Turhaa keekoilua vai pakon sanelema valinta? Keskustelu gluteenittoman ruokavalion tarpeellisuudesta muillekin kuin keliaakikoille sytytti miltei ruokasodan Suoran linjan nettisivuilla.
↧
Gluteeni sytytti ruokasodan
↧
Romania kiistää hevosenlihavilpin
Maan pääministeri on tuohtunut epäilyistä, joiden mukaan hevosenlihakohun sylttytehdas olisi Romaniassa.
↧
↧
Areva: TVO vastuussa Olkiluodon myöhästymisestä
Ydinvoimarakentajan mukaan Teollisuuden Voima olisi pitänyt olla automaation hyväksynnän hankinnassa aktiivisempi.
↧
Ylen tv-uutisten ilme uudistui – katso ensimmäinen lähetys
Uutisankkurina lähetyksessä oli Marjukka Havumäki.
↧
Nuorten mielenterveyseläkkeissä hurjia alueellisia eroja
16-29 -vuotiaiden mielenterveyssyistä johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet ovat lisääntyneet vuosina 2003-2011 peräti 50 prosenttia. Keskiarvo peittää alleen sen, että joissain maakunnissa eläkkeellä olevien määrä on liki tuplaantunut, kun taas jossain kasvua on alle 20 prosenttia.
↧
↧
EKP patistaa Suomea: Hinnat alas ja vähittäiskauppa uusiksi
Euroopan keskuspankki kehottaa Suomea hillitsemään hintojen nousua. EKP:n johtokunnan jäsen Jörg Asmussen sanoo Yle Uutisten haastattelussa, että Suomen pitää uudistaa erityisesti vähittäiskaupan toimintaa, jotta hinnat laskisivat.
↧
Niinistö: Venäjän ja Suomen välit lämmenneet
Presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev eivät keskustelleet maiden välisistä lapsikiistoista tapaamisessaan Moskovassa. Niinistö arvioi suhteiden kohentuneen.
↧
Kotinsa pelastanut: ”Ipanat ulos ja vaahtosammuttimella lattiasta kattoon!”
Siilinjärveläinen Mikko Soininen pokkasi tänään Pohjois-Savon Pelastusalan Liiton jakaman Vuoden 2012 Pelastusteko -palkinnon. Miehen esimerkillinen ja ripeä toiminta pelasti perheen kodin, vaikka soittotoiminnon löytäminen uudesta älypuhelimesta tuottikin vaikeuksia.
↧
Kansantaiteenkeskus kaatoi säätiön
Jorma Jokinivan mukaan Kansantaiteenkeskuksen rakentaminen kuormitti liikaa Kansanmusiikkisäätiön taloutta. Oikeus kuuli maanantaina säätiön talousrikosoikeudenkäynnissä entisiä asiamiehiä ja Kaustisen kunnanjohtajaa.
↧
↧
Työntekijä remontoi virastoa 650 euron kuukausipalkalla
Valtiovarainministeriötä peruskorjanneille ulkomaalaisille työntekijöille on maksettu alipalkkaa. Virastorakennusta hallinnoiva valtion kiinteistöyhtiö Senaatti-kiinteistöt sanoo selvittävänsä asian.
↧
Sään ääri-ilmiöt jatkuvat Yhdysvalloissa
Tornadot aiheuttivat tuhoa etelävaltioissa. Yliopiston kampus joutui pyörremyrskyn runtelemaksi.
↧
Poliisi: Kuopion koulu-uhkaus vaikuttaa perättömältä
Poliisi selvitteli keskiviikkoaamuna kahteen kuopiolaiseen kouluun osoitettua nettiuhkausta. Poliisi pyytää ihmisiä suhtautumaan rauhallisesti tilanteeseen.
↧
Venäjä jatkaa asevientiä Syyrian hallitukselle
Maan aseviennistä vastaavan Rosoboronexportin johtajan mukaan Syyriaan viedään enimmäkseen ilmapuolustusjärjestelmiä, mutta ei hyökkäysaseita.
↧
↧
Huhtamäki kovassa kasvussa viime vuonna
Pakkauksilla oli kelpo kysyntä, ja raaka-aineiden hinnat vakiintuivat edellisvuodesta. Yritysostot paisuttivat liikevaihtoa.
↧
Suomalainen kuuntelee radiota tuntikausia päivässä
Käytännössä kaikki suomalaiset kuuntelevat radiota, kertoo Kansallinen radiotutkimus. Vaikka kanavia on runsaasti, suomalaiset ovat uskollisia harvoille kanaville.
↧
Anna Perho: Koska olen tyttö
Eräs nainen sanoi minulle että olen tyhmä, koska en ole feministi, kertoo Anna Perho blogissaan.
↧
Poliisin palveluverkkouudistus karsii vain yhden aseman
Poliisin hallintorakenneuudistusta suunnitellut työryhmä luovutti tänään linjausesityksensä poliisin palveluverkon kehittämisestä sisäministeri Päivi Räsäselle. Sisäministeriöstä kerrotaan, että palveluverkkouudistus on tarkoitus toteuttaa niin, että palveluiden alueellinen saatavuus turvataan.
↧
↧
Parlamentissa pommiuhka - Norjassa suuroperaatio
Poliisi on käynnistänyt suuroperaation löytääkseen miehen, joka uhkasi räjäyttää parlamenttitalon.
↧
Poliisin saapuminen kestää pahimmillaan tunteja, katso kotikuntasi tilanne
Poliisin palveluverkon muutosten pelätään heikentävän entisestään palveluita haja-asutusalueilla. Yle Uutiset kokosi vertailun poliisin toimintavalmiusajoista eri puolilla Suomea. Katso kuinka kauan poliisipartion saapuminen enimmillään kesti viime vuonna.
↧
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit pönkittävät positiivista Suomi-kuvaa
Tuoreen selvityksen mukaan kulttuuri- ja tiedeinstituutit edistävät myönteisen Suomi-kuvan leviämistä maailmalla. Instituuttien varsinainen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei kuitenkaan ole kovin suuri.
↧