Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 128781 articles
Browse latest View live

Häkämiehen vastaus Kataiselle: Palkkasopu ei synny keväällä

$
0
0
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies näkee liittokierroksen ainoana vaihtoehtona. Työurapäätösten osalta Häkämies lupaa EK:lta rakentavaa suhtautumista.

Tiilikainen: "Vastuuta ei voi ulkoistaa Etelärantaan tai Hakaniemeen"

$
0
0
Hallitukselta puuttuu kyky tehdä työtä ja palveluja turvaavia ratkaisuja, sanoo keskustan eduskuntaryhmän pj. Kimmo Tiilikainen.

Findus: Hevosenlihaa tuskin valmisruokiin vahingossa

$
0
0
Ruotsalaisyhtiö epäilee, ettei hevosenlihaa joutunut sen lasagneannoksiin vahingossa. Yhtiö harkitsee nyt oikeustoimia. Findus myös kertoo saaneensa vastikään tietää, että skandaalin juuret voivat ulottua elokuulle.

Tunisian islamistit osoittavat mieltä Ranskaa vastaan

$
0
0
Tuhannet ihmiset osoittavat Tunisissa mieltä hallitsevan islamistipuolueen Ennahdan puolesta ja Ranskaa vastaan. Mielenosoitus kutsuttiin koolle sen jälkeen, kun oppositiojohtajan murha käynnisti Tunisiassa mielenosoituksia hallitusta vastaan.

Korruptiosta syytetty Rajoy julkisti verotietonsa

$
0
0
Espanjan pääministeri yrittää torjua väitteitä korruptioon sotkeutumisesta.

Suomalaismepit erimielisiä EU-budjetista - läpimenoon silti vankka usko

$
0
0
Suomalaiset EU-parlamentaarikot uskovat EU:n rahoituskehyksen menevän läpi parlamentissa, tosin ehkä pitkienkin keskustelujen jälkeen. Suomalaismepit ovat eri linjoilla EU:n rahoituskehyksen eli budjettiesityksen kasvattamisesta. Osa toivoo budjetille lisärahaa, osa haluaisi leikata sitä.

MTK:lta 40 miljoonan tukivaatimus hallitukselle

$
0
0
Maatalouden osalta EU-leikkuri iski maatalouden suoriin tukiin ja tätä halutaan paikata kansallisella tuella.

SAK:n Lyly pitää nopeaa palkkasopua mahdollisena

$
0
0
Palkansaajajärjestöt antavat pääministeri Jyrki Kataiselle toivoa nopeasta palkkaratkaisusta.

Oppositiojohtaja kotiarestiin Venäjällä

$
0
0
Sergei Udaltsov joutui kahdeksi kuukaudeksi arestiin, koska hänen väitettiin olevan huonosti tavoitettavissa.

Romanian elintarvike-ala: Ranskalaisyhtiön täytyi tietää ostaneensa hevosenlihaa

$
0
0
Romanian elintarviketeollisuusliiton johtaja uskoo, että Findusin valmisruokiin lihaa toimittanut ranskalaisyhtiö tiesi, ettei kyseessä ole naudanliha.

Talvimyrsky toi lähes metrin lumivaipan Yhdysvaltain koillisosiin - kuvagalleria

$
0
0
Liikenteen sekoittanut talvimyräkkä katkoi sähköt sadoiltatuhansilta talouksilta.

Palvelusetelillä valinnanvapautta päivähoitoon

$
0
0
Palvelusetelin käyttöönotto muuttaa yksityistä päivähoitoa Kouvolassa. Kaupunki tukee yksityistä päivähoitoa elokuusta alkaen palvelusetelillä, jonka suuruus riippuu muun muassa perheen tuloista. Tarkoituksena on parantaa perheiden valinnanvapautta, mutta päiväkodit joutuvat samalla suunnittelemaan toimintaansa uudelleen.

Andritzin yt-neuvottelut päättyivät lomautuksiin

$
0
0
Yhtiö lomauttaa 167 henkilöä, joista vajaa kolmasosa työskentelee Kotkassa. Lomautuksia voidaan perua kevään aikana, mutta myös irtisanomiset ovat mahdollisia.

Linnanmäki poisti pienimpien rannekkeet - sama hinta lapsille ja aikuisille

$
0
0
Alle 100 senttimetriä pitkät eivät pääse pituutensa puolesta kaikkiin laitteisiin, mutta silti heidän hupinsa maksaa yhtä paljon kuin kaikkien muiden. Pienimmille on kuitenkin tulossa lisää ilmaisia laitteita.

Markku Rossi: Äänestäjien näkemyksiä täytyy kunnioittaa

$
0
0
Kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) ei ymmärrä kokoomusedustaja Markku Eestilän ehdotusta, jonka mukaan kansanedustajan oikeutta toimia kotikuntansa valtuuston tai hallituksen johdossa pitäisi rajoittaa.

Useita kuollut auton räjähdettyä Syyrian rajalla

$
0
0
Turkkilaisella raja-asemalla sattuneen räjähdyksen syy ei ole vielä selvinnyt. Kymmeniä on loukkaantunut.

Timo Julkunen WSOY:n ja Tammen toimitusjohtajaksi

$
0
0
Olen aina pitänyt kirjoista ja ollut kiinnostunut kustantamisen maailmasta, sanoo tuleva toimitusjohtaja tiedotteessa.

Vapaavuori vaatii yritysverotuksen uudistamista

$
0
0
Elinkeinoministeri haluaa verotukseen suuren remontin. Esimerkiksi yritysveron pieni muuttaminen ei hänen mukaansa riitä.

Andritz lomauttaa Varkaudessa ja Savonlinnassa

$
0
0
Toimihenkilöitä koskevat lomautukset toteutetaan viikottaisen työajan lyhennyksinä. Yhtiö varautuu lomautuksilla markkinoiden hiljentymiseen.  

Kardinaalit äänestävät, kunnes paavi on valittu

$
0
0
Kardinaalit eri puolilta katolista maailmaa kokoontuvat maaliskuussa valitsemaan paavin. Se on usein tehnyt tiukkaa.
Viewing all 128781 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>