus on helppo havaita kaupoissa ja ennen joulua kotiin tulevissa mainoslehtisissäkin. Aina ei tiedä, lukeeko lasten lelukatalogia vai lemmikkikaupan mainosta.

Maailmaltahan ne suuntaukset ja muoti-ilmiöt tulevat myös lemmikkikauppaan.

Jos kaikilla on hauskaa, ei siinä mitään tuomittavaa ole Juha Strengell, Suomen Lemmikkiliitto ry

– Muoti on tullut myös eläinpuolelle jäädäkseen. Puhutaan jopa syksyn muotiväristä ja mitä väriyhdistelmiä kannattaisi käyttää. Omasta mielestäni markkinoilla on tuotteita, mitä ei välttämättä tarvitsisi olla, mutta kuluttajat sen päättävät, toteaa Strengell.

Strengell uskoo, että suomalaiset lemmikkien omistajat ovat vastuullisia. Mutta silti hän varoittaa myös ylilyönneistä.

– Oli se sitten koira, kissa, lintu, kala tai lisko, niin lemmikit ovat perheenjäseniä, joita hemmotellaan ja ääritilanteissa inhimillistetään liikaakin. Pahimmassa tapauksessa yli-inhimillistäminen voi johtaa erilaisiin käytöshäiriöihin, sanoo Strengell.

Eläin kuuluu mukaan

Strengell kyseenalaistaa ja samalla haastaa miettimään, onko lahja tai vaate hyvä juuri omalle lemmikille vai tuottaako se iloa vain omistajalle. Kuitenkin tärkeintä on, että lemmikki voi hyvin.

– Ei se eläin tiedä, onko joulu vai juhannus. Mutta jos kaikilla on hauskaa, ei siinä mitään tuomittavaa ole, sanoo Strengell.

Janica Raudasoja muistuttaa, että lemmikkieläin otetaan sen takia, että sen kanssa ollaan ja tehdään yhdessä.

– Ei lemmikki sitä joulua ymmärrä, mutta yhdessä olemisen kyllä. Ihmisen onnellisuus heijastuu lemmikkiinkin, sanoo Raudasoja.

Toisaalta eläinten mukanaolo joulussa on täysin loogista: kuuluivathan eläimet siihen Ensimmäiseen jouluunkin.

– Ja onhan ennenkin viety lehmille jotain ylimääräistä ja linnuille enemmän ruokaa jouluna. Se on vain muuttunut, että millä tavalla eläimet ovat mukana, lisää Raudasoja.

Arabimaiden ulkoministerit kokoontuivat Kairoon pohtimaan Trumpin päätöstä siirtää Jerusalem Israelin pääkapungiksi. He tuomitsivat päätöksen ja vaativat Yhdysvaltoja perumaan sen, kertovat uutistoimistot.

Samalla Arabiliiton maat vaativat muita maita tunnustamaan Palestiinan valtion, jonka pääkaupunki on Itä-Jerusalem.

Israelin ja palestiinalaisten välit ovat kuohuneet sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tunnusti keskiviikkona Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Samalla hän ilmoitti ministeriön aloittavan suunnittelun siirtää suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin.

Palestiinalaisten ulkoministeri Riyad Al-Makiki kehotti YK:n suurlähettiläitä valmistelemaan YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselman, jossa Trumpin tunnustus tuomitaan kansainvälisten sopimusten vastaisena.

YK:n turvallisneuvoston jäsenmaat ovat vastustaneet Yhdysvaltain päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

Libanonin ulkoministeri Gibran Bassil toivoo, että tapahtuma yhdistäisi arabimaita toimimaan yhdessä.

– Voisiko tämä katasrofi tuoda meidät yhteen ja herättää meidät unesta? Tiedetään, että historia ei ikinä anna meille anteeksi ja tulevaisuutemme ei ole ylpeä siitä, mitä olemme tehneet, hän sanoi puheessaan.

Arabiliiton pääsihteeri Ahmed Aboul-Gheit kyseenalaisti Washingtonin roolin rauhanvälittäjänä Lähi-Idässä ja koko maailmassa.

Betlehemissä ja muualla palestiinalaisalueilla järjestettiin suuria mielenosoituksia. Levottomuuksissa on tähän mennessä kuollut neljä ihmistä. Trump on saanut kovaa kritiikkiä eri puolilta maailmaa.

Lue myös:

Israelin ilmaiskussa Gazaan kuollut kaksi ihmistä

14 YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaata vastustaa USA:n Jerusalem-tunnustusta

Toimittajalta: Jerusalemin palestiinalaiset lähtivät kaduille Trumpia vastaan

Poliisi on pidättänyt kolme ihmistä eilisestä polttopulloiskusta Ruotsin Göteborgissa, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Heitä epäillään synagogan tuhopolttoyrityksestä.

Silminnäkijöiden mukaan noin kymmenen ihmistä heitti polttopulloja keskustassa sijaitsevaa synagogaa kohti lauantai-iltana. Asiasta kertovat ruotsalaismediat.

Poliisi ei ole toistaiseksi kommentoinut tilanteen tarkkoja tapahtumia. On epäselvää, kuinka monta ihmistä hyökkäyksen takana kaikkiaan oli.

Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut iskussa, eikä henkilövahinkoja ole raportoitu. Rakennuksessa ei syttynyt tulipaloa.

Synagogassa oli tapahtuman sattuessa meneillään juutalaisnuorten juhlat. Nuoret pakenivat tilannetta kellariin. Paikalle tullut poliisi pysyi synagogassa läpi yön.

Synagogien valvontaa on lisätty useissa kaupungeissa Ruotsissa SVT:n mukaan. Valvontaa tehostettiin sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tunnusti keskiviikkona Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.

Malmössa ja Tukholmassa osoitettiin loppuviikosta mieltä Trumpin päätöstä vastaan.

Lue myös

Göteborgin isku herättää pelkoa Helsingissä – juutalainen seurakunta nostaa turvatoimia

Sunnuntaisuomalaisen Tietoykkösellä teettämän kyselyn mukaan harvempi kuin joka kymmenes vastaaja aikoo hulmaltua tuntuvasti pikkujouluissa. Kyselyn mukaan kahdeksan prosenttia pikkujouluihin osallistuvista aikoo olla kovassa humalassa ja 31 prosenttia lievässä humalassa. Eniten pikkujouluissa aikovat humaltua duunarit ja nuoret.

Joka neljäs pikkujouluihin osallistuva ilmoitti, ettei aio käyttää lainkaan alkoholia. Vastaavasti noin 36 prosenttia suomalaisista ei aio osallistua tänä vuonna lainkaan pikkujouluihin.

Humalahakuisen juomisen vähentyminen näkyy myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoissa.

Vuoden 2008 huippuvuoden jälkeen on tultu alaspäin sekä kokonais- että humalakulutuksessa, silti suomalaiset ovat edelleen Euroopan kärjessä sekä humaltumisen yleisyydessä että humalajuomisen osuudessa kokonaiskulutuksesta.

Alkoholitutkimukseen erikoistuneen väitöstutkijan Antti Maunun mukaan yllättävillä ex tempore -tilanteilla on merkittävä rooli humaltumisessa.Alkoholin käyttöön vaikuttaa helposti se, jos juhlissa on kivaa tai tosi tylsää.

Marraskuun lopulla tehtyyn kyselyyn vastasi tuhat ihmistä. Virhemarginaali on 3,1 prosenttia suuntaansa.

Tästä pääset Sunnuntaisuomalaisen juttuun, mutta siihen pääsy vaatii kirjautumisen.

Yö edessä, eikä paikkaa minne mennä. Humalassa ja huumeissa tai pää muuten vaan sekaisin.

Moni on tässä tilanteessa päätynyt kylmyyttä pakoon Hietaniemenkadun palvelukeskuksen ensimmäisen kerroksen lattialle Helsingin Kampissa. Lattialle levitellyillä patjoilla voi olla kymmeniä kohtalotovereita.

Kunnon kohennuttua voi päästä sänkyyn rakennuksen ylemmissä kerroksissa. Jossain vaiheessa asiakkaan kanssa aletaan pohtia pysyvämpää ratkaisua. Edessä voi olla siirto Pelastusarmeijan asumispalveluyksiköihin Helsingin Kalliossa.

Tavallinen kaupunkilainen tuntee Pelastusarmeijan parhaiten joulupadoista, joihin voi sujauttaa jokusen kolikon tuomaan jouluiloa tarvitseville – ja itselleen.

Pelastusarmeija on paljon muutakin kuin joulupadat. Helsingin Kalliossa se auttaa – kaupungin rahoittamana – niitä, jotka ovat sotkeneet asiansa tai joita ei ole elämässä onnistanut.

Hietaniemenkadulta Castréninkadulle

Marraskuussa Pelastusarmeijan tilapäisessä majoitusyksikössä Castréninkadulla oli 53 asukasta, joista 12 oli naisia. Heidän ikähaarukkansa ylsi 20 vuodesta 70:een.

Täällä jonotellaan seuraavaan sijoituspaikkaan. Sellaiseen voi päästä, kun paikka löytyy – ja osaa käyttäytyä. Joukossa on päihde- ja mielenterveysongelmaisia, joten ongelmia riittää ratkottavaksi. Castréninkadun yksiköstä voi löytää itsensä myös, jos taustalla on pitkäaikaista asunnottomuutta tai vuokravelkaa on kertynyt hallitsemattoman paljon.

Asukkaiden joukossa on myös pakolaisia. Paperittomia pakolaisia tänne ei kuitenkaan oteta.

Yksikön vastaavan ohjaajan Teemu Leinon mukaan asukkaita kunnioitetaan ja kohdellaan ihmisinä.

Kattava ajatus on yhteisöllisyys. Kerran viikossa asukkaat pitävät kokouksen, jossa päätetään monista heitä koskevista asioista. Esimerkiksi viime talvena sovittiin yhdessä käyttäytymisen säännöistä. Täällä asukkaat siivoavat itse ja osallistuvat muutenkin yhteisiin töihin, kykyjensä mukaan.

Niitäkin on, jotka kokevat paikan niin hyväksi etteivät malttaisi lähteä pois. Eräs kaveri oli joutunut vankilaan, mistä hän sai soittaa vain yhden puhelun. Tarina kertoo, että hän soitti Castréninkadulle varmistaakseen, että pääsee vapauduttuaan sinne.

Ensimmäinen paikka ikinä, missä olen saanut rakkautta. Pelastusarmeijan asumisyksikön asukas

– Ensimmäinen paikka ikinä, missä olen saanut rakkautta, oli eräs toinen asukas todennut.

Asumisen tilapäisyys vaihtelee täällä muutamista tunneista vuosiin, vastaava ohjaaja Teemu Leino kertoo. Keskimääräinen asumisaika on kolme kuukautta. Sen jälkeen asukkaan tilannetta pohditaan ja mietitään seuraavaa askelta: sopivaa asumismuotoa ja sitä, minkälaista tukea hän tarvitsee.

Jatkosta sovitaan kaupungin kanssa. Leinon käsitys on, että yksikön mielipidettä arvostetaan kaupungilla.

