Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen sanoo, että työnantajien asenne kiristyi yllättäen kesken työmarkkinatunnustelujen. Tukiainen epäilee, että työnantajapuoli sai etukäteen tietoa yhteisöveron alentamisesta.
↧
Ay-johtaja epäilee yhteisöveropäätöksen vuotaneen työnantajille
↧
Vaarallinen takaa-ajo päätyi rytisten Helsingin ydinkeskustan kävelykadulle - video
Espoon ja Helsingin alueella sattuneesta takaa-ajosta aiheutui useita vaaratilanteita, kun pakoauto ajoi vastaantulevien kaistalla ja jalkakäytävillä. Myös joitakin peltikolareita sattui niin Espoossa kuin Helsingissä.
↧
↧
Katainen: Tietovuotoväite täyttä puppua
Pääministerin mukaan päätös yhteisöveron laskusta tehtiin vasta työmarkkinaneuvottelujen kariuduttua.
↧
Poliisi: Poikkeuksellinen takaa-ajo asetti jopa satoja ihmisiä hengenvaaraan
Poliisin mielestä takaa-ajon lopputulos on "erittäin hyvä", kun henkilövahingoilta lopulta vältyttiin.
↧
Syyrian hallinto ei halua YK:n tutkivan ihmisoikeusrikoksia
Ihmisoikeuskomission raportit perustuvat Syyriasta paenneiden pakolaisten haastatteluihin.
↧
↧
Dokumentaristit taltioivat rajun takaa-ajon lopun - "Se oli tosi leffameininkiä"
Mikonkadulla Helsingin keskustassa lyhytdokumenttia kuvanneen opiskelijaryhmän työ sai yllättävän käänteen, kun Espoosta alkanut takaa-ajo päätyi yhtäkkiä kuvausryhmän selän taakse.
↧
Raskaat rekat liikenteeseen ehkä jo kesällä
Kuljetuskaluston suurentamisella haetaan tuntuvia säästöjä kuljetuskustannuksiin. Myös tavaraliikenteen päästöt pienenevät.
↧
Libanonin hallitus erosi - syytöksiä Syyrian johdon tukemisesta
Libanoniin syntyi perjantai-iltana epäselvä tilanne, kun maan hallitus ilmoitti eroavansa. Syyrian sisällissota vaikuttaa eron taustalla.
↧
Osinkovero uhkaa kansankapitalismia
Satojen tuhansien osakesäästäjien asema heikkenee uuden osinkoverotuksen takia. Lisäksi uusien yhtiöiden listautuminen pörssiin tulee entistä epäedullisemmaksi. Ennen vuodenvaihteen verouudistuksia yrityksiltä odotetaan ylimääräisien osinkojen aaltoa.
↧
↧
Earth Hour pimensi tunnettuja maamerkkejä
Pekingissä ihmiset saivat valaista Linnunpesä-stadionin pyöriä polkemalla.
↧
Jyri Häkämies: EK ei tiennyt yhteisöveropäätöksestä etukäteen
Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kiistää julkisuudessa olleen epäilyn, että työnantajapuoli olisi saanut palkkaneuvottelujen aikana tiedon tulossa olevasta yhteisöveron alennuksesta.
↧
KKO:n presidentti: Tuomioistuimet eivät ole täysin riippumattomia
Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon mielestä napanuora oikeusministeriön budjettivallan ja lainkäytön välillä pitäisi katkaista nyt, kun oikeusjärjestelmää remontoidaan.
↧
Poliisille vasta nihkeästi ilmoituksia pääkaupunkiseudun takaa-ajosta - lisää odotetaan
Sunnuntaiaamupäivään mennessä Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle oli tullut uhkaavasta takaa-ajotilanteesta vasta yksi ilmoitus jalankulkijalta, joka oli kokenut läheltä piti -tilanteen Helsingissä. Esimerkiksi mahdollisista peltivahingoista ei ole ilmoituksia vielä tullut.
↧
↧
Reserviläisliitto: Suomea uhkaa sotilaallinen tyhjyys
Eduskunta käsittelee parhaillaan puolustusvoimien puolustus- ja turvallisuusselontekoa.
↧
Vararikon partaalla olevan Kyproksen kohtalo ratkeaa tänään
Maa suistuu vararikkoon, mikäli se ei onnistu täyttämään 10 miljardin pelastuspaketille asetettuja ehtoja. Varoja yritetään kerätä muun muassa talletusverolla, joka on aiheuttanut suurta vastustusta kansan keskuudessa.
↧
Koira vetää hiihtäjää -vauhtia enemmän kuin laiskalla mopolla
Valjakkohiihdossa vauhdit saattavat nousta 40 kilometriin tunnissa. Lajissa koira juoksee hiihtäjän edellä ja viiden kilometrin matka taittuu noin kymmeneen minuuttiin.
↧
Viron presidentti Suomen yhteisöveron laskusta: Kilpailu on aina hyväksi
Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves sanoo, että hänen tapanaan ei ole arvostella muiden maiden verojärjestelmiä.
↧
↧
Sote-selvittäjä kiirehtisi ratkaisuja - "Varsin monimutkainen solmu on ratkaistavana"
Hallitus päätti hylätä sosiaali- ja terveysalan uudistusta pohtineen asiantuntijaryhmän esityksen 34 sote-alueesta. Nyt uudistuksen jatko odottaa poliitikkojen tarkempia linjauksia.
↧
Britannian lama uhkaa tehdä Itä-Lontoon symbolista kauppatavaraa
Henry Moore teki pronssinaisen pommisuojissa kyhjöttäneiden muistoksi. Lontoon köyhä kaupungiosa suunnittelee syvässä rahapulassaan patsaan myymistä.
↧
Muistatko vielä Speden ja Simon Raikulimaan?
Raikulimaa oli Spede Pasasen ja Simo Salmisen tanssilava ja viihdekeskittymä Lemillä. Villeimmät hetket elettiin juhannuksena 1968.
↧