Al-Qaida on osallistunut Syyrian sisällissotaan. Terrorijärjestö iski Syyrian joukkoja vastaan Irakin puolella. Kahakka horjuttaa Irakin pyrkimystä pysyä sisällissodan ulkopuolella.
↧
Al-Qaida hyökkäsi Syyrian armeijan joukkoja vastaan
↧
"Kansanmusiikkisäätiö olisi voitu pelastaa"
Todistajat olivat käräjäoikeudessa yhtä mieltä siitä, että säätiön toiminnan jatkaminen oli konkurssia parempi vaihtoehto. Kansanmusiikkisäätiön talousrikosoikeudenkäynnissä säätiön talouteen perehtyneet todistajat uskoivat, että vaikeuksista olisi selvitty uudella lainalla.
↧
↧
Helsingin kaupunginjohtajien palkankorotukset käsitellään uudelleen
Korotukset astuvat voimaan, kun menettelyvirhe on korjattu.
↧
Pellettilämmitys on yleistynyt odotuksia hitaammin
Yrittäjien mukaan pellettilämmityksen myynnissä ja markkinoinnissa on puutteita. Nyt kehitetään avaimet käteen -palveluja ainakin isoille lämmityskohteille.
↧
Oz-leffan tähti Mila Kunis: Ei kannata puraista pahaa omenaa
Mahtava Oz -elokuva saa ensi-iltansa Suomessa perjantaina. Yle Uutiset haastatteli leffan tähtiä Lontoossa.
↧
↧
Unkari muutti perustuslakiaan EU:n rajusta vastarinnasta huolimatta
Unkari uhmaa avoimesti muita EU-maita. Maan parlamentti on hyväksynyt perustuslain muutoksen, jonka sanotaan rikkovan EU:n syvimpiä arvoja, demokratiaa ja ihmisoikeuksia.
↧
TeliaSoneralle voitto Turkcell-kiistassa Karibialla
Päätöksen mukaan Turkcellia hallinnoivilta yksiköiltä kielletään toistaiseksi omistusosuuteen vaikuttavat sopimukset.
↧
Talvivaara: Salmisen lammen uraanipitoisuus ei ole uusi juttu
Yhtiöstä ihmetellään, miksi asia nousi esille juuri nyt.
↧
Bolivian presidentin suositus seuraavalle paaville: Kokeile kokaviiniä
Koka on nyt hyvin muodikasta, Bolivian presidentti kuvaa. Hän ylisti kokalehtiä YK:n huumekomission tapaamisessa maanantaina.
↧
↧
Ahtisaari: Olen aina ihaillut Jakobsonia
Suomen kansan täytyy olla tyytyväinen, että meillä oli Max Jakobson vaikeina aikoina, sanoo presidentti Martti Ahtisaari.
↧
Kahdeksanvuotias poika meni naimisiin 61-vuotiaan naisen kanssa – ”isoisän haamu käski”
Kahdeksanvuotiaasta pojasta tuli myös vaimonsa 27–37-vuotiaiden lasten ”isäpuoli". Pojan äiti puolusti liittoa henkimaailman lepyttämisellä.
↧
Yrityssaneerauspäätöksiin kaivataan yhtenäisempää linjaa
Verottajien suhtautuminen yrityssaneerauksiin vaihtelee. Etelästä tulevat verottajalausunnot ovat olleet kyllä kategorisesti vastustavia, myöntää käräjätuomariston johtaja Jari Karppinen Päijät-Hämeen käräjäoikeudesta.
↧
Reaalissa piti tunnistaa mustikka
Keskiviikkona oli kevään ylioppilaskirjoitusten ensimmäinen reaalikoepäivä. Psykologian tehtävässä tuli selostaa Facebookin merkitystä nuorille.
↧
↧
Pitkän lainan huutokauppa oli juhlaa Irlannille
Loppuvuonna 2010 Irlannin oli pakko tukeutua kansainväliseen pelastuspakettiin. Paluu kaupallisille markkinoille tapahtui keskiviikkona, kun sijoittajille kelpasivat Irlannin kymmenvuotiset velkakirjat.
↧
Suomen toiseksi vanhin pubi huudettiin 150 000 eurolla
Suomen vanhimpiin olutpubeihin kuuluva hämeenlinnalainen Olde William's Pub huutokaupattiin keskiviikkona. Huutokauppa ei saanut liikkeelle kuin muutaman onnenonkijan. Lopulta noin 300 neliön liikekiinteistöt huusi itselleen Hämeenlinnan Seudun Osuuspankki.
↧
Suomalaismepit Twitterissä: Äänestys keskeytyi puhemiehen pyörtymiseen
EU-parlamentti on äänestänyt tänään mm. maataloustuista ja komission ehdotuksesta EU:n budjetiksi.
↧
EU parantaa lentomatkustajien oikeuksia
Islannin tuhkapilvi on saanut EU:n laatimaan tarkat ohjeet lentoliikenteen ongelmatilanteisiin. Lentoyhtiöt velvoitetaan siirtämään matkustajat vaikka kilpailijoiden lennoille, jos viivästys jatkuu riittävän kauan.
↧
↧
Marihuanan rinkka-salakuljetusjutussa vankeustuomioita
Pisin törkeistä huumausainerikoksista annettu tuomio on neljä vuotta vankeutta. Suurin valtiolle tuomittu rikoshyöty oli yli 200 000 euroa.
↧
Koulujen Sibelius-konserteista tuli yllätyshitti
Sellisti Jussi Makkonen tekee Sibeliusta tunnetuksi kouluissa. Moni koululainen ei ennen konserttia tiennyt, että Sibelius oli suomalainen.
↧
Mäkijohtaja ei lupaa Puijolle vakituista maailmancup-osakilpailua
Puijon Hiihtoseura on tyytyväinen Kuopion kisatapahtumiin. Järjestäjien katse on kääntynyt jo tuleville vuosille – kiikarissa on jokavuotinen mc-kilpailu.
↧