Castréninkadulta Alppikadulle

Castréninkadun kortteli rajoittuu vastapäiseltä laidaltaan Alppikatuun. Sieltä on sisäänkäynti asumispalveluun, joka on monen Hietaniemenkadun ja Castréninkadun läpikäyneen seuraava askel.

Viisi vuotta sitten uudelleen avattu rakennus pitää sisällään 81 yksiötä tai kaksiota. Ennen remonttia samassa kiinteistössä oli vajaat 300 ihmistä majoittanut asuntola. Vielä 1950-luvulla samoissa tiloissa saattoi yöpyä jopa 500 miestä.

Castréninkadun väliaikaisesta yksiköstä Alppikadun puoli poikkeaa siten, että täällä asukkaat ovat vuorkasuhteessa. Niinpä heitä koskevat siihen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Asumisoloista halutaan mahdollisimman normaalit, mutta aivan täysin se ei onnistu, koska monet täälläkin ovat päihde- tai mielenterveysongelmaisia.

Työntekijöitä Alppikadun asumispalveluyksikössä on parikymmentä. He vastaavat muun muassa asumisen ympärivuorokautisesta valvonnasta. Ulko-ovi pidetään kiinni kello yhdestä tai kahdesta aamuseitsemään. Asukkailla voi käydä vieraita, mutta vieraiden määrää on rajoitettu. Tätä ovat toivoneet monet asukkaistakin, kertoo Matias Kaarne asumispalveluyksiköstä.

Itsenäinen asuminen tarkoittaa sitä, että henkilökunta voi mennä asukkaiden huoneisiin vain, jos on huolta.

– Olosuhteisiin nähden täällä on rauhallista, Kaarne sanoo. Meno on rauhoittunut erityisesti parin viime vuoden aikana, kun asukaskunta on vanhennut.

Myös tässä yksikössä järjestetään kaikille yhteisiä kokouksia, joissa pohditaan sääntöjä ja niiden noudattamista.

– "Soo, soo, ei saa", ei toimi yhtä hyvin, jos sen sanoo henkilökunnan edustaja, kuin jos sanoja toinen asukas, Kaarne sanoo.

Alppikadulta vähemmän tuettuihin asumismuotoihin

Asumisyksikköjen yhtenä tavoitteena on, että Castréninkadun ja Alppikadun yksiköiden asukkaat pääsisivät tulevaisuudessa vähemmän tuettuihin asumismuotoihin.

Monien ongelmat ovat niin suuria, ettei tie ole helppo. Alppikadulla sitä yritetään tasoittaa asunnon lisäksi esimerkiksi yksikössä järjestettävän matalan kynnyksen työtoiminnan avulla.

– Täällä tuetaan asumisen onnistumista ja opetetaan elämänhallintaa. Osana sitä asukkaat voivat osallistua huoltotöihin, sanoo työvalmentaja Leif Jussila. Osallistujia on päivittäin 30-50. He työskentelevät yhdestä neljään tuntiin.

Työstä saa myös kahden euron tuntikorvauksen, joka maksetaan aina päivän päätteeksi. Ylen vierailupäivänä keittiövuorossa olivat Tomi ja Marianne. He valmistivat hernekeittoa ja pannukakkua, joita myytiin edulliseen hintaan asukkaille.

Tomi ja Marianne olivat tyytyväisiä mahdollisuuteen tehdä työtä ja ansaita hieman. Tomi tosin huomautti, että erityisesti siivoojat saisivat saada hieman parempaa palkkaa työn raskauden takia.

– Työ koetaan tärkeäksi. Se tuo päivärutiineja ja lisää yhteisöllisyyden kokemusta. Samalla voi harjoitella paluuta takaisin työelämään. Itsetuntokin nousee, työvalmentaja Leif Jussila vahvistaa.

Asukkaille tehdyn kyselyn mukaan Alppikadun yksikössä viihdytään. Heitä viehättävät työtoiminnan lisäksi tapa, jolla heitä kohdellan. Eikä yksikön sijainninkaan suhteen ole valittamista. Työntekijöille on annettu kutsumanimiäkin.

– Minut tunnetaan Muumimammana, kertoo tyytyväinen yksikköesimies Mari Pyyhkälä.

"Jotain täällä tehdään oikein"

Pelastusarmeijan Alppikadun asumispalveluyksikköä johtaa Antti Martikainen. Hän on silminnähden ylpeä yksikkönsä menestyksestä.

– Jotain täällä tehdään selvästi oikein, hän sanoo.

Martikainen kiittelee kaupungin sitoutumista pitkäaikaisasunnottomuuden taittamiseen tähtäävään Asunto ensin -ohjelmaan. Suomesta on tullut suorastaan eurooppalainen mallimaa ongelman hoitamisessa.

Jotain täällä tehdään selvästi oikein. Antti Martikainen

Martikainen myöntää, että asukasyksiköiden olemassaolo elävöittää Kallion kirkon takana sijaitsevaa korttelia. Metelöintiä kummemmaksi meno ei kuitenkaan yleensä ylly.

– Käymme jatkuvasti keskusteluja asukkaiden kanssa naapureiden huomioimisesta, mutta poliisin valtuuksia meillä ei ole. Mikäli tilanteen rauhoittumiseksi puhe ei auta, joudumme turvautumaan poliisin apuun. Onneksi kuitenkin aika harvoin. Poliisi on jouduttu kutsumaan Alppikadun asumispalveluyksikköön tämän vuoden aikana vain seitsemän kertaa, Martikainen sanoo.

Pelastusarmeija vastaa kaupungin ostamasta palvelusta. Vaikka järjestö on uskonnollinen, ei työntekijää palkattaessa kysellä hänen uskonnollisuuden asteestaan. Taustaa ei myöskään piilotella: hengellistä apua löytyy läheltä, jos asukkaat sellaista kaipaavat.

Martikainen korostaa henkilökunnan sitoutumista yksikön arvopohjaan.

– Jos ajattelee, että huumeidenkäyttäjä on paha ihminen, ei tämä ole oikea paikka olla töissä. Toisaalta monet suorastaan hakeutuvat hyvän arvopohjan omaaville toimijoille, kuten Pelastusarmeijaan, koska eivät halua olla osa rahan merkitystä korostavaa maailmaa.

Eeva-Liisa Jyrkän liikuntakyky meni lähes kokonaan, kun toiseen polveen tuli vaikea rasitusmurtuma. Kyseessä oli nimittäin Jyrkän ainoa terve jalka – toisen hän oli menettänyt jo vuosia sitten syövän takia.

– Minulla ei ole tukijalkaa tässä. On vain oltava pyörätuolin varassa liikkeellä, sanoo Jyrkkä, jonka murtunut polvi on kipsattu suoraksi.

Puuttuvan jalan tilalla on ollut jo pitkään proteesi, mutta se ei voi olla ainoana tukijalkana. Vaikka aviomies Martti auttaa puolisoaan minkä ehtii, pariskunta ei olisi pärjännyt uuden vamman kanssa keskenään kotona.

Sisukas rouva ei halunnut maata sairaalassa odottamassa, että kipsattu polvi paranee, olo kun ei muuten ollut mitenkään huono.

Sairaalalta vältyttiin, koska kotipaikkakunnalla Kokkolassa on jo kaksi vuotta toteutettu niin sanottua tehostettua kotikuntoutusta, jossa potilas pyritään saamaan omaan kotiin mahdollisimman nopeasti. Ei kuitenkaan heitteille, vaan moniammatillisen tiimin hoiviin.

– Meillä kuntoutuminen tapahtuu asiakkaan kotona ja on yksi vaihtoehto laitoskuntoutukselle. Asiakkaat tulevat esimerkiksi sairaalasta, terveyskeskuksesta tai vaikkapa kotisairaalasta, kertoo palveluesimies Anne Tunkkari Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitesta.

Apua kotiin kolmesti päivässä

Eeva-Liisa Jyrkkä joutui ennen polvileikkausta pitkäksi aikaa vuodelepoon. Nyt kotona kipsijalan päällä seisomista on harjoiteltu ihan alusta asti.

– Kyllä tuntuu ihanalta, että selän saa suoraksi. Kun pyörätuolissa istuu, asento tahtoo repsahtaa, mutta kun seisoo, niin saa koko kropan suoraksi.

Seisomisharjoituksissa on mukana kaksi auttajaa. Pyörätuolissa istuva saa ympärilleen nostovyön, josta auttajat pitävät kiinni, kun autettava kurottaa käsiensä varassa seisomatukeen kiinni. Tuki nostetaan hydraulisesti sopivalle seisomakorkeudelle.

Jyrkkä tarvitsee seisomaharjoituksissaan käsivoimia. Niitä ylläpidetään puntti- ja kuminauhatreeneillä.

Tarkoitus on, että asiakas kuntoutuu omaan kotiin ja arkeensa. Tehokuntoutus tarkoittaa sitä, että asiakas saa parhaimmillaan kolmesti päivässä apua, hoitoa ja kuntoutusta.

Jyrkän pariskunta saa kuntoutustiimistä vierailijoita arkisin kolmesti päivässä. Kerran viikossa paikalle saapuu myös sairaanhoitaja, joka esimerkiksi ottaa verikokeet.

Aamu alkaa sillä, että perushoitaja auttaa Eeva-Liisa aamuaskareissa. Pelkästään sängystä pyörätuoliin siirto on iso operaatio, jossa tarvitaan apua. Hoitaja on vierellä myös illan tullen.

Koko syksy neljän seinän sisällä

Jyrkkien koti on tilava omakotitalo keskustan tuntumassa. Tilaa riittää pyörätuolilla kulkemiseen ja fysioterapeutin kanssa jumppaamiseen. Silti seinät alkavat tulla vastaan kuntoutujalle. Fysioterapeutin lupaus ulkoiluhetkestä pyörätuolilla saa Eeva-Liisan innostumaan.

– Se olisi ihan ihanaa! En ole käynytkään koko syksynä ulkona.

Aika on tullut käsityöihmiselle syksyn mittaan pitkäksi. Ompelukonetta ei voi polkea ilman jalkaa, joten nukkejen teko on saanut odottaa. Kutomaan ei myöskään pääse: Eeva-Liisa pelkää, että kädet rasittuvat liikaa ja yläselkä menee jumiin.

Kun saisi polven kuntoon ja pääsisi pois pyörätuolista! Eeva-Liisa Jyrkkä

– Säästän näitä käsiä, että voimat riittävät liikkumiseen ja jumppaamiseen. Kaipaan kyllä käsitöitä kovasti.

Päivät kuluvat kuntoutustiimin vierailua odottaessa, lueskellessa, televisiota katsellessa ja tietokoneella ollessa. Eeva-Liisa tekee myös hiukan kotitöitä Martti-puolisoa auttaakseen.

Kaukainen haave on myös päästä kävelylenkille puolison kanssa. Uiminenkin siintää ajatuksissa, mutta sitä ennen murtunut polvi pitää saada kuntoon. Proteesiakin pystyy käyttämään vasta, kun mukana on terve jalka toimivine polvineen.

– Kun saisi polven kuntoon ja pääsisi pois pyörätuolista!

Sisulla jaksaa eteenpäin

Kotikuntoutustiimi pyrkii tukitoimillaan rohkaisemaan kuntoutujaa, jotta tämä uskoo paranemiseen ja jaksaa ponnistella sen eteen.

Eeva-Liisa Jyrkällä riittää sisua ja uskoa, vaikka vastoinkäymisiä on siunaantunut kohdalle.

– Periaate on, että periksi ei anneta. Meillä on sisarusten tai serkusten kanssa aina se, että jos jollekin tulee jotain, niin sanotaan, että nyt ei taas anneta periksi. Yhdessä mennään eteenpäin.

Tehostettu kotikuntoutus kestää yleensä 1–4 viikkoa, mutta aikaa voidaan tarvittaessa jatkaa.

Eeva-Liisan kohdalla ei vielä tiedetä, onko polven murtuma alkanut parantua odotetusti. Ei siis osata sanoa, kauanko ilman proteesia on elettävä.

Kokkolan kuntoutusmalliin kuuluvat kuukauden, kolmen kuukauden ja vuoden päästä tehtävät kontrollikäynnit. Niissä tarkastellaan, kuinka hyvin kuntoutuminen on edennyt. Kuntoutujan motivaatio pysyy yllä paremmin ja hän jaksaa sitoutua esimerkiksi jumppaohjelmaansa, kun häntä ei jätetä asiansa kanssa yksin.

Miljoonasäästöt ja nopea toipuminen

Kokkolan kotikuntoutus rakenneltiin ruotsalaisen Landskronan mallin pohjalta kaksi vuotta sitten. Kipinä uudenlaiseen hoivaan oli syntynyt, kun kansainväliset tutkimukset raportoivat lonkkaleikkauspotilaiden kuntoutuvan kotonaan parhaiten.

Nyt kahden toimintavuoden jälkeen samat hyvät tulokset näkyvät Kokkolassakin.

Meidät työntekijät on yllättänyt se, miten nopeasti asiakkaat kuntoutuvat omatoimisiksi kodeissaan. Anne Tunkkari, palveluesimies, Soite

– Tulokset ovat erittäin hyviä. Asiakkaat kuntoutuvat ja voivat jatkaa kotona asumista itsenäisesti tai kotiin järjestettävien tukipalveluiden turvin. Toiminnasta voi sanoa, että kaikki voittavat: asiakas kuntoutuu, henkilöstö kokee työn mielekkääksi, kunnan talous saa paikkausta ja toimintaa voi johtaa hyvillä mielin, kommentoi toimialuejohtaja Maija Juola keskipohjalaisesta sote-yhtymästä.

Tehostettuun kotikuntoutukseen tulevat ne asiakkaat, jotka olisivat muuten joutumassa tehostettuun palveluasumiseen tai muiden raskaiden hoivapalveluiden piiriin esimerkiksi selkäleikkauksen tai aivoinfarktin vuoksi. Tähän perustuvat kotikuntoutuksen tuoma säästö: vaikka asiakkaan luona käydään monesti päivässä, se tulee silti edullisemmaksi kuin raskas laitoshoito.

Tänä vuonna Kokkolassa hoidetaan noin 200 asiakasta tehostetun kotikuntoutuksen avulla. Laskennallinen säästö on noin kaksi ja puoli miljoonaa euroa. Asiakkaasta noin puolet pärjää jatkossa kotonaan ilman mitään palveluita. Toinen puoli tarvitsee pientä apua kotipalvelusta tai kotisairaanhoidosta.

– Meidät työntekijät on yllättänyt se, miten nopeasti asiakkaat kuntoutuvat omatoimisiksi kodeissaan, myhäilee palveluesimies Anne Tunkkari.

Eeva-Liisa Jyrkkä on onnellinen, että hän saa kuntoutua kotonaan ja hienon tiimin avulla. Jumpat ja arkiaskareet hoituvat huumorin säestyksellä.

– Haluan sanoa, että nämä tiimiläiset ansaitsevat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

Kokkolan-malliin on käyty tutustumassa muualta, esimerkiksi Oulusta ja Hangosta. Vaasakin on ollut kiinnostunut.

Suomessa on monenlaisia kuntoutusmalleja. Viimeisimpänä suuntauksena on ollut pyrkimys pois laitoksesta ja kotiin. Esimerkiksi Etelä-Karjalan Eksote on saanut kotikuntoutuksestaan tunnustusta. Kemissa kotona tehtävää kuntoutusta on annettu mielenterveyspotilaille.

Mustiin aurinkolaseihin sonnustautunut mies paljastaa lihaisat kyynärvartensa kameralle. Molempiin on tatuoitu espanjaksi sanat "mafian kenraali" – miehen itselleen antama sotilasarvo.

– Taistelijat ja taistelijattaret, tässä ystävänne Jhon Jairo Velásquez alias Popeye, mafian kenraali, siilitukkainen mies aloittaa yhden lukuisista Youtube-videoistaan.

Tällä kertaa vuorossa on juuri avatun verkkokaupan mainospuhe. Viikossa video on ehtinyt kerätä tuhatkunta tykkäystä kanavan yli puolelta miljoonalta seuraajalta.

Jhon Jairo Velásquez ei ole kuka tahansa mies. Jo harmaantunut viisikymppinen on epäilemättä yksi maailman julmimmista tappajista – ja nykyinen somejulkkis.

1980- ja 90-luvuilla Popeyena eli Kippari-Kallena tunnettu rikollinen lahtasi vastustajia Medellínin huumekartellin pahamaineisen johtajan Pablo Escobarin palkkamurhaajana.

Omien sanojensa mukaan hän tappoi tuolloin ainakin 300 ihmistä ja antoi 3 000 tappokäskyä.

Tarkka luku on mysteeri, sillä kartelli ei pitänyt kirjaa uhreistaan.

Kun Jhon Jairo Velásquez vapautui vuonna 2014 vankilasta 22 vuoden tuomion jälkeen, hän pelkäsi kostoa. Lukuisissa haastatteluissa mies toisti, kuinka hänet murhattaisiin 80 prosentin todennäköisyydellä.

Kolme vuotta myöhemmin Kolumbian Kippari-Kalle on yhä elossa ja takoo rahaa kaupustelemalla kirjojaan ja omakustanne-elokuviaan sosiaalisessa mediassa.

Juuri avatusta verkkokaupasta voi hankkia muun muassa fanipaitoja, joihin on ikuistettu Pablo Escobarin kuuluisa lausahdus "hopeaa ja lyijyä" – huumeparonin oma versio rahat tai henki -uhkauksesta.

Entinen palkkamurhaaja Popeye uskaltautuu joskus harvoin myös Kolumbian Medellínin kaupungin kaduille.

Huumekartellijohtaja Pablo Escobarin elämää kuvaava Netflix-sarja Narcos on nimittäin luonut hänen kaltaisilleen rikollisille uuden tuottoisan bisneksen.

Tarpeeksi suurella puntilla dollareita hänet voi palkata turistioppaakseen.

Narcos-sarja on tuonut kokaiinin kuninkaaksi kutsutun Escobarin ristiriitaisen ja kiehtovan elämän suuren yleisön tietoisuuteen.

Samalla se houkuttelee kartellin entisille sydänmaille yhä enemmän reppumatkailijoita. Siitä jotkut paikalliset nyt pyrkivät hyötymään, muun muassa ne, jotka aikoinaan toimivat kokaiinikartellin palveluksessa.

Pablo Escobarin elämä olikin kuin suoraan toimintaelokuvasta. Hän eli ylellisissä luksusvilloissa, lensi yksityislentokoneilla – ja johti väkivaltaista kartellia, joka surmasi tuhansia ihmisiä.

Escobarin käskystä surmansa sai ainakin kolme presidenttiehdokasta, oikeusministeri, yli 200 tuomaria, tusinoittain toimittajia sekä tuhatkunta poliisia.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Medellíniin saapuvien turistien matkailuelämyksen autenttisuuden kruunaavat Popeyen kaltaiset henkilöt.

Esimerkiksi Escobarin veli Roberto ylläpitää veljestään kertovaa museota Medellínin kaupungin laitamilla ja kauppaa niin ikään kirjojaan huimin hinnoin.

Kesällä hän esitti Netflixille vielä vaatimuksen miljardin dollarin tekijänoikeuskorvauksista.

Jhon Jairo Velásquez alias Popeye on silti Escobarin aikalaisista maineikkain. Hän on ainoa elossa oleva Medellínin kartellin jäsen, joka toimi erityisen lähellä pomoa eli El Patrónia.

Niinpä Kippari-Kallen turistikierros huumekartellin historiasta on kaupungin kallein. Neljä tuntia entisen palkkamurhaajan seurassa maksaa vähintään tuhat dollaria.

Velásquezin palvelut on ymmärrettävästi suunnattu vain varakkaille turisteille, mutta myös reppumatkailijan kukkarolle sopivia vaihtoehtoja on useita.

Yhdellä kierroksista pääsee ammuskelemaan paintball-aseilla huumeparoni Escobarin entiselle maatilalle. Tilaa ylläpitää Escobarin entinen turvamies.

Kolumbiaa kiertävä ranskalaisturisti Amandine Carrey valitsi parillakymmenellä eurolla lyhyemmän kaupunkikierroksen.

Yksi sen pysähdyspaikoista on La Catedral, Escobarin itselleen rakentama luksusvankila Medellínin laidalla sijaitsevalla kukkulalla.

Escobar sopi poliisin kanssa vangitsemisestaan vuonna 1991 ja hakeutui La Catedraliin suojaan kilpailevilta huumekartelleilta. Samalla tarkoitus oli estää hänen luovuttamisensa Yhdysvaltoihin.

Kiemurtelevan tien päässä sijaitseva vankila toimii nykyään kristillisenä vanhainkotina. Helikopterin laskeutumispaikka ja vartiotorni muistuttavat sen kultavuosista, jolloin Escobar kustansi vankilan tiloissa ylellisiä bileitä.

Muutamat vanhukset katselevat muurin toiselta puolelta välinpitämättömästi, kun seuraamme Amandine Carreyn kanssa matkaopasta. Pieni ryhmämme koostuu eurooppalaisista matkailijoista.

Seinästä riippuvaa jättimäistä pressua koristaa valokuvasuurennos Pablo Escobarista kalterien takana. Viereen on kirjattu lause “Se joka ei tunne historiaa, on tuomittu sitä toistamaan.”

Parinkymmenen metrin päässä mäellä näkyvät jäänteet Escobarin pyörivästä sängystä, jossa oppaan mukaan Escobar harrasti seksiä alaikäisten neitsyiden kanssa. Sitä vastapäätä sijaitsee kappeliksi muutettu entinen biljardisali, jonne vanhukset aika ajoin kokoontuvat kuulemaan sanaa.

Amandine Carrey myöntää, että hän tuskin olisi saapunut Medellíniin, jollei hän olisi jäänyt koukkuun Narcosiin.

– Pidin Narcos-sarjasta, koska se tuo esiin ajan ristiriitaisuuden. Kaikki ei ollut mustavalkoista, Carrey toteaa.

– Halusin nähdä, mitä tuo aika merkitsee medellíniläisille.

Turistikierroksen kuski, joka sanoo toimineensa Escobarin kokaiinilähettinä, tuo ryhmälle nähtäväksi Jhon Jairo Velásquezin uusimman kirjan Surviving Pablo Escobar. Hän kaivaa taskustaan kännykkänsä ja napauttaa päälle videon, jossa Popeye signeeraa teoksensa.

Kun videosta koettaa napata valokuvan, kuski vetäisee kännykkänsä nopeasti takaisin. Videota tai kuskia itseään ei saa ikuistaa ilman erillistä korvausta, etenkään jos on ilmoittanut olevansa toimittaja.

Hopeanvärisen pikkubussin liukuovi pamautetaan kiinni ja matka jatkuu.

Kun kaarramme kohti Medellínin laaksoa, englantia murtaen puhuva nuori opas Juan Carlos kertoo, ettei hän kehtaa tunnustaa edes opiskelukavereilleen tienaavansa elantonsa Escobar-kierroksilla.

– Saan niin paljon paskaa niskaani, jos kerron, että vedän näitä, hän sanoo autossa.

Kaupungilla Escobar-turismille on syntynyt halventava lempinimi: narcotours eli huumekierrokset.

Oppaan mukaan medellíniläiset leimaavat kaikki kierrokset sen takia, että Popeyen tapaiset entiset kartellin jäsenet esittelevät Pablo Escobaria turisteille sankarina.

Juan Carlos pyrkii toimimaan toisin. Hän mainitsee Escobarin julistaman sodan valtiota vastaan, lukuisat Medellínin kartellin asettamat autopommit ja poliisien massamurhan. Kartellin terrorismista kärsi Juan Carlosin mukaan yli kymmenen tuhatta kaupunkilaista.

Kierros vie meidät seuraavaksi keskelle vaurasta El Pobladon kaupunginosaa. Tänne, hiljaiselle asuinalueelle, Escobar rakennutti kuuluisan asuinrakennuksen perheelleen.

Nyt Mónaco-niminen kerrostalo kummittelee autiona ja ränsistyneenä suljetun portin takana. Vain pari puutarhuria leikkaa portin toisella puolen pitkäksi kasvanutta heinikkoa.

Rakennuksen edessä iäkäs herrasmies Alonso Estate tienaa vahtimalla lähistölle pysäköityjä, turisteja kuljettavia autoja. Hiljaisimpanakin aikana Mónacon eteen kurvaa hänen mukaansa lähes puolisen sataa ajoneuvoa päivässä.

–Turismi on hyvästä Kolumbialle, mutta nyt pormestarimme haluaa lopettaa narcotourit, Estate valittaa.

Hän kertoo, kuinka naapuruston asukkaat saapuvat usein moittimaan turistioppaita Mónacon porttien eteen. Esimerkiksi sellaiset kuin asuinalueen taloyhtiöiden asioita hoitava Dorely Restrepo, joka nyt odottelee yhtiökokousta naapurikerrostalon luona.

– Milloin lopetamme alttareiden rakentamisen ihmisille, jotka tekivät aikanaan niin paljon pahaa? Restrepo tivaa.

– Miksemme voisi muistaa rauhan johtajia ja muita moraalisia kansalaisia?

Lähikadun varrella asuu Restrepon mukaan vielä useita ihmisiä, jotka kärsivät vuonna 1988 räjähtäneestä autopommista. Kilpaileva Calin huumekartelli räjäytti tuolloin Mónaco-rakennuksen edessä Toyotan, joka oli lastattu 80 kilolla dynamiittia.

Tarkoituksena oli tappaa Pablo Escobar, mutta yritys epäonnistui. Sen sijaan kolme muuta ihmistä kuoli ja kymmenen loukkaantui.

Dorely Restrepo mainitsee asukkaan, joka edelleen kärsii räjähdyksen aiheuttamista haimavaivoista.

– Ja sitten nämä tyypit tuovat tänne turisteja ja tekevät sillä rahaa, Restrepo tuhahtaa.

Naapuruston asukkaat kannattavat Medellínin pormestarin aloitetta, jonka mukaan Mónaco ostettaisiin, tuhottaisiin ja paikalle perustettaisiin puisto huumeterrorismin uhreille. Nykyisin rakennus on Kolumbian valtion omaisuutta.

Toistaiseksi suunnitelmat eivät tosin ole konkretisoituneet.

Pablo Escobar -kierrokset pysähtyvät poikkeuksetta myös Escobarien sukuhaudalla. Hautakivien riviä koristaa nytkin parin metrin pituinen kukkameri. Kokaiinin kuninkaalla on Medellínin asukkaiden keskuudessa edelleen suuri joukko ihailijoita, jotka saapuvat ajoittain muistamaan sankariaan hautausmaalle.

Niin teki myös yhdysvaltalainen räppäri Wiz Khalifa saavuttuaan keikalle Medellíniin viime maaliskuussa. Kukkien lisäksi hän julkaisi Instagramissa kuvia itsestään polttamassa marihuanaa haudalla ja Mónacon edessä.

Teko sai Medellínin pormestarin Federico Gutiérrezin suunniltaan.

– Tämän häpeämättömän tyypin olisi Pablo Escobarin sijaan pitänyt tuoda kukkia uhreille. Hän on anteeksipyynnön velkaa kaupungillemme, pormestari Gutiérrez sanoi El Colombiano -julkaisulle.

Hyvin hoidettu hauta eittämättä kannattelee huumeparonin edelleen vahvistuvaa henkilökulttia.

Tuoreimman elokuvansa trailerissa Popeyekin käy suutelemassa Pablo Escobarin hautakiveä ennen kuin päättää jatkaa tappamista puolustaakseen itseään uhkailijoita vastaan. Popeye esittää itseään, elokuvan sankaria.

Hillitsisikö henkilökulttia, jos koko hautaa ei olisi? Näin ajattelee esimerkiksi huumeterrorismin uhreja auttavan järjestön johtaja Gonzalo Enrique Rojas.

– Tässä kohtaa Kolumbia voisi ottaa oppia Saksalta, Rojas sanoo.

– Hitlerin jalanjälkiä on vaikea seurata, koska saksalaiset ovat keskittyneet tuomaan esiin uhrien kohtaloita esimerkiksi ylläpitämällä keskitysleirejä turistikohteina.

Adolf Hitlerillä ei ole koskaan ollut hautaa. Jopa natsi-Saksan johtajan vanhempien hauta Itävallassa tuhottiin vuonna 2012, koska siitä oli muodostumassa uusnatsien pyhiinvaelluskohde.

Rojasin johtama Colombia con Memoria – suomeksi osapuilleen Kolumbia, joka muistaa – on maan ainoa huumeterrorismin uhreille omistautunut järjestö.

Rojas on Medellínin kartellin uhri itsekin. Hänen isänsä, Gonzalo Hernán Rojas menetti henkensä Pablo Escobarin järjestämässä attentaatissa vuonna 1989, kun pääkaupunki Bogotásta Caliin lentänyt Avianca-yhtiön kone räjäytettiin ilmassa.

107 ihmistä kuoli. Isänsä menettänyt Rojas oli kymmenvuotias.

Politiikkaan pyrkineen Escobarin tarkoitus oli ollut surmata presidenttiehdokas César Gaviria Trujillo, mutta tämä ei ollutkaan astunut koneeseen.

Rojas on taistellut kahdeksan viime vuotta sen puolesta, että Pablo Escobarin uhreja ei unohdettaisi. Joka vuosi lento-onnettomuuden vuosipäivänä hän järjestää vähintään jumalanpalveluksen uhrien muistolle.

Rojasin vetämä järjestö laskee suurimmaksi voitokseen sen, että valtio päätti vuonna 2014 maksaa 8 000 dollarin korvaukset Avianca-lennolla kuolleiden perheille.

Oikeastaan Rojasin pitäisi kiittää päätöksestä palkkamurhaaja Jhon Jairo Velasquezia eli Popeyeta. Popeye oli todistanut vankilassa, että eräs Kolumbian sisällissotaan sekaantunut ryhmä auttoi Escobaria kuljettamaan pommin lentokentälle. Seikka oli ratkaiseva, sillä Kolumbiassa vain sodan uhrit voivat saada valtiolta korvauksia, huumeterrorismin uhrit eivät.

Samana vuonna 2014 Popeye vapautettiin vankilasta, ja Gonzalo Enrique Rojas kuului kovaäänisimpiin vapauttamisen vastustajiin.

– Häly on vain auttanut Popeyeta saamaan lisää julkisuutta. Hän on tehnyt itsestään mafian kenraalin, vaikka oli vain yksi monista Escobarin palkkamurhaajista, Rojas toteaa.

Hän ei katso Popeyen elokuvia, Narcos-sarjaa tai mitään muitakaan ohjelmia, joita Pablo Escobarista on vuosien saatossa tuotettu.

– En halua nostaa näiden ohjelmien katsojalukuja, koska näin auttaisin sankarikultin kehittymistä, Rojas sanoo.

Erään Medellínin laaksossa kohoavan nyppylän laella sijaitsee 15 000 asukkaan kaupunginosa, jossa Pablo Escobarin sankarikultti on elänyt vahvana jo vuosikymmeniä.

Naapurusto tunnetaan nimellä Barrio Pablo Escobar, Pablo Escobarin lähiö. Asukkaat pitävät kynsin ja hampain kiinni nimestä, vaikka kaupunki on jo pitkään pyrkinyt saamaan käyttöön asuinalueen virallisen nimen Medellín Sin Tugurios. Googlen karttapalvelu ei löydä paikkaa kummallakaan nimellä.

Harvat turistikierrokset saapuvat tänne asti, sillä kaupunginosa on varsin levoton. Varattomille lähiöille tyypillisten punatiilisten asumusten seiniä koristavat useat spraymaalatut Pablo Escobarin kasvot.

Naapurusto on esimerkki ökyrikkaan Escobarin anteliaisuudesta kaupungin köyhille. Huumeparoni osti aikoinaan alueen ja lahjoitti sen kaatopaikkadyykkareille.

Robinhoodmaisella kädenojennuksella oli taka-ajatuksensa – politiikkaakin kokeillut Escobar haaveili Kolumbian presidentin tittelistä ja keräsi kannatusta jakamalla vähäosaisille almuja.

Lähiössä parturiliikettä pitävä Yamile Zapata nimesi hiljattain putiikkinsa El Patróniksi ja maalautti ulkoseinään kuuluisan kuvan etsintäkuulutetusta Escobarista. Liikkeen sisäänkäynnillä on suuri vitriini täynnä Pablo Escobar -rihkamaa: kynätelineitä, lippiksiä, mukeja ja t-paitoja.

Zapata kertoo koko perheensä osallistuvan matkamuistojen askarteluun. Seinän korkeamman hyllyn hän on varmuuden vuoksi täyttänyt perinteisillä Medellín-matkamuistoilla. Ne on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät pidä Escobarista, Zapata selventää.

– Pablo teki paljon hyvää tällä alueella. Hän auttoi köyhiä antamalla heille tontteja ja asuntoja, nainen sanoo.

– Näillä matkamuistoilla haluan muistaa kaikkea sitä hyvää, mitä hän teki, enkä mitään pahaa.

Pienyrittäjä Yamile Zapata toivoo lisää ostajia matkamuistoilleen ja turisteja Barrio Pablo Escobariin. Suunta näyttääkin lupaavalta koko kaupungille.

Medellínin turisminedistämiskeskuksen mukaan ulkomaalaisten turistien määrä kasvoi neljänneksellä pelkästään vuonna 2016. Medellín on nykyään Kolumbian suosituin turistikaupunki.

Viimeistään Narcos-sarjan tuomat turistit ovat saaneet Medellínin kaupungin päättäjät pohtimaan, miten kaupungissa vallitsevia ristiriitaisia mielikuvia maailman kuuluisimmasta huumeparonista tulisi käsitellä.

Joulukuussa kaupungin rahoittama museo avaa Medellínin väkivallan vuosikymmenistä näyttelyn, jonka tarkoituksena on asettaa Escobar historialliseen kontekstiinsa ja nostaa esiin muita positiivisempia sankareita. Escobaria ei voi ohittaa, koska hänen nimensä on museon tietokannassa hakusanoista etsityin.

– Pyrimme myös tuomaan esille sitä radikaalia positiivista muutosta, jonka Médellin on käynyt läpi 20 viime vuoden aikana, sanoo museon viestintävastaava Daniel Vásquez Bustamante.

2,5 miljoonan asukkaan Medellín oli vielä neljännesvuosisata sitten maailman väkivaltaisin kaupunki. Vuonna 1991, jolloin Pablo Escobar sulki itsensä La Catedralin vankilaan, tappotilastot nousivat huippuunsa. Medellínin kaduilla sai tuolloin surmansa 6 658 ihmistä.

Escobar surmattiin kaksi vuotta myöhemmin ajojahdin päätteeksi, ja vuonna 1995 Medellínin väkivalta oli jo vähentynyt kolmanneksen tilastohuipusta.

Vuoteen 2013 mennessä henkirikosten määrä oli laskenut jopa 80 prosentilla 1990-luvun alusta. Samana vuonna Citibank ja vaikutusvaltainen taloussanomalehti The Wall Street Journal nimesivät Medellínin maailman innovatiivisimmaksi kaupungiksi.

Vaikka lukuisat jengit pyörittävät yhä huumekauppaa Medellínin kaduilla, kaupunki on nykyään merkittävästi turvallisempi kuin Escobarin vuosina. Se on investoinut kouluihin, kirjastoihin, asuntoihin, terveyskeskuksiin, yrittäjyyteen sekä urheilu- ja kulttuurikeskuksiin.

Moderni metro ja köysirataverkosto ovat parantaneet kulkuyhteyksiä. Kun Hewlett Packard avasi tehtaansa Medellíniin vuonna 2010, monet muut teknologiayritykset seurasivat perässä.

– Muutoksen takana ovat vahvat kansalaisjärjestöt, jotka ovat toimineet vuosia yhteistyössä asialleen omistautuneiden pormestarien kanssa, arvioi museon työntekijä Daniel Vásquez Bustamante.

On ymmärrettävää, että Medellínin muodonmuutoksen eteen hikoilleet pormestarit ja kansalaisaktivistit arvostelevat Netflixiä, sillä Narcos-sarja on repinyt auki kaupungin kipeitä haavoja.

Turismin tuomien dollarien hyötyjä on kuitenkin vaikea kiistää. Samalla Medellínin kartellin entisille "sankareille" riittää puuhaa, kuten eräs nuori opiskelija asian ilmaisi:

– Jos Popeye ei pystyisi tienaamaan some-imperiumillaan, hän varmaan jatkaisi palkkamurhaajana kaupunkimme kaduilla. Parempi, että hän pysyy lain oikealla puolella.

PIETARI Andrei Kamajev nojaa kainalosauvoihinsa karussa toimistossaan. Hän on menettänyt vasemman jalkansa Itä-Ukrainan sodassa, Debaltsevan rajuissa taisteluissa.

Kohtalokkaan kranaatti-iskun jälkeen Kamajev palasi kotiin Venäjälle vuonna 2015. Vastassa oli vain vaikeuksia. Lopulta Kamajev perusti oman veteraanijärjestön "Novorossijan veteraanit" auttaakseen kaltaisiaan miehiä.

Novorossija oli Venäjän johtamien separatistien unelma laajasta alueesta Ukrainassa, joka typistyi niin kutsutuiksi kansantasavalloiksi Donetskissa ja Luhanskissa.

Veteraanijärjestön pikkuruisessa toimistossa roikkuu Novorossijan lipun lisäksi valokuvia Itä-Ukrainan veteraaneista.

Huone on lahja Venäjän valtiolta.

– Mutta muuta emme ole saaneet, Kamajev toteaa.

Syyskuussa 2014 kaikki oli toisin. Andrei Kamajev uhkui isänmaallisuutta, kun hän saapui vapaaehtoisena sotimaan Itä-Ukrainaan.

Ukrainan joukot oli leimattu Venäjän televisiossa fasisteiksi, ja juuri fasisteja vastaan Kamajev halusi taistella, aivan kuten isoisänsä toisessa maailmansodassa.

Kamajev halusi laittaa kampoihin myös länsivalloille ja Natolle, jotka aina "halusivat ryövätä Venäjältä jotain".

– Lensin Rostoviin ja ylitin rajan. Sen jälkeen liityin joukko-osastoon ja tapasin toverini, Kamajev toteaa lyhyesti.

Hän ei halua kertoa värväytymisestään enempää. Selvää on, että Kamajevin kaltaisia venäläisiä vapaaehtoisia osallistui sodan alkuvaiheeseen paljon.

Pelkästään hänen omassa veteraanijärjestössään, Novorossijan veteraaneissa, on kolmisentuhatta jäsentä. Tämän lisäksi on ainakin kaksi muuta veteraanijärjestöä: Aleksandr Borodain johtama Donbassin vapaaehtoiset ja Igor "Strelkov" Girkinin pyörittämä Novorossijan liike.

Isänmaallisuus ajoi Kamajevin kaltaiset miehet sotaan, mutta paluu Venäjälle oli monille karu. Ukrainan sodan veteraaneja odottivat monet ongelmat: ei vähiten rahapula, koska vapaaehtoisille ei myönnetty mitään veteraanikorvauksia.

Myös perheenisä Kamajev oli vaikeassa tilanteessa. Hän ei saanut ruplan ruplaa, vaikka kinkkasi kotiin amputoidulla jalallaan. Hänet pelasti aseveljien apu: vapaaehtoiset sotilaat järjestäytyivät ja ryhtyivät keräämään rahaa toistensa tarpeisiin, kuten lääkkeisiin. Töitäkin he etsivät toisilleen joukolla.

– Vasta kun sain invalidiaseman, aloin saada valtion eläkettä samoilla perusteilla kuin kaikki venäläiset invalidit.

Kamajevin vammaiseläke ei siis liity sotaan, vaan hän saa samaa eläkettä kuin kuka tahansa vammautunut.

Kamajev varoo silti kritisoimasta valtiota. Hän painottaa useaan otteeseen, ettei ole katkera.

– Miksi minun pitäisi saada veteraanitukia, minähän lähdin sotaan vapaaehtoisesti?

Kamajev hiljenee kuitenkin, kun kysyn, mikä on turhauttavinta veteraaneille.

– Suurin ongelma on se, ettemme tunne maamme tarvitsevan meitä.

Lasten puusta veistämät rynnäkkökiväärit ja valokuvat kerhon kesäleiriltä riippuvat seinällä.

Valokuvissa pienimmät lapset ovat viisivuotiaita ja vanhimmat teini-ikäisiä. Kaikki rynnäkkökiväärit ovat oikeiden asemallien kopioita.

Pietarin ulkopuolella Hatsinan kaupungissa Vladimir Mihailovitš esittelee isänmaallisen kerhon näyttelyä.

Vain etu- ja isännimellään esiintyvä Mihailovitš tuntee Donbassin veteraanien asian. Donbass on toinen nimitys Itä-Ukrainan kapinallisalueille. Mihailovitš pyrkii auttamaan veteraaneja eri tavoin, muun muassa kutsumalla heitä kouluttajiksi lasten kerhoonsa.

Mihailovitšin mielestä on päivänselvää, että valtio on pettänyt sotaan lähteneet.

– Tiedäthän miten valtio puhuu. "Me emme lähettäneet sinua sinne. Lähdit sinne vapaaehtoisesti ja tulit takaisin, entä sitten? Kuka sinusta huolehtii täällä? Ei kukaan. Sinua ei tarvita", Mihailovitš kuvaa.

Venäjä kiistää osallisuutensa sotaan, vaikka sen varsinaisten joukkojen osallistumisesta on paljon näyttöä, etenkin suurten taisteluiden yhteydessä, kuten Ilovaiskissa 2014 ja Debaltsevassa 2015.

Tuhansiin osin vapaaehtoisiin perustuva armeija on sopinut Venäjän tarkoitusperiin hyvin. Vapaaehtoisten sotilaiden osallisuus sotaan on kuitattu sillä, että kyse on yksittäisistä sotaturisteista, joiden menemistä Itä-Ukrainaan Venäjän on ollut vaikea estää.

Mihailovitšin mukaan veteraanit tarvitsevat apua kuten muutkin ihmiset.

– Tietysti valtion olisi pitänyt jollain tavalla auttaa, hän moittii.

Nyt Itä-Ukrainassa toimii virallinen palkka-armeija, jolle maksetaan, kertoo German Vladimirov. Vladimirov pyörittää Donbassin sodan museota Pietarin keskustassa. Sekin toimii puhtaasti vapaaehtoisvoimin.

– Emme saa mitään tukea valtiolta, se on varmaa, Vladimirov sanoo.

Hän esittelee sodan alkuvaiheen kymmenien joukko-osastojen merkkejä. Museossa on valokuvia, lippuja ja paljon muuta jäämistöä Itä-Ukrainan sodasta.

Ukrainan tiedustelun mukaan Itä-Ukrainan separatistialueilla on nyt vajaat 40 000 taistelijaa, joista valtaosa on Venäjän "sijaisjoukkoja". Sijaisjoukot tarkoittavat Venäjän johtamia, aseistamia ja rahoittamia taistelijoita, jotka tulevat Venäjältä, Ukrainasta ja entisistä neuvostotasavalloista.

Ukrainan tiedustelun mukaan Venäjän virallisen armeijan sotilaita Itä-Ukrainassa on kolmisentuhatta, vaikka Venäjä kiistää tiedon. Tämän lisäksi Venäjän puolella Ukrainan rajaa on suuria valmiusosastoja.

German Vladimirov kertoo, että monet lähtivät Itä-Ukrainan sotaan myös Pietarin alueelta. Hän itse oli mukana jo keväällä 2014 Krimillä, josta siirtyi Itä-Ukrainaan. Hän toimi sanojensa mukaan aseettomana avustustehtävissä.

Monet vapaaehtoiset joutuivat kotiin palattuaan työttömiksi.

– Osa on lähtenyt takaisin Donbassiin taistelijoiksi, osa on värväytynyt Syyriaan Venäjän joukkoihin, Vladimirov kertoo.

Hän, kuten muut vapaaehtoiset, ovat olleet pettyneitä sodan kulkuun. Itä-Ukrainassa on ajauduttu pitkäkestoiseen asemasotaan, eikä heidän unelmansa laajasta Novorossijasta osana Venäjää ole toteutunut.

Novorossijaan olisi kuulunut huomattavasti suurempi osa Itä-Ukrainaa kuin nykyisten niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen alueet. Monille veteraaneille sekin on pettymys, ettei näitä alueita ole liitetty Krimin tavoin Venäjään.

Novorossijan sijaan Venäjä valitsi pitkittyneen, pienimuotoisen sotilaallisen konfliktin, jonka pyrkimyksenä on kampittaa Ukrainan länsimielinen kehitys. Vladimirov sanoo, ettei tiedä, mitä vallan käytävillä sodan jatkosta juonitaan.

– Mutta sen voin sanoa varmuudella, että tätä sotaa ei ratkaista juoksuhaudoissa vaan kabineteissa.

Lisää aiheesta maanantain A-studiossa 11.12. TV1:ssä klo 21.

Kuluttajaviranomaisilla pitäisi olla järeämpiä keinoja ratkoa riitoja. Tätä mieltä on Uudenmaan maistraatin johtava kuluttajaoikeusneuvoja Nina Konu. Hänen mukaansa kuluttajaneuvonnassa selvitetään kuluttajan ja elinkeinoharjoittajan välisiä ongelmia neuvomalla ja sovittelemalla.

– Tietyllä lailla kuluttajaviranomaiset ovat aika hampaattomia. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi viedä asian markkinaoikeuteen, mutta se on hidas prosessi. Kuluttajariitalautakuntakin voi antaa vain suosituksensa. Jos ei halua sitä noudattaa, niin sitten joutuu vain mustalle listalle, Konu sanoo.

Mustaa listaa julkaistaan Kuluttaja-lehdessä.

Kuluttajaneuvontaan on oltu yhteydessä tämän vuoden tammi–kesäkuussa lähes 35 000 kertaa. Viime vuonna yhteydenottoja oli 78 000. Eniten kuluttajia ovat mietityttäneet ajoneuvoihin, pysäköintiin, eläimiin, pikalaina-asioihin, asumiseen sekä kodinkoneisiin ja elektroniikkaan liittyvät asiat.

Iso osa ongelmatapauksista saadaan ratkaistua kuluttajaneuvonnassa. Jos ongelma ei kuluttajaneuvonnassa selviä, voi asiassa lähettää ratkaisupyynnön kuluttajariitalautakuntaan. Lautakunta antaa ratkaisupyyntöön oman suosituksensa, miten asia pitäisi ratkaista.

Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan Pauli Ståhlbergin mukaan 80 prosentissa tapauksista riidan osapuolet noudattavat lautakunnan suositusta.

– Ilahduttavan hyvin noudatetaan. Jos annetaan ratkaisusuositus, jossa suositetaan elinkeinoharjoittajaa hyvittämään tietyllä euromäärällä kuluttajaa, niin 80 prosentissa tapauksissa näin tehdään. Tähän 20 prosenttiin, jossa sitä ei noudateta, sisältyy aika paljon sellaisia yrittäjiä, joilla ei yksinkertaisesti ole enää rahaa, sanoo Ståhlberg.

Harhaluulo, että kaiken voi perua

Uudenmaan maistraatin johtava kuluttajaoikeusneuvoja Nina Konu sanoo, että ihmisten tiedot omista oikeuksistaan kuluttajina vaihtelevat.

– Osa neuvontaan soittavista ihmisistä on hyvin perillä omista oikeuksistaan ja kysyvät hyvin tarkkoja kysymyksiä. Toiset eivät tiedä kovinkaan paljon ja vaatimukset voivat olla ylimitoitettuja. Mielipahasta ei makseta, sanoo Konu.

Hänen mukaansa peruutusoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä monella kuluttajalla harhaluulo, että kaupat voidaan aina perua.

– Monet liikkeet myöntävät sen (peruutusoikeus) lisäetuna. Jos ostat tavaran liikkeestä, se on lähtökohtaisesti sitova sopimus, ellei liike myönnä palutusoikeutta. Se tuntuu aina olevan osalle kuluttajista yllätys. Kuvitellaan, että kaiken voi aina perua ja palauttaa jopa niin ettei kustannuksia tulisi.

Talous vaikuttaa riitojen määrään

Kuluttajariitalautakunta ratkaisee kuluttajan ja elinkeinoharjoittajan välille syntyneitä riitoja. Yksittäisten ihmisten välille syntyneitä riitatilanteita kauppatilanteessa ei lautakunnassa ratkota asuntokauppaa lukuunottamatta.

Kuluttajariitalautakunnassa oli viime vuonna ennätysmäärä riitoja käsiteltävänä, vajaat 6500 kappaletta. Määrä on 10 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Ståhlbergin mukaan nousutrendi on jatkunut jo vuosia. Hän uskoo, että ratkaisupyyntöjen määrä pysyy tänä vuonna viimevuotisen tasolla.

– Ihmiset saavat tänä päivänä paljon tietoa netistä ja sen lisäksi on toimiva kuluttajaneuvonta, joka suodattaa paljon riitoja. Siitä huolimatta meille tulevien riitojen määrä on jatkuvasti kasvussa, miettii Ståhlberg.

Hänen mukaansa ratkaisupyyntöjen kasvuun ovat vaikuttaneet kuluttajien parantanut tietoisuus omista oikeuksista ja kohentunut taloustilanne.

– Mitä enemmän ihmisillä on rahaa, sitä enemmän käydään kauppaa ja on myös potentiaalisia riitoja, hän sanoo.

Kuluttajariitalautakuntaa työllisti viime vuonna eniten matkustamiseen liittyvät riidat, kuten esimerkiksi lentojen viivästymiset. Seuraavaksi eniten ratkaisuja kaivattiin henkilöautojen kauppaa koskeviin kysymyksiin, rakentamiseen ja remontointiin sekä asuntokauppaan ja kiinteistövälitykseen.

– Viime vuosina on suorastaan räjähdysmäisesti kasvanut lentojen viivästyksiä koskevat ratkaisupyynnöt. Niitä meillä on toistatuhatta vuosittain. Nyt näyttää siltä, että autojen kauppaan liittyvissä asioissa on nousua johtuen siitä, että kauppaa käydään enemmän kuin aiempina vuosina, sanoo Ståhlberg.

Itärajan venäläismatkailussa käännetään nyt uudenlaista lehteä. Iso venäläinen it-alan firma etsi bilepaikkaa työntekijöilleen ja löysi sopivimman rajan länsipuolelta Lappeenrannasta. Perjantaina juhlapaikalle saapunut 800 osanottajan joukko poikkeaa monella tavalla siitä venäläisturismista, jota itärajan kaupunkien katukuvassa tavallisimmin kohtaa.

Tämä jengi ei matkustanut Suomeen voidakseen raahata kotiinpäin kymmeniä kiloja kermajuustoa. Heillä ei ole mitään ongelmia tulla ymmärretyksi, englantia äännetään tyylikkääksi hiotulla brittiaksentilla.

Tämän lähempää Pietaria he eivät sopivaa juhlapaikkaa löytäneet. Anne Puhakainen

– Ymmärsin, että he eivät tämän lähempää Pietaria löytäneet sopivaa ja tarpeeksi isoa juhlapaikkaa, sanoo Lappeenrannan Rauhassa sijaitsevaa Holiday Club Saimaata edustava Anne Puhakainen.

Rauhan kylpylähotellista venäläisfirma varasi käyttöönsä kaikki runsaat kaksisataa huonetta ja lisäksi noin viisikymmentä huoneistoa koko viikonlopuksi. It-firman työntekijöiden seuraksi matkalle on kutsuttu mukaan heidän perheensä. Lapsia seurueeseen kuuluu yli sata.

Yle kertoi vajaat pari vuotta sitten, mihin kaikkeen isojen venäläisryhmien katoaminen itärajan turistibisneksessä on vaikuttanut. Nyt ääni kellossa kalkattaa jälleen iloisemmin.

Sujuva sisääntulo

Kylpylähotellille näin suuren ryhmän vastaanottaminen on iso paukku. Holiday Club onnistui sopimaan järjestäjien kanssa tapahtuman ajankohdaksi joulukuun alun, jolloin varauskalenterissa tavallisesti on melko väljää.

Anne Puhakaisen mukaan vierailun taloudellista merkittävyyttä lisää etukäteen tehty iso ruoka- ja juomatilaus. Viikonlopun lounaiden ja perjantain pienimuotoisemman päivällisen lisäksi ohjelmassa on lauantai-illan pääjuhla, jossa ruokaa ja juomaa nautitaan pitkän kaavan mukaan.

– Keskityn bilettämiseen. Tulemme tänne juhlimaan uutta vuotta ja viettämään aikaa työkavereiden ja ystävien kanssa, kertoo Mikhail Mutianko, yksi venäläisistä työntekijöistä.

Hän on hetki sitten astunut Vainikkalan rautatieasemalle Pietarista tulleesta Allegro-junasta. Seuruetta odottaa asemalla viisi tilausajobussia, jotka keräävät tulijat sutjakkaasti kyytiinsä.

Rajaviranomaisten kanssa on sovittu, ettei ryhmän tarvitse kulkea rajatarkastuksen tilojen kautta vaan tarkastus tehdään paikallaan seisovissa linja-autoissa.

Junilla, autoilla ja lentokoneilla

Sujuvuuteen ja mahdollisimman lyhyisiin jonoihin pyritään myös perillä hotellin vastaanotossa. Huoneiden valmistelussa on tehty etukäteen kaikki mahdollinen, jotta satojen henkilöiden majoittaminen sujuisi ilman tunnelman notkahtamista.

Ensimmäinen osa 800 ihmisen ryhmästä matkusti aamukuudelta Pietarista lähteneellä junalla. Päivän kaksi seuraavaa Allegroa kuljettaa nekin isot ryhmät ja loput matkaavat paikalle omilla autoilla. Viikonlopun viettäjiä saapuu Lappeenrantaan Pietarin ja Moskovan ohella eri puolilta maailmaa, sillä firmalla on useita toimipisteitä.

– Parikuisen vauvansa kanssa tullut pariskunta lensi jo päivää aikaisemmin kotoaan Novosibirskistä Pietariin jatkaakseen siitä tänne, kertoo Holiday Clubin Venäjän myynnistä vastaava Marja Kotamäki.

Kotamäki matkusti itse ensimmäisen ryhmän mukana junalla Pietarista.

Haluan säilyttää salaisuuden huomisiltaan asti! Andrei Kozlov

– It-firmasta kun on kyse, niin työntekijät ovat nuoria. Monella on pieniä lapsia. Tämä on yrityksen tapa kiittää työntekijöitään menestyksekkäästä vuodesta ja juhlia yhdessä, Kotamäki kertoo.

– Ensimmäisten hetkien isoin elämys oli bussimatka läpi lumisen maaseudun. Pietarissa meillä ei ollut lunta, Kotamäki iloitsee hotellivieraiden kanssa.

Juhlan ohjelma on salaisuus

Osa it-firman työntekijöistä tuntee Holiday Club Saimaan kylpylähotellin jo viime vuodelta. Samantyyppiset, tosin noin sata henkilöä pienemmät megabileet järjestettiin myös vuosi sitten. Vierailusta uutisoi tuolloin Etelä-Saimaa.

Tamari Sharangiia ja Irina Kochankova työskentelevät it-firman taloushallinnossa. He odottavat viikonlopulta tietysti iltajuhlaa mutta aikovat edelliskerran tapaan nauttia myös kylpylän altaista.

Lauantain iltajuhlan pääesiintyjäksi on kutsuttu latvialaisbändi Brainstorm. Yhtye niitti menestystä vuoden 2000 euroviisuissa ja on sen jälkeen kasvattanut suosiotaan, erityisesti venäjänkielisessä maailmassa.

Iltajuhla tarjoillaan työntekijöille täytenä yllätyksenä, joten heillä ei ole suosikkibändistä tai muustakaan ohjelmasta etukäteen mitään tietoa.

– Älä spoilaa sitä bändin nimeä, huudahtaa Andrei Kozlov jutellessaan tulomatkan tunnelmista perjantaiaamuna hotellin aulassa.

– Haluan säilyttää jännityksen huomisiltaan asti.

Venäläisellä illallisella on tapana, että pöytien kuuluukin täyttyä käytetyistä astioista. Anne Puhakainen

Andrei Kozlov ilmoittautuu saunan ystäväksi. Hän on varmistanut seurueelleen huoneen, johon kuuluu sauna.

– Ehkä vähän lenkkeilyä ja muuta ulkoilua. Sen jälkeen vaan makaan saunassa, rakastan sitä, Kozlov suunnittelee.

Pohjolan makuja ja kisailua kauppakeskuksessa

Työntekijöille säilytetään salaisuutena myös pääillallisen buffet-pöydän anti. Resort Manager Anne Puhakainen kaivaa kuitenkin esiin "Pohjolan makuja" -teemalla rakennetun menun. Venäläinen makumaailma on huomioitu tarjoamalla alkupaloina kalaa monessa muodossa. Pääruokavaihtoehdot ovat grillattu kananpojanrinta, smetanalohi sekä marinoitu hirvenpaisti.

– Venäläisellä illallisella on tapana, ettei alkuruokalautasia lähdetä keräämään kesken kaiken pois vaan pöytien kuuluukin täyttyä käytetyistä astioista, Puhakainen kuvaa.

– Se on ikäänkuin merkki pitkästä ja hienosta juhlasta. Olemme huomioineet sen niin, että meillä on työvuorossa paljon väkeä, ja he ovat valmistautuneet odottamaan pöytien korjaamista myöhään yöhön.

Venäläisfirman virkistysviikonlopun mittakaava näkyy ja tuntuu kaikessa. Rauhan kylpylähotellin läheisyyteen valmistui vuonna 2013 kauppakeskus, jonka liikekiinteistöt kuitenkin tyhjenivät sitä mukaa, kun venäläisasiakkaiden määrä Kaakkois-Suomessa hiipui.

He haluavat nauttia elämästä vailla huolta huomisesta. Marja Kotamäki

Vaikka matkustajamäärissä eletään jälleen kasvun aikaa, ei kauppakeskus ole täyttynyt. Paitsi tänä viikonloppuna.

Nyt koko kauppakeskus on varattu lauantain päiväohjelmaa varten venäläisvieraiden käyttöön. Ohjelmapalveluyritys järjestää Anne Puhakaisen mukaan tyhjissä tiloissa erilaisia kilpailuja ja samassa rakennuksessa sijaitseva seikkailupuisto on päivän ajan suljettu muilta asiakkailta.

– Niin sanottua kriisiä on kestänyt kaksi vuotta. On selvästi nähtävissä, että Venäjällä siihen on nyt kyllästytty ja ne, jotka vain pystyvät, haluavat nauttia elämästä tässä hetkessä ja vailla huolta huomisesta, juhlaväen tunnelmia kuvailee Holiday Clubin Venäjän myynnistä vastaava Marja Kotamäki.

Synagogaan tehtiin polttopulloisku Ruotsissa

Göteborgissa on tehty polttopulloisku synagogaan. Silminnäkijöiden mukaan noin kymmenen nuorta heitti polttopulloja kohti rakennusta, jossa oli käynnissä juutalaisnuorten juhlat. Isku ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Järeämmät keinot kuluttajariitojen ratkaisemiseksi?

Kuluttajaneuvontaan tulee vuosittain kymmeniätuhansia yhteydenottoja. Eniten kaivataan apua ajoneuvoihin liittyviin kysymyksiin. Iso osa ongelmista ratkeaa kuluttajaneuvonnan avulla, eikä riitaa tarvitse viedä pidemmälle. Uudenmaan maistraatin johtava kuluttajaoikeusneuvoja Nina Konu kuitenkin toivoo, että kuluttajaviranomaisilla olisi järeämpiä keinoja riitojen ratkaisemiseksi.

Joulupadoistaan tunnettu Pelastusarmeija auttaa asunnottomia

Pelastusarmeijan joulupadat ilmestyvät taas ensi viikolla katukuvaan. Niiden tuotoista saavat apua monet vähävaraiset. Pelastusarmeija auttaa myös niitä, joilla ei ole edes omaa asuntoa.

Arabimaat tuomitsevat Trumpin Jerusalem-päätöksen

Arabiliiton maat ovat kokoontuneet Egyptin pääkaupunkiin Kairoon pohtimaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Arabiliitto on tuominnut Trumpin päätöksen. Palestiinalaisten ulkoministeri Riyad al-Maliki kehottaa muita maailman maita tunnustamaan Itä-Jerusalemin palestiinalaisten pääkaupungiksi.

Netflix-sarja Narcos houkuttelee matkailijoita huumeparonin kotikaupunkiin

Kolumbian kuuluisimman huumekartellin kotikaupungissa Medellínissä voi nyt osallistua Pablo Escobar -teemaisille turistikierroksille. Yle kävi tutustumassa pahamaineisen huumeparonin kotikulmiin ja kaupungin nykytilaan.

Sää

Sää jatkuu pilvisenä, tuuli heikkenee hieman ja lämpötila viilenee. Etelässä tulee vesikuuroja, pohjoisessa lunta. Kaakosta on lähestymässä yhtenäisempi lumisadealue, joka liikkuu itärajaa pitkin pohjoiseen illan ja maanantaiyön aikana. Lue tarkemmat säätiedot täältä.

Joonas Konstig avaa Espoon Tapiolassa vienosti humisevien honkien keskellä sijaitsevan työhuoneensa oven, katsoo silmiin ja kättelee. Kädenpuristus on juuri sopivan voimakas, ei liian luja, muttei liian lepsukaan. Konstigin olemus huokuu itsehillintää ja -hallintaa. Vaatetuksen sävyt on mietitty sointumaan toisiinsa, jokainen hius on aseteltu paikalleen ja puheääni on tasaisen miellyttävä. Konstigin ympärillä leijuu Terre d'Hermes -partaveden hienostunut tuoksu.

Kokonaistaideteos Konstig tuntuu olevan toimittajan vastakohta. Muutama vuosi sitten tilanne oli aivan toisenlainen.

Moraalisen luonteen ytimessä

Vuonna 2016 Joonas Konstig päätti muuttua. Hän oli ryhtynyt pohtimaan, kuka häntä jäisi kaipaamaan, kun hän kuolisi. Loppupäätelmä oli karu: ei oikeastaan kukaan. Konstigilla oli hankala luonne, hän käyttäytyi huonosti ja oli ylimielinen. Oykkäröi ja öyhötti. Oli sietämätön besserwisser. Vittumainen, suorastaan, jos näin brutaali sana sallitaan.

Konstig oli vastustanut tasa-arvoista avioliittolakia ja kritisoinut suvaitsevaistoa. Hänet niputettiin “uudeksi konservatiiviksi”. Sitä ennen hän oli ollut antikapitalisti, joka oli kuseskellut mielenosoituksellisesti McDonald’sin vessojen seiniin.

Oli siis pysähtymisen paikka. Vaihtoehdot alkoivat käydä vähiin niin parisuhteen jatkumisen kuin muunkin elämän tiimoilta, ja Konstig päätti altistaa itsensä vuoden kestävään ihmiskokeeseen – hän halusi koulia ja kouluttaa itsestään wanhan hyvän ajan herrasmiehen. Samalla syntyi Vuosi herrasmiehenä -kirja.

Kaikki lähti liikkeelle semiotiikasta ja sanasta character.

– Character kääntyy suomeksi luonne, mutta se on vanha sana, joka viittaa alunperin moraaliseen luonteeseen. Sanan takaa paljastui vähitellen kokonainen kiehtova klassinen maailma ja se, kuinka ihmiset ovat hahmottaneet moraalia. Tämä kaikki tuntui unohtuneen jonnekin, Konstig kertoo.

Konstigilla on kolme lasta ja hän ryhtyi pohtimaan, millaiseen kehitykseen lapsia nykyisin kannustetaan.

– Usein kyse on siitä, että lapsilla on hauskaa ja että he saisivat toteuttaa itseään kuten haluavat. Tämä on hyvin vastakkaista vanhalle näkemykselle, jonka mukaan ihmisellä on luonne, jota pitää kasvattaa, jalostaa ja kehittää vuosien ja vuosikymmenten ajan. Luonteen eteen pitäisi tehdä jatkuvaa työtä, että tulisimme paremmiksi ihmisiksi.

Konstig yllättyi, että aikakaudesta toiseen on ollut yhtenäinen käsitys siitä, millaiseksi luonteen tulisi jalostua ja millainen on hyvä ihminen.

– Huomasin, että tässä palataan antiikin filosofian esittämiin kysymyksiin. Platonin, Sokrateen ja Aristoteleen filosofian keskiössä oli keskustelu siitä, millainen on hyvä ihminen ja mitä on hyvä elämä, toisin kuin nykyisin.

Ritarillista romantiikkaa

Konstigin vaaliman herrasmiesaatteen taustalla kummittelee keskiajalla syntynyt ritarikulttuuri, johon kuului oleellisena osana naisen kunnioituksen tavoittelu ja romanttinen, yksipuolinen rakkaus. Syntyi rakkauden kultti, jossa mies kouli itseään ollakseen naisen rakkauden arvoinen. Ritarit innostuivat nopeasti uudesta radikaalista aatteesta ja etenkin siitä, kuinka naisia tulisi kohdella.

– Jälkikäteen ajatellen tämä on käsittämätöntä. Ritarit olivat ammattitappajia ja ritarirunouden tärkein päämäärä oli kertoa, kuka lyö eniten käsiä irti viholliselta. Yhtäkkiä väkivalta ei enää riittänytkään siihen, että olit kova tyyppi, vaan miehen kunniaan liitettiin myös se, kuinka hän kohteli naisia.

Vastaavaa ajattelumallia ei löydy aiemmista historiallisista soturikulttuureista, joten Konstigin mukaan kyse oli hyvin mullistavista ajatuksista.

– Tällaiset isot aatevirtaukset liikkuvat ja vaikuttavat hitaasti. Uskon, että tämän pohjalta on syntynyt myös nykyisen kaltainen eurooppalainen käsitys tasa-arvosta.

Ritariaatteen tutkiminen, henkiinherättäminen ja sen toteuttaminen käytännössä on ollut oleellinen osa Konstigin herrasmiesvuotta. Hän on ryhtynyt ottamaan enemmän huomioon vaimoaan Kaisa Konstigia, auttamaan takkia tämän ylle, kohottamaan tälle maljaa sekä istuutumaan ja nousemaan tämän kanssa samassa tahdissa.

– Minulle tuli isona ahaa-elämyksenä se, etten ollut antanut näin paljon huomiota puolisolleni sitten ensimmäisten seurustelukuukausien. Olin kokenut hänet vain jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, että tässähän me nyt sitten yhdessä kuljetaan.

Konstig ryhtyi myös pohdiskelemaan, olisiko tällaisten pienten, pinnallisilta vaikuttavien käyttäytymissäännösten taustalla sittenkin jotakin suurempaa ja merkittävämpää.

– Ehkä niiden tarkoituksena on estää se, että sinusta tulee luopio, joka on huijannut toisen avioliittoon kohtelemalla tätä hyvin vain suhteen alussa. Nyt meidän arkeemme on tullut takaisin jokapäiväinen hellyys, ja minun tehtäväni on parantaa hiukkasen vaimoni elämää tällaisilla pienillä eleillä.

Ja mikä parasta, Konstigin mukaan herrasmiesvuosi on ehkä myös pelastanut hänen parisuhteensa.

– Kun on jälkikäteen tajunnut omat puutteensa ja virheensä, niin eihän se avioliiton jatkuminen kovin lupaavalta näyttänyt, vaikka emme akuutisti olleetkaan eroamassa.

Juorun jumalatar on nyt pannassa

Kulttuuriantropologiaa opiskellut Joonas Konstig sai Kaikki on sanottu - esikoisromaanistaan (2011) Kalle Päätalo -palkinnon, ja esimerkiksi pari vuotta sitten häneltä julkaistiin hevimusiikin ympärille kehkeytynyt Perkele-romaani. Tasaiseen tahtiin kirjallisuutta julkaissut Konstig on toiminut myös Helsingin Sanomissa kolumnistina.

Joonas Konstigin herrasmiesvuoteen kuului valtava määrä tematiikkaa sivuavaa kirjallisuutta, tapakoulutusta, eksoottisten urheilulajien kuten rugbyn opettelua, ratsastamista sekä tutustumista esimerkiksi Kadettikoulun toimintaan.

Herrasmieheksi kouluttautuminen lähti kuitenkin liikkeelle pienistä ja kliseisistäkin asioista, kuten ovien avaamisesta.

– Minulle ovien avaaminen on ollut todella radikaali muutos, enkä ole siinä vieläkään kovin hyvä. Siinä on pohjimmiltaan kyse siitä, etten ajattele enää itseäni, vaan asetan muut etusijalle. Oven avaaminen on pieni juttu, joka vaikuttaa naurettavan yksinkertaiselta, mutta sen opettelu on vaatinut paljon töitä.

Paradoksaalista kyllä, juuri siihen kaikkein rutikuivimpaan kuvaan herrasmiehestä liittyy juuri ovien avaaminen.

– Varmaan aika monen käsitys herrasmiehestä on ylipukeutunut tylsä tyyppi, joka availee ovia ja hymyilee kohteliaasti, muttei jää ihmisten mieleen. Kyseessä on vesittynyt käsitys, koska siinä ei ymmärretä kokonaisuutta, eli maailmankuvaa ja historiaa.

Konstigia herrasmieselämä on muuttanut myös sosiaalisella tasolla – hän ei enää juoruile.

– Huomasin herrasmiesvuoden aikana, kuinka paljon sitä puhuu toisesta pahaa selän takana, kuinka paljon itse juorusin aiemmin ja kuinka paljon sitä tekevät ihan kaikki. Tarkoitan nyt sellaisia asioita, joita ei uskaltaisi sanoa suoraan henkilölle itselleen tai ei haluaisi että tämä niitä kuulisikaan.

Kun mehevät juorut ja spekulaatiot toisten ihmisten elämänkohtaloista jäivät pois, tilalle syntyi jotakin muuta.

– Ihmiset huomaavat, että koska tuo ei juoruile, hän ei varmaan puhu minustakaan pahaa selän takana. Se että voi luottaa toiseen ihmiseen on hyvin voimakas etu. Sellaisen ihmisen kokee läheisemmäksi ja luotettavammaksi.

Mannerheim, varsinainen hunsvotti

Joonas Konstigin herrasmiessankareihin kuuluvat muun muassa 1700-luvulla elänyt Lordi Chesterfield, jonka käyttäytymisfilosofia perustui miellyttämisen jaloon taitoon, sekä samalla vuosisadalla vaikuttanut sosiaalisen elämän taituri Adolf Freiherr Knigge.

Herrasmiehuuden salatietoa Konstigille on ollut jakamassa myös Carl Gustav Emil Mannerheim.

– Mannerheim on ollut minulle aina vaikea pala. Minulla ei koskaan ole ollut häneen minkäänlaista suhdetta ja hän on aina vaikuttanut valtavan etäiseltä. Lisäksi minulla on vasemmistolaistausta, mikä on loitonnuttanut minua Mannerheimista entisestään.

Konstigista alkoi tuntua siltä, että kyseessä on Suomea suurempi hahmo. Hän luki Mannerheimin elämäkerran, eikä saanut tähän vieläkään minkäänlaista otetta: elämä Pietarissa, illalliset Puolassa, sota tai politiikka eivät tuoneet itse ihmistä yhtään lähemmäksi. Kunnes Konstig sai käsiinsä Teemu Keskisarjan Hulttio-kirjan, joka kertoo Mannerheimin nuoruusvuosista.

– Kirja oli suorastaan riemastuttavaa luettavaa. Selvisi, että Mannerheim oli nuorena aivan kelvoton tapaus, sai potkuja kouluista, ryypiskeli ja paini rahaongelmien kanssa – tähän jälkimmäiseen pystyn itsekin samaistumaan. Oli aivan ihanaa ajatella, ettei kaikki tullutkaan hänelle valmiina hopeatarjottimella. Mannerheim oli suvun murheenkryyni ja on inspiroivaa, kuinka hän sittemmin pystyi rakentamaan itsensä ja uransa.

Mannerheim oli tarkka imagostaan ja niin on myös Joonas Konstig, jonka tyylistä tulee eittämättä mieleen joku 1960-luvun klassinen ja ajaton mieskirjailija, piippu vain puuttuu suupielestä.

Konstigin imagoa voi tarkastella myös vaatetetun kognition kautta. Tutkimusten mukaan ihmiset alkavat toimia sen vaatteen roolin mukaisesti, mikä heillä on päällään.

– Jos olen kotona t-paidassa ja lököhousuissa, tuntuu aika menevän nettisurffailuun tai Youtube-videoiden katsomiseen. Mutta kun olen bisnesasussa, se kertoo aivoilleni että nyt olen tosissani ja nyt tehdään hommia. Jos ja kun pukeudun kuten herrasmieskirjailijat silloin aikoinaan, pystyn ehkä luomaan yhtä hyvää kirjallisuutta kuten he.

Herrasmieskirjailijoilla Konstig tarkoittaa Mika Waltaria sekä 1800-luvun lopun venäläisiä ja toisen maailmansodan jälkeisiä amerikkalaisia kirjailijoita.

Mitä on punk?

Joonas Konstig oli aikoinaan kova punkkari, jolla oli vaaleanvihreä otsatukka ja jonka farkkutakissa luki kissankokoisin kirjaimin YOUTH AGAINST FASCISM. Oma anarkismi kuitenkin karisi, kun ikävuosia karttui kolmisenkymmentä ja ensimmäinen lapsi syntyi.

– Rupesin tajuamaan ensimmäistä kertaa elämässäni, että nyt olen vastuussa jostakin. Vastuu oli sanana vanhalle punkkarille suoranainen inhokki, eli kai tässä jonkinlaista hidasta kehitystä on tapahtunut.

Nykyisin Konstigista on hauskaa listata, mitä on punk, ja kuinka se on käsitteenä muuttunut.

– Koska tapakulttuuri on tällä hetkellä mitä on ja ihmiset pukeutuvat mahdollisimman rennosti, se että sinulla on solmio kaulassa voi olla hyvinkin punk.

Pari vuotta sitten Joonas Konstig kritisoi näkyvästi ja kuuluvasti muun muassa kasvissyöntiä ja sukupuolineutraalia avioliittolakia. Samoihin aikoihin hän oli mukana tekemässä arvokonservatismin nousua käsitellyttä Mitä mieltä Suomessa saa olla -kirjaa. Konstig oli myös perustamassa tiedetoimittaja Marko Hamilon kanssa konservatiivista ja maahanmuuttovastaista Oikea Media -verkkojulkaisua. Oikean Median Konstig kuitenkin jätti nopeasti taakseen.

– Se ei ollut sitä, mitä olisin halunnut olla tekemässä, siinä häiritsi sellainen sivistymätön öyhötys.

Nykyisenä herrasmiehenä Konstig myöntää syyllistyneensä itsekin sivistymättömään öyhötykseen, mutta pistää sen entisen punk-henkisyyden piikkiin.

–Nyt on jotenkin ihanaa, ettei enää tarvitse olla sellainen.

Sosiaalisen median illuusio

Harva kotimainen taiteilija tai kulttuurihenkilö tunnustautuu tai on tunnustatunut arvokonservatiiviksi, joten Joonas Konstig on tässä mielessä harvinainen poikkeus. Yksinäiseksi sudeksi Konstig ei kuitenkaan itseään kulttuuripiireissä tunne.

– Iso osa tällaisesta mielipideyksipuolisuudesta on sosiaalisen median synnyttämä illuusio. Kun olen ollut kasvissyöntiä vastaan, monet ovat tulleet sanomaan, että olen samaa mieltä kanssasi, mutta he eivät ehkä ole olleet niin tyhmiä, että olisivat sanoneet sen ääneen.

Konstigin mukaan ehkä joskus vajaan vuosisadan päästä ymmärretään, että sosiaalinen media on pahimpia asioita, mitä ihmiskunnalle on modernina aikana tapahtunut.

– Twitterissä ja Facebookissa ihmiset pystyvät lähinnä pönkittämään omia mielipiteitään, eivätkä ne ole mitään keskusteluvälineitä. Siellä keskustelu tarkoittaa sitä, että jos joku sanoo jotakin jollekin vastaan, siihen kohdistetaan kahta kovempi hyökkäys.

Joonas Konstigin maailmankatsomus kiteytyy 1600-luvulla eläneen filosofi Blaise Pascalin toteamuksessa, jonka mukaan ihmiselle on hyvä kertoa, ettei hän ole enkeli eikä hän ole eläin.

– On vaarallista, jos ihmiset ajattelevat että he ovat enkeleitä, ja on yhtä vaarallista jos ihmiset ajattelevat että he ovat petoja. Se että muistamme että meissä on kumpaakin, on klassisen maailmankuvan rakennusaines. Tämä torjuu sitä, että lähtisimme rakentamaan utopiaa, joka toimii vain silloin, jos kaikki ovat enkeleitä. Se torjuu myös sen, ettemme myöskään ryhdy rakentamaan yhteiskuntaa, jossa jokaisen on tarkoitus raadella toista